Aihearkisto ‘Pohdintoja’

Ei mene niin kuin toivoisi

30. Huhtikuu, 2009

Minulla on jo vapaat alkaneet. Vaan, eilen hyvästelin pomoni, joka on tänään viimeistä päivää. Harmittaa. Onneksi en ole tänään töissä, sillä kaikki läksiäiset ja hyvästelyt ovat niin draamaa täynnä. Minä vaan pidän joistakin ihmisistä enemmän kuin toisista ja sitten en millään luopuisi heistä, joista pidän
Ajatuskin siitä, että näin kävi, oli jo pitkään sellainen [...]

Viimeinen kerta

1. Huhtikuu, 2009

Viimeiset kerrat ovat minusta pahoja. Aina tulee jotenkin kaihomielinen olo. Eilen minulla oli viimeinen kerta hammaspolilla. Kolmen vuoden ahkeran siellä ramppaamisen jälkeen se tuntui jotenkin vaan niin surulliselta.
- Saan kyllä vieroitusoireita. Voisinko tulla silti käymään, kerran kuussa, vaikkapa kahville?
- Älä nyt luule, että meistä niin vaan eroon pääset. Tulet vuoden päästä kontrollikäynnille. Otetaan tässä välillä [...]

On mulla hauska täti…

29. Maaliskuu, 2009

Tätini luona kortteerissa oli oikein mukavaa. On sanottava, että tätini on pian 70 ja sairastanut nuoresta asti MS-tautia. Vaan eipä uskois, kun on niin virkeä, koko ajan jotain touhuamassa ja ei muuten valita mistään. Vaikka kädet ei kunnolla toimi, niin se ei estä häntä millään lailla askartelemasta. Nytkin hän koko ajan puuhasi jotain.
Eilen illalla, kun [...]

Opettaja, opettaja

26. Maaliskuu, 2009

Meillä on ollut jo moneen otteeseen lasten kanssa puheenaiheena OPETTAJAT! Millaisia he ovat nyt ja millaisia ne olivat ennen, millainen on hyvä ope ja millainen ei…

Minulla oli ihania opettajia, sellaisia luotettavia auktoriteetteja, joskin nysviäkin oli. Sitä sitten juuri Tytsä ihmetteli, että kuinka sellainen ihminen hakeutuu opettajaksi, joka on niin arka ja vailla auktoriteettia, ettei saa [...]

Naamailua

22. Maaliskuu, 2009

Minä olen siis Facebookissa, ja luonteelleni tyyppillisesti melko aktiivinen. Nyt sille on tuli loppu! Mitä ilmeisimmin minun aktiivisuus häiritsee ja ärsyttää muutamia ja olen nyt muutamaa kaveria köyhempi. Ehei, en ole kaverikipeä, päinvastoin. Tässä tapauksessa he olivat muita kuin kavereita ja sain yhdeltä jopa perusteluja, että keskittyvät vain tiettyyn ryhmään facebookissa?
Minä olen kuitenkin omassa naiivisuudessani [...]

Hirviöisä

17. Maaliskuu, 2009

Luin aamulla lehdestä taas siitä hirviöisästä, joka piti tytärtään siellä kellarissa ja kävi tekemässä hänelle lapsia… Sitä ei vaan pysty millään käsittämään! Vaikka kuin yrittäisi, niin ihmisen sairas mieli ja pahuus on niin käsittämätöntä.
Oikein alkoi miettiä, kuinka se tytär kesti??? Sitä alkaa ajatella, kuinka itse olisi kestänyt? Oliko se isä niin ylivoimainen, ettei sille voinut [...]

Riskiryhmäleima

7. Helmikuu, 2009

Kuten Oben, niin minäkin tartuin Hesarin artikkeliin.
Yksinhuoltajaperheet saavat niin helposti riskiryhmäleiman?! Siistiä. Ei ole onneksi tarvinut juurikaan turvatua sossun palveluihin. Siis, miten kiitollinen olenkaan. Lastenvalvojan luona kävimme kerran, allekirjoittamassa jotku paperit.
Sossun luukulla oli käytävä silloin, kun ero oli käynnissä, niin sen takia, kun muutettiin. Saimme muuttoavustusta. Silloin vielä oli sossussa ihana täti, joka kävi meillä [...]

Jussit jaossa

2. Helmikuu, 2009

Eilen tuli jälleen Jussi Gaala, mikä minun on aina pakko nähdä. On erityisen jännittävää seurata kuinka lempparini pärjäävät. Olenhan nähnyt suurimman osan palkituista.
Olin ilahtunut Elina Knihtilän palkitsemisesta elokuvasta Putoavia enkeleitä, samoin hänen miehensä saamasta Jussista, samasta elokuvasta. Tosin Tommi Korpela ei ollut itse noutamassa pystiä, vaan vaimo haki sen ja taisi siinä vaiheessa olla jo [...]

Uuden vuoden toivotukset!

31. Joulukuu, 2008

ILOISTA JA RAUHALLISTA UUTTA VUOTTA!!!
Kylmä tuuli ulkona, mutta tarttee pukea lämpimästi päälle, että tarkenee. Olin jo Pienen miehen kanssa kaupungilla. Kävimme kaupassa hakemassa pikkasen herkkuja.
Tytsä lähti isänsä luokse ja pojat jäivät minulle. Onneksi on useampi lapsi, niin voi vähän jakaa. Eilen juuri sain kuulla, että minulla on suurperhe? No, heh, ei minusta. Jos olisi [...]

Juhlien aikaa

12. Joulukuu, 2008

Tänään töitten jälkeen juhlat ja sitten kotiin. Aamulla kun herään, niin alan valmistautua toisiin juhliin…
Maltillisesti aion ottaa, sillä niin on parempi. Juon vettä ja piimää Onneksi ei ole enempää juhlia, sillä en ole oikein juhlijatyyppiä. Minusta aina on mukavampi kölliä kotona villasukat jalassa ja puuhastella kaikkea tai olla tekemättä mitään.