Syyskuu 10th, 2008 by kimmeli
Eilen illalla kun palasin töistä väsyneenä, niin mitä tapahtui…Pelimies oli mennyt isovanhemmilleen suoraan koulusta ja vain kaksi lasta oli kotona. Pien mies avasi oven ja suputti innoissaan, kuinka sisko on siivonut! Hiivin varovasti sisään ja ensin näin kiiltävän tiskipöydän ja sitten vaan kävelin pitkin tupaa ja kattelin, kuinka pöytäliinatkin olivat suorassa ja missään ei ajelehtinut mitään turhanpäiväistä. Ihanaa, olin niin iloinen, että meinasi ihan itku tulla. Oli ihanaa tulla kotiin. Pien mies teki minulle vielä iltavoikkarit ja tilanne oli satumainen, kerrassaan loistava.
Tänä iltana olin taidemuseon avajaisissa. Porukkaa oli aika lailla ja porina sen mukainen. Jotenkin tuli sellainen olo, että suurin osa porukasta oli siellä vain näyttäytymässä ja viis veisasi taiteesta. Sellaisia, jotka kiertävätkaikki kissan ristiäiset…
Pöydän antimista otin vain lasillisen jotan 4%:sta. Kiersin omaa vauhtiani ja olin varsin viehättynyt, etenkin taiteilijan uusimmista töistä. Jos olisi varaa, niin olisin sieltä yhden taulun halunut itselleni, mutta ei ole pelkoa, että koskaan olisi niin paljon pätäkkää. Se “minun” tauluni olisi maksanut 600€.
Loppuajan läkytin tuttujen kanssa kaikkea mahdollista. Sitten kotio, missä ei ollut läheskään niin siistiä, kuin edellisenä iltana.
Huhtikuu 12th, 2008 by kimmeli
Taidemuseot ovat siis minulle suurta herkkua, mutta minun lapset eivät ole sitä imaisseet. Harmillista. On pakko aina värkätä kaikki museo- ja kulttuurireissut sillai, että ei ole lapsia mukana. Siis kun yleensä, kai? yh-äipät viettäessään lapsetonta aikaa, kipaisevat baariin ja harjoittavat vaikkapa erotiikkaa, niin mitä minä teen? Menen museoon tai teatteriin. Eipä, silti, ei se erotiikka ollenkaan olisi pahitteeksi, mutta ei sitä kyllä taidenäyttelystä löydy, eikä teatteristakaan…
Kun olin juuri jäänyt lasteni kanssa yksin, mieheni lähtiessä, niin silloin kävimme kerran taidenäyttelyssä. Tyttäreni oli 4, vanhempi poikani 2 ja nuorimmainen oli mahassani. 2v poikani kärsi eron myötä puheen viivästymisestä, joten juttua ei juurikaan piisannut. Vaan me menimme Juhani Palmun näyttelyyn! Poika istui rattaissa ja riemusta hihkui joka taulun kohdalla: KUU!
Sen koomin en ole heitä näyttelyihin roudannut. Paitsi, Ateneumissa olivat ja sielläkin lopen tuskastuneina oottivat, että mikä hitto sillä äipällä taas kestää…
Huhtikuu 12th, 2008 by kimmeli
En ole ikinä käynyt Eremitaasissa, ja kyllä, tahtoo sinne:)
Viimeisin kokemukseni taidemuseosta on Turun taidemuseo ja siellä Dora Wahlroos. Sitä ennen kaikenlaisia pikku näyttelyjä.
Ateneumissa kävin silloin kun siellä oli Edefelt ja hän oli niin ihana. Ei kyllä kahvia tarjoillut 
Pariisin Louvressa on käyty myös ja siellä se Mona-Lisa vaan kaiken kansan keskellä hymyili oudosti. Minä järkkynä kattelin, että on se vaan eri pieni. Se taidemuseokierros oli pökerryttävä. Välillä sitä vaan istui tajunnan rajamailla, että voi helkutti ku o paljo tauluja… Pitäisi olla kuukausi Pariisissa ja käydä joka ikinen päivä Louvressa, jos meinaisi kaiken nähdä.
Vincent van Gogh: Hän rakasti elämää (Irving Stone)! Kiitos vinkistä, Dolce, mutta senkin olen lukenut. Taisi olla niitä ensimmäisiä…eli luin sen jo joskus 80-luvun alussa. Vieläkin muistan sen fiiliksen, mikä siitä jäi ja sekin kuuluu suositeltaviin kirjoihin!
Nam, elämä alkaa olla taas yhtä taidetta!
Huhtikuu 11th, 2008 by kimmeli
Sain tänään taulun. Kopion Rembrandtin taulusta Tuhlaajapojan paluu. Niin, siis vain kopion, koska alkuperäiseen ei ole mahdollisuutta:). Se sijaitsee Eremitaasissa ja sitä tuskin kukaan minulle koskaan lahjoittaa.
Taulusta on kirja. Henri J.M.Nouwen: Kotiinpaluu. Kirja kertoo hyvin seikkaperäisesti tästä taulusta ja siitä, millaisia tunteita se oli herättänyt.
Olen aina ollut hyvin kiinnostunut taiteesta, etenkin maalauksista, joista on saatavilla taustoja. Minusta on niin mystistä, että joku kykenee loihtimaan maalaamalla jotain niin koskettavaa. Kun saa vielä lukea taulun taustoja, se alkaa elämään ihan uudella tavalla. Niin innoissani olen, että tilasin itselleni oman kappaleen kirjasta. Taulu on nyt seinällä ja olen siitä hyvin onnellinen.
Olen joskus aikoinaan istunut yhessä pannuhuoneessa silloisen työkaverini kanssa ja katsonut yhtä taulua noin tunnin verran. Taulu alkoi elämään meille niin, että puhuimme siitä sen tunnin. Puhuimme siitä, mitä olisi, jos taulu olisi jatkunut johonkin suuntaan ja jos siinä olisi ihminen, millainen se olisi ja minkälainen ilma oli yms. Se oli niin ikimuistettava juttu, että muistan sen fiiliksen vieläkin, vaikka siitä on jo aikaa lähes 30v.
Tauluista kertovia kirjoja on muuten muitakin. Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru ja Susan Freeland: Artemisian rohkeus. Jos jotakuta kiinnostaa, voisi lukea. Otan myös vastaan vinkkejä samantyylisistä.
