Päivien Kimallusta

Vaan minkäs teet, kun ovat jo asettuneet taloksi. Tytsä on kirkunut jo kauhuissaan, kun ei haluu lintuja ja noin suuria ja niin lähelle. Tämä kuva on otettu paikasta, missä meidän tietokone on. Siis kun nostaa hiukan päätään ja katsoo ylävasuriin, niin siellä ne ovat.

Eivät kysyneet meiltä mitään, vaan tulivat ihan noin vaan. Lentävät ees taas, ja tepastelevat pitkin ränniä, paskovat ikkunalaudalle ja mikä haastaminen. Pulut kujertavat niin tohkeissaan, jotta.

Siis, kun asutaan ylimmäisessä kerroksessa ja maksetaan sen takia mukamas kalliimpaa vuokraa, kun meillä on rauhallisempaa… No, eivät nuo pulut kyllä öisin juhli ja örvellä. Ehkä me kestetään ja Tytsä voittaa pulupelon

Ihan tuli puun takaa. Kyllä minun eilen särki päätä, sillai, että se meni aina ohi kun otti päänsärkylääkettä. No, se oli kuitenkin niin pientä, etten siihen mokomaan kiinnittänyt huomiota. Kunnes yöllä - alkoi koskea mahaan. Kaikessa siinä tuli mieleen radio-ohjelma ruuansulatuksesta ja millainen prosessi se on aina siitä suupalasta sen ulostuloon. No, jos ajatellaan sitä sillai mekaanisesti, niin minun koneistossa se tulostuspuoli sekosi täysin. Istuin vessassa puolet siitä ajasta, kun kuului nukkua. Kun yöllä on kippee, niin silloinhan se on kuolemaksi eli kerkesin kuvitella kaiken mahdollisen. No, niitä hautajaistarjoiluja en kerennyt enää suunnitella, koska tauti armahti ja päästi uneen.

Aamulla heräsin, meinasin ihan töihin lähteä. Huomasin sitten, etten jaksa edes sängystä nousta, joten eipä kannata. Soitin duuniin ja kerroin lorvivani tän päivän. Sain kuulla, että sitä vattatautia on liikkeellä. Hahahah, että se olikin vain sitä jee, ei sen kummempaa. Huomenna duuniin!

Nyt menee päivä teetä lipitellessä, lukiessa ja nukkuessa. Minun piti kyl tehdä kaikkea muutakin…

kuva:www.pixdaus.com

Yks sun toinen oottaa postista saapuvaksi verotietojaan. Niin, olishan se vaan eri makeeta tietää, paljonko on tulossa tai paljonko saa maksaa. Odottavan aika on pitkä… Olen varmaan viimeisessä erässä.

Tytsä sen sijaan sai jo! Siis tyttärelleni tuli kuorellinen veropapereita. Ei muuten tullu palautuksia, vaan 0,17€ mätkyjä. Tosin saatavia ei peritä. No, ei olisi kyllä maksettukaan. Siis jos hain hänelle verokortin, missä oli veroprosenttina 0 ja ne tulot nyt oli niinkin ruhtinaalliset kuin kaikki 25€. Niin mistä sukasta ne kaikki 17 senttiä saivat?? Joo, tiedetään, että tietokone ne syöttää ja joku hiivatin pöljä tunkee ne kuoreen ja postittaa. Kenessäkään ei ole mitään vikaa, kun kaikki viat laitetaan tietokoneiden yms. syyksi. Minua pännii mokoma vastuun pakoilu.

Ihan sama juttu, kun minä en saa tilinauhaa! Siis, paperia, mistä ilmenee kaikki tiedot palkastani. Tili on pankissa, mihin se ei tule sähköisesti.Sitä paitsi, minä haluan sen paperin käteen! No, en ole saanut sitä sitten ollenkaan. Kun olen asiasta huomauttanut, olen saanut jonkun printatun paperin, minä olisin voinut itsekkin tehdä. Siitä ei edes ilmene, missä olen töissä. Sellasenko vien Kelaan? Hah

Minua ihan oikeasti jurppii aina keväällä kaikki ja nyt myös nämä edellä mainitut asiat.

kuva: www.pixdaus.com

Siinä missä kaikki, siis valtaosa ihmisistä, on into piukeena keväästä, niin minä en ole. Mieleeni kasaantuu kaikkia harmittavia pikkujuttuja ja sitten kun niitä on sopiva kasa, se on sellainen möykky, mikä muuttuu mielessäni mustaksi ja alkaa harmittaa. Yritän silti vaan, siirtää sitä möykkyä sivuun, unohtaa kaikki harmitukset ja olla ja elää.

Yksi harmitus tosin on tämä minun terveyden tilani. Siis periaatteessa ihan hyvä. Silti, edelleen vaan kärsin solumyrkkykuurin aiheuttamasta jälkitilasta, kun jalat ja kädet ovat tunnottomat. Kun B-vitamiinit loppui, en hakenut uutta kuuria, koska ajattelin, että se on ihan turhaa. Taidan silti hakea, koska tilanne vaan pahentui. Jalat ovat niin tönköt, etten saa kenkiä jalkaan, jos pitäisi jalka työntää kenkään. En siis laita jalkaa kenkään vaan vedän kengän jalkaan. Heh, ei paljoo eroa, mutta kyllä sen huomaa, ite.

Kukaan muu ei siis huomaa, ei näe, että minulla on ongelmia. Kyllä minä itsekkin katselen välillä käsiäni ja jalkojani, mutta ei niissä mitään näy. Ei ole jalkapohjissa rakkoja, vaikka tuntuu siltä. Olisi parempi, kun ne jalat ja kädet vaikka näyttäisivät joltain, olisi punaiset tai turvoksissa. Vaan ei, minä vain tunnen sen, miten oudolta ne tuntuvat.

Kenellekkään on siis aivan turha kertoa, koska väistämättä saan kuulla valittavani turhasta, kun olen selvinnyt pahemmastakin. Mistä? Se, että minulla oli syöpä, ei tuntunut minusta ollenkaan pahalta, en käynyt lähelläkään mitään porttia, en muuten kuin ihmisten mielissä. Niin, ja se on ohi, ne hoidot ovat ohi, mutta tämä jatkuva puudutus, neulottelu vaan jatkuu, yötä päivää ja jo 5kk ja ties kui kauan vielä. Se harmittaa, aina välillä ja jos joku vielä kehtaa tulla sanomaan, että olen selvinyt pahemmastakin, tirvasen turpaan…

Noh, kylläpä helpotti! Eli matka jatkuu ja kyllä minä selviän, aina!

kuva: www.pixdaus.com

Kamala video, mutta ah, niin ihana biisi. Tämän tahtiin sitä aikoinaan jorattiin.

Oli tässä puhetta, että kuka on ollut poliisiautossa, miksi ja kuin usein? No, minä tietysti kerroin, että ihan liian usein ja kalliiksi on tullut

Pari kertaa jätin kertomatta. Yksi oli sellainen, että olimme kaverini kanssa ajaneet autolla ojaan, sillä seurauksella, että autosta oikea kylki oli naarmuilla ja molemmat sen puoleiset renkaat puhki. Poliisit tulivat paikalle ja toivat meidät kotiin. Sanoivat vielä, että hihkastaanko naapurien iloksi, että antaas tytöt olla viimeinen kerta ku kännissä ajatte

Ikävin kerta on kuitenkin se, kun olin erittäin päissäni ja nuori. Olin ollut kavereiden kanssa juhlimassa. Oli kesä ja minulla oli valkoinen hihaton kesämekko. Kun ystäväni mies tuli meitä hakemaan kotiin, kävi sellainen kämmi, että en kerennyt kunnolla autoon, täysinäisen kuuman rokkakipon kanssa, kun se kaatui minun syliin. Suutuin siitä, koska olin ollut varovainen, mutta kuski niin hiilenä, että paiskasi auton istumen selkänojan niin nopeasti jälkeeni, että seuraus oli sen kupin kaatuminen. Lähdin kotiin, kävellen. Kävelin ja kävelin, kunnes auto pysähtyi kohdalleni. Se oli poliisiauto. Musta Maija. Poliisi autossa kyseli tilaani ja selviänkö kotiin. Vakuutin selviäväni, mutta poliisi silti kehoitti minua nousemaan autoon, että hän vie minut kotiin. Hänellä oli siellä toinenkin kyydissä, joka oli keski-ikäinen nainen. Auto kaarsi kotipihalleni. Poliisi, joka oli sellainen nuoren tytön vinkkelistä, vanhempi mies, halusi katsoa, että löydän avaimet ja pääsen kotiin. Löysin avaimet ja poliisi otti ne minulta, avasi oveni ja saattoi minut sisälle. Kohteliasta huolenpitoa, mutta se vain jatkui… sillä, että seuraavaksi poliisi pyysi minua riisumaan sen likaisen mekkoni. Riisuin ja laitoin sen kylppäriin likoamaan. Seuraavaksi poliisi alkoi halata minua… Ei helvetti, vaikka olin juovuksissa, ymmärsin, että nyt oli menty liian pitkälle. Aloin itkeä! Silloin se poliisi pelästyi ja vakuutti minua olemaan kertomatta kenellekkään ja häipyi…

Kun puhelin vähän ajan kuluttua soi, itkin edelleen. Toisessa päässä oli se ystäväni mies, joka oli huolissaan, olinko selvinnyt kotiin. Sain sitten hänelle selitettyä, ett joo, poliisit toi. Kun vaan itkin, hän tuli saman tien luokseni ja vaati kertomaan, mitä oli tapahtunut. Kun kerroin, hän pyysi minua pukeutumaan ja siltä istumalta lähdimme poliisilaitokselle. Kerroimme siellä kaiken. Sillä seurauksella, että minua ei uskottu, koska olin juovuksissa. Siellä päivystäjä vaan änkytti, että hän ei ainakaan syyllistyisi moiseen, kun on perhe ja kaikki… Minä olin niin väsynyt ja nolona, että annoin asian olla.

Mikähän siinä on, kun kaikki jaksavat aina hehkuttaa viikonloppua, ihan yli äyräitten??? Minusta kaikki päivät ovat ihan yhtä kivoja. Jokaisessa oma hohtonsa ja arki on karun kaunista.

Minusta perjantai tulee aina niin kovin nopeasti ja sitten on ihan halolla lyöty. Joskus nuorempana oli melkein paniikin paikka, ku aina olisi pitänyt olla jotain ohjelmaa viikonloppuksi,  joku jonne mennä ja joku jonka kanssa. Onneksi sitten tuli sellainen työ, että sitä vaan oli viikonloput duunissa, niin eipä ollut ongelmia

Pidän kyllä arkivapaista. Silloin kerkee toimittaa asioita ja muutenkin se vaan on siistiä lorvia, ku muut on töissä. Ihan ku tekis jotain luvatonta… Nyt kuitenkin on viikonloppu ja kyllähän se lusittua tulee!

Mukavaa Viikonloppuu ny sit kullekkii kulkijalle!

Olen ihan finaalissa. Poikki. Aivan saamarin väsynyt. Järki seisoo. Lähdin aamulla ja tulin takas illalla. Tahtoo peiton alle. *haukottelee*

Pääsiäisenä kertyi pulloja. Ei meille tai siis nimenomaan meille, mutta ei minun takia. Naapureista pojat saivat niin paljon pulloja, että koko parveke oli täynnä. Oli siis pakko jeesata poikia niin, että lähdin autolla sitä lastia kuskaamaan. NIIN paljon oli pulloja, että etupenkki, takapaksi ja takapenkki olivat täynnä! Pojat istuivat takapenkillä mustan ja täyden jätesäkin kanssa. Sit mentiin.

Kun pääsimme kauppaan, pojat saivat ihan kaikessa rauhassa hoitaa homman, sillä olisihan se ollut noloa, jos minä olisin siinä heitä autellut. Olisi taas ihmiset saaneet puheen aihetta, kuinka se yksinhuoltajan elämä on ankeeta…kosteaa pääsiäistä on viettänyt…kaikki rahat ryypännyt…

Minä sen sijaan menin silmäoptikolle, koska rilleistä oli hajonnut talla. Siis ensin se hajos ja sitten hävis! Joo, nyt on uudet, joten kelpaa nenällä lepuuttaa ja maailmaa katella. Sen jälkeen menin kaupan puolelle. Kerkesin tehdä ruokaostokset ja sitten vasta pojat tulivat. Olivat kumpikin kahdella koneella laittaneet pulloja menemään ja saldo oli 36,15€. Melkoinen summa. Ei voinu ku onnitella, sillä pojat olivat sen ansainneet, koska ei naapurit niitä pulloja minulle tuoneet…

Nyt sitä sitten joka aamuyö, noin klo 3-4 herään pikkulinnun lauluun. Huutelee sillai kolme-neljä lyhyttä vihellystä. Kun siihen herää, alkaa ihan tosissaan miettiä, että miksi se siihen aikaa huutaa? Onko sillä joku riiaus menossa vai huuteleeko se, että

- Tää on minun piha…

- Tää on minun Puu…

- Mul ei oo mitää tekemistä…

- Mul ei oo kaverii…

- Kuka tulee mun kans ettii matoja…

- Mitä mie oikein tekisin…

- Miks tääl on niin hiljasta…

- Kuuluuks tää mihinkää…

- Mun varpait palelee…

- Ei hitto, nyt en enää jaksa.