Päivien Kimallusta

Lokakuu 18th, 2008 by kimmeli

Nukuin, kun lapset eilen lähtivät. Nukuin koko illan. Nousin pesemään hampaat ja jälleen menin nukkumaan, herätäkseni tänä aamuna klo 8.00. Normaalisti olisin järisyttävän migreenin kourissa, jos tollai nukkuisin, mutta nyt vaan sitä nukkuu…

Yritän nyt pysyä hereillä ja välttää sänkyä. Olen selaillut lehtiä ja avannut TV:n. Kuuntelen sitä ja koitan pysyä ylhäällä. En mene sohvalle peiton alle, vielä…

Minulla on suora yhteys ikkunasta naapurin mummun ikkunaan. Eilen hän pesi ikkunoita, tänään leipoo… Eikä mikään ripeä otteinen mummeli, vaan jo iän painama. Hitaudesta huolimatta mummu vaan hoitelee askareitaan, on kai aina niin tehnyt. Leipoo pullaa pakkaseen, jos vaikka joku tulisi käymään, niin olisipahan kahvin kanssa tarjottavaa.

Olen katsellut paljon ikkunasta, ja ollut vähän kateellinen niille, jotka voivat siellä vesisateessa kävellä, ulkoiluttaa koiraa. Minäkin haluaisin, jos vaan jaksaisin. En vain viitsi lähteä raahustamaan ja kohdata jotain naapuria ja joutua selittelemään yhtään mitään. Odottelen ensi viikkoa ja siihen asti istun välillä parvekkeelle imppaamassa raitista, niin raikasta syysilmaa.

Lokakuu 17th, 2008 by kimmeli

No niin, kyllä onkin maattu. Keskiviikkona oli sairaalapäivä ja kun sieltä pääsi kotio, on vain sänkyä halattu. Eilen jaksoin kammata hiukset, mutta tänään vasta sain kerättyä itteni sillai kasaan, että pääsin suihkuun. Ärsyttävää! Olisi  niin paljon kaikkea kivaa puhdetta, mutta kroppa ei vaan jaksa olla mukana. Liikkeet ovat kuin mummulla ja muutenkin kaikki käy vähän hidastetusti.

Piikin sain eilen. Sekään ei ollut pala kakkua, kun ihana naapurini oli sitä apteekista hakemassa, niin sitä ei ollut siellä, vaan se oli tilattava. Eilen se sitten saapui matkahuollon kautta ja lapset kävivät sen apteekista ahkemassa. Illalla ystäväni hoitotäti kävi minua sitten piikittämässä. Se olikin sellainen varmuuspisto, ettei vaan viimeinen hoito menisi kiville.

Lapset menevät tänään isänsä luokse. Vain yhdeksi yöksi. Tulevat taas huomenna minua ilostuttamaan. Pien mies tulee aina silittämään poskea ja sanoo: - voi äiti-parkaa. Hih, no siltä minustakin välillä tuntuu, vaikka ens viikolla aion olla taas voimieni  tunnossa!

Lokakuu 12th, 2008 by kimmeli

Nyt, kun on viimeiset päivät ennen hoitoa, niin sitä on niiiin paljon tekemistä, ettei meinaa keretä mitään tehdä kunnolla. Eilen oli työpäivä ja se tekee viikonlopusta jotenkin rikkinäisen. Pien mies tuli minua töihin vastaan ja sitten kauppaan. Minä sitten en ollenkaan pidä kaupassa käymisestä. Rahaa menee ja sitten tarttee vielä kantaa ne ostokset. Olin ihan poikki kun pääsimme kotiin.

Olin ostanut yhden lämpimän oluen. Liruttelin sen lasiin ja se kourassa menin naapuriin haastelemaan. Sinne sitten kutsuttiin  toiset naapuritkin. Palaveerasimme hiukan sitä, että kun ensi viikolla on talon kokous, niin kuinka saamme Hirmuliskon kuriin. Tuntuu, että koko talon väki on saanut nyt tarpeekseen. Minähän en siihen kokoukseen pääsen kun makaan kotona täysin poissa pelistä.

Kun kotiuduin, oli värkättävä ruokaa, plaah. Aina sitäkin on vaan tehtävä ja se kun ei vois ja vähempää kiinnostaa. Sauna päälle ja sitä ootellessa hoitelin postejani. Kamala kasa edelleen vastaamatonta postia… Saunan jälkeen, pari Kotikatujaksoa, kun olivat nekin vaan jääneet katsomatta. Heh, eikös sielläkin vaan ollut sellainen herttainen Hirmulisko

Kone hyytyi niin, etten enää jaksanut katsoa saksalaista dekkaria Maate ja aamulla ajoissa ylös. En vaan osaa nukkua aamulla pitkään. Viikko sitten Miehen luonakin nousin normaaliaikaan keittelee kahvit ja lukee lehden. Sen jälkeen menin kyllä takaisin lämpimään sänkyyn…

Viestittelin tuossa Miehen kanssa. Valitin hänelle, kuinka ensi viikolla alkaa täysin saamaton jakso(hoidon takia). Hän vastasi, että minun tarttis saada sitä ennen Kunpa se olisikin mahdollista. Hetikö hyppään autoon ja…

Lokakuu 10th, 2008 by kimmeli

Minulla oli tänään uuden esimieheni kanssa keskustelu, joka kesti… Olenhan melkoinen suupaltti, eikä yhtään huonommaksi jäänyt toinenkaan osapuoli. Käsittelimme toki työasioita, mutta paljon muutakin.

Ajattelin, että hänen on oikeus tietää, miksi olen poissa välillä. Kun kerroin, että minulla on menossa sytostaattihoidot, hän tuli ja halasi minua! Olin hämmentynyt, mutta otettu moisesta huomion osoituksesta.

Lopuksi kerroin, että en sure, elän päivä kerrallaan ja nautin elämisestä. Olen iloinen, kun saan käydä töissä, eikä minulla ole valituksen aihetta. En halua, että minusta ollaan huolissaan, koska minusta tuntuu silloin, että olen jotenkin epäonnistunut. Pärjään kuitenkin, aina jollain tavalla.

Hänelle tuli kyyneleet silmiin. Luulen, että me tulemme toimeen loistavasti.

Lapsi, tytsä lähti tänään. Saatoin hänet junaan ja saan hänet vasta sunnuntaina takaisin. Ikävä pukkasi heti kun vilkutin sille, loittonevalle junalle. Pakko vaan päästää lapsi välillä pois kotoa. Isänsä kanssa viestiteltiin, kun tuntui olevan huolissaan. Minä sitten lohdutin häntä, kuinka meidän tyttö pärjää, kun on se vaan niin järkevä, kehen lie tullut - Isäänsä tietysti! - Tottahan se on!

Lokakuu 7th, 2008 by kimmeli

Tänään ei oo minun päivä. Menin töihin vain huomatakseni, etten käynnisty millään. Väsytti ja oli huono olo, niin että sen jopa huomasi. Kun aluksihan kuvittelin, että minusta vaan tuntuu huonolle, mutta ei oikeesti…kamalaa.

No, niinhän siinä sitten kävi, että parin tunnin kärvistelyn ja turhan käynnistämisen jälkeen annoin periksi ja lähdin kotiin. Suoraan sänkyyn latautumaan. Lähes viisi tuntia otti näin vanha kone, että pääs takas pystyasentoon.

Saas nähä millai tää kone loppupäivän käy. Mies olisi aikamoinen virtalähde, vaan kun ei oo se Mies paikalla….yhyy

Lokakuu 6th, 2008 by kimmeli

Viikko alkoi mukavasti mukavalla maanantailla. Herätys oli ennen sian pieremää, että kerkesin taas sairaalaan. Tällä kertaa ei ollut kuin hammaspolilla käynti ja se taas on aina yhtä mieluisaa. Ihana lääkäri ja hoidossakaan ei ole moittimista. Etenkin kun sain iloisia uutisia, sillä minulla ei olekkaan odotettavissa leukaleikkausta ja lisäksi saan raudat piakkoin pois. Miten sitä sitten osaakaan olla??? Just kun on niin tottunut

Sairaalasta ajelin suoraan töihin ja mikäs sen mukavampaa. Miten sitä voikin viihtyä töissä. Sain siunauksen hankkia meille äänentoistovehkeet ja huomenna kaupoille. Olen jo järkännyt asiantuntija-apua mukaan. Miellyttävän miehen.

Miehistä tulee mieleen, Mies. Se ihana Mies, joka viikonloppuna kohteli minua kuin prinsessaa, kuin kukkaa kämmenellä. En ole oikein tottunut moiseen. Osaankohan tarpeeksi arvostaa sitä…

Lokakuu 4th, 2008 by kimmeli

Tänään lähden. Vien lapset isälleen ja sitten painan kaasua. Menen Helsinkiin. Tapaan kummipoikani ja käyn teatterissa. Great!

Viime yön nukuin kuin koomassa. Oikein hämmästyin. Pitkästä aikaa nukahdin kuin saunalyhty eikä alkoholilla ollut asiaan osuutta. Upeeta, kyllä nyt taas jaksaa. Kun hoidon jälkeen nukuttaa, se on kuin päissään nukkuisi. Eli on huono olo ja toivoo koko ajan, että herättyään olisi parempi. Ei ole. Mutta nyt on ja se on kiva.

Ihana syksyinen aamu.

Lokakuu 2nd, 2008 by kimmeli

Oli ihanaa olla duunissa, nam. Iltavuoro meni hujauksessa ja nautin joka hetkestä. Siis se fiilis olla duunissa ja ihan kuin olla terve. Yhden työkaverin kanssa kävimme keskustelun:

- Moi, sinuakin näkee.

- Niin, aina välillä. Olen oppinut lintsaamisen jalon taidon.

- Kerrotko minullekin, niin voisin koklata?

- En usko, että haluaisit. Tai jos, niin haluatko sairauden, tuskin.

- Ai jaa….

- Ole huoleti, kerron sitten kaiken, kun se on ohi. Marraskuussa lopetan lintsaamisen.

Näin se menee. Marraskuussa, vimpan saikun jälkeen tarjoan kakkukahvit koko porukalle ja kerron taistelustani ja sen päätökseen saattamisesta.

Lokakuu 2nd, 2008 by kimmeli

Ei muuten, uusista vermeistä huolimatta nukuttanut!? Se on tämä minun hoitoni, joka viskelee miten sattuu. Ens alkuun nukkuu kaiken aikaa ja nyt ei sitten ollenkaan eli kultaista keskitietä ei ole. Havahduin kahden aikaan siihen, kun kattelin kattoon.

Nousin ylös ja ens alkuun kävin pihalla, koska Pelimiehen pyörä oli jäänyt ulos. Roudasin sen varastoon, sillä jatkuvalla syötöllä pihasta nyysitään pyöriä. Sitten hyppäsin takaisin sänkyyn ja asettauduin mukavaan asentoon uusien tyynyjen kanssa ja otin kirjan. Petri Tammisen Mitä onni on? Ihana kirja, jossa myös kirjailija valvoo öitä, joten sain heti vertaistukea Luin reilun tunnin ja sitten yritin taas nukkua. Nousin ylös ennen seiskaa. Kerkee mukavasti puuhastella kaikkea ennenkuin menee iltavuoroon töihin.

Sytostaattihoito on kyllä niin kummallinen, että voisivat jo keksiä sellaiset myrkyt, mistä ei olisi niin paljon kaikkia sivuvaikutuksia. Kaikki vaan heittelee. Yks juttu on maha. Aluksi hoidon jälkeen kaikki pelaa, suorastaan todella hyvin ja juuri kun siihen alkaa tottua, homma kääntyy päälaelleen. Aivan kuin kädet puuskassa päättäisi, että nyt riitti helpot päivät. Sitten aletaan tuskissa vääntämään…joo, paska juttu, mutta niin totta. Oikeastaan tuttua muutenkin, minulle ja erittäin monelle muullekin. (vaikka ei olis mitään hoitojakaan)

Ps. Eilinen petarikauppias muuten toivotti minulle lähtiessäni kaupasta: Hyvää yötä ja kauniita unia!

Lokakuu 1st, 2008 by kimmeli

Koko yön pyöriskelin kun en saanut nukuttua, kamala matalapaine. Läpiveto torpassa ja ei henkäystäkään, argh! Päätä jyskytti ja olo ei muutenkaan ollut herkullinen. En siis mennyt tänäänkään töihin

Soitin sairaalaan ja pyysin saikkua. Olisin saanut koko viikoksi, mutta toppuuttelin heti, että tolkku se on kerjätessäkin, sillä kyllä aion huomenna jo mennä sorvin ääreen. Menen käymään sairaalassa ensi viikolla taas, mutta ihan eri osastolla ja haen paperit silloin. Pyysin nimittäin pahoinvointipilsuja kans. Sen verran ahkerasti olen niitä napsinut….hyääääks ku millään en viittis oksua heittää.

Kauppaan olisi lähdettävä ja apteekkiin. Alan keräämään itteäni kasaan ja koitan mennä.