kimmeli 12. Lokakuu, 2008
Nyt, kun on viimeiset päivät ennen hoitoa, niin sitä on niiiin paljon tekemistä, ettei meinaa keretä mitään tehdä kunnolla. Eilen oli työpäivä ja se tekee viikonlopusta jotenkin rikkinäisen. Pien mies tuli minua töihin vastaan ja sitten kauppaan. Minä sitten en ollenkaan pidä kaupassa käymisestä. Rahaa menee ja sitten tarttee vielä kantaa ne ostokset. Olin ihan poikki kun pääsimme kotiin.
Olin ostanut yhden lämpimän oluen. Liruttelin sen lasiin ja se kourassa menin naapuriin haastelemaan. Sinne sitten kutsuttiin toiset naapuritkin. Palaveerasimme hiukan sitä, että kun ensi viikolla on talon kokous, niin kuinka saamme Hirmuliskon kuriin. Tuntuu, että koko talon väki on saanut nyt tarpeekseen. Minähän en siihen kokoukseen pääsen kun makaan kotona täysin poissa pelistä.
Kun kotiuduin, oli värkättävä ruokaa, plaah. Aina sitäkin on vaan tehtävä ja se kun ei vois ja vähempää kiinnostaa. Sauna päälle ja sitä ootellessa hoitelin postejani. Kamala kasa edelleen vastaamatonta postia… Saunan jälkeen, pari Kotikatujaksoa, kun olivat nekin vaan jääneet katsomatta. Heh, eikös sielläkin vaan ollut sellainen herttainen Hirmulisko 
Kone hyytyi niin, etten enää jaksanut katsoa saksalaista dekkaria 
Maate ja aamulla ajoissa ylös. En vaan osaa nukkua aamulla pitkään. Viikko sitten Miehen luonakin nousin normaaliaikaan keittelee kahvit ja lukee lehden. Sen jälkeen menin kyllä takaisin lämpimään sänkyyn…
Viestittelin tuossa Miehen kanssa. Valitin hänelle, kuinka ensi viikolla alkaa täysin saamaton jakso(hoidon takia). Hän vastasi, että minun tarttis saada sitä ennen 
Kunpa se olisikin mahdollista. Hetikö hyppään autoon ja…
kimmeli 10. Lokakuu, 2008
Minulla oli tänään uuden esimieheni kanssa keskustelu, joka kesti… Olenhan melkoinen suupaltti, eikä yhtään huonommaksi jäänyt toinenkaan osapuoli. Käsittelimme toki työasioita, mutta paljon muutakin.
Ajattelin, että hänen on oikeus tietää, miksi olen poissa välillä. Kun kerroin, että minulla on menossa sytostaattihoidot, hän tuli ja halasi minua! Olin hämmentynyt, mutta otettu moisesta huomion osoituksesta.
Lopuksi kerroin, että en sure, elän päivä kerrallaan ja nautin elämisestä. Olen iloinen, kun saan käydä töissä, eikä minulla ole valituksen aihetta. En halua, että minusta ollaan huolissaan, koska minusta tuntuu silloin, että olen jotenkin epäonnistunut. Pärjään kuitenkin, aina jollain tavalla.
Hänelle tuli kyyneleet silmiin. Luulen, että me tulemme toimeen loistavasti.
Lapsi, tytsä lähti tänään. Saatoin hänet junaan ja saan hänet vasta sunnuntaina takaisin. Ikävä pukkasi heti kun vilkutin sille, loittonevalle junalle. Pakko vaan päästää lapsi välillä pois kotoa. Isänsä kanssa viestiteltiin, kun tuntui olevan huolissaan. Minä sitten lohdutin häntä, kuinka meidän tyttö pärjää, kun on se vaan niin järkevä, kehen lie tullut - Isäänsä tietysti! - Tottahan se on!
kimmeli 7. Lokakuu, 2008
Tänään ei oo minun päivä. Menin töihin vain huomatakseni, etten käynnisty millään. Väsytti ja oli huono olo, niin että sen jopa huomasi. Kun aluksihan kuvittelin, että minusta vaan tuntuu huonolle, mutta ei oikeesti…kamalaa.
No, niinhän siinä sitten kävi, että parin tunnin kärvistelyn ja turhan käynnistämisen jälkeen annoin periksi ja lähdin kotiin. Suoraan sänkyyn latautumaan. Lähes viisi tuntia otti näin vanha kone, että pääs takas pystyasentoon.
Saas nähä millai tää kone loppupäivän käy. Mies olisi aikamoinen virtalähde, vaan kun ei oo se Mies paikalla….yhyy
kimmeli 6. Lokakuu, 2008
Viikko alkoi mukavasti mukavalla maanantailla. Herätys oli ennen sian pieremää, että kerkesin taas sairaalaan. Tällä kertaa ei ollut kuin hammaspolilla käynti ja se taas on aina yhtä mieluisaa. Ihana lääkäri ja hoidossakaan ei ole moittimista. Etenkin kun sain iloisia uutisia, sillä minulla ei olekkaan odotettavissa leukaleikkausta ja lisäksi saan raudat piakkoin pois. Miten sitä sitten osaakaan olla??? Just kun on niin tottunut
Sairaalasta ajelin suoraan töihin ja mikäs sen mukavampaa. Miten sitä voikin viihtyä töissä. Sain siunauksen hankkia meille äänentoistovehkeet ja huomenna kaupoille. Olen jo järkännyt asiantuntija-apua mukaan. Miellyttävän miehen.
Miehistä tulee mieleen, Mies. Se ihana Mies, joka viikonloppuna kohteli minua kuin prinsessaa, kuin kukkaa kämmenellä. En ole oikein tottunut moiseen. Osaankohan tarpeeksi arvostaa sitä…
kimmeli 4. Lokakuu, 2008
Tänään lähden. Vien lapset isälleen ja sitten painan kaasua. Menen Helsinkiin. Tapaan kummipoikani ja käyn teatterissa. Great!
Viime yön nukuin kuin koomassa. Oikein hämmästyin. Pitkästä aikaa nukahdin kuin saunalyhty eikä alkoholilla ollut asiaan osuutta. Upeeta, kyllä nyt taas jaksaa. Kun hoidon jälkeen nukuttaa, se on kuin päissään nukkuisi. Eli on huono olo ja toivoo koko ajan, että herättyään olisi parempi. Ei ole. Mutta nyt on ja se on kiva.
Ihana syksyinen aamu.
kimmeli 2. Lokakuu, 2008
Oli ihanaa olla duunissa, nam. Iltavuoro meni hujauksessa ja nautin joka hetkestä. Siis se fiilis olla duunissa ja ihan kuin olla terve. Yhden työkaverin kanssa kävimme keskustelun:
- Moi, sinuakin näkee.
- Niin, aina välillä. Olen oppinut lintsaamisen jalon taidon.
- Kerrotko minullekin, niin voisin koklata?
- En usko, että haluaisit. Tai jos, niin haluatko sairauden, tuskin.
- Ai jaa….
- Ole huoleti, kerron sitten kaiken, kun se on ohi. Marraskuussa lopetan lintsaamisen.
Näin se menee. Marraskuussa, vimpan saikun jälkeen tarjoan kakkukahvit koko porukalle ja kerron taistelustani ja sen päätökseen saattamisesta.
kimmeli 2. Lokakuu, 2008
Ei muuten, uusista vermeistä huolimatta nukuttanut!? Se on tämä minun hoitoni, joka viskelee miten sattuu. Ens alkuun nukkuu kaiken aikaa ja nyt ei sitten ollenkaan eli kultaista keskitietä ei ole. Havahduin kahden aikaan siihen, kun kattelin kattoon.
Nousin ylös ja ens alkuun kävin pihalla, koska Pelimiehen pyörä oli jäänyt ulos. Roudasin sen varastoon, sillä jatkuvalla syötöllä pihasta nyysitään pyöriä. Sitten hyppäsin takaisin sänkyyn ja asettauduin mukavaan asentoon uusien tyynyjen kanssa ja otin kirjan. Petri Tammisen Mitä onni on? Ihana kirja, jossa myös kirjailija valvoo öitä, joten sain heti vertaistukea 
Luin reilun tunnin ja sitten yritin taas nukkua. Nousin ylös ennen seiskaa. Kerkee mukavasti puuhastella kaikkea ennenkuin menee iltavuoroon töihin.
Sytostaattihoito on kyllä niin kummallinen, että voisivat jo keksiä sellaiset myrkyt, mistä ei olisi niin paljon kaikkia sivuvaikutuksia. Kaikki vaan heittelee. Yks juttu on maha. Aluksi hoidon jälkeen kaikki pelaa, suorastaan todella hyvin ja juuri kun siihen alkaa tottua, homma kääntyy päälaelleen. Aivan kuin kädet puuskassa päättäisi, että nyt riitti helpot päivät. Sitten aletaan tuskissa vääntämään…joo, paska juttu, mutta niin totta. Oikeastaan tuttua muutenkin, minulle ja erittäin monelle muullekin. (vaikka ei olis mitään hoitojakaan)
Ps. Eilinen petarikauppias muuten toivotti minulle lähtiessäni kaupasta: Hyvää yötä ja kauniita unia!
kimmeli 1. Lokakuu, 2008
Koko yön pyöriskelin kun en saanut nukuttua, kamala matalapaine. Läpiveto torpassa ja ei henkäystäkään, argh! Päätä jyskytti ja olo ei muutenkaan ollut herkullinen. En siis mennyt tänäänkään töihin
Soitin sairaalaan ja pyysin saikkua. Olisin saanut koko viikoksi, mutta toppuuttelin heti, että tolkku se on kerjätessäkin, sillä kyllä aion huomenna jo mennä sorvin ääreen. Menen käymään sairaalassa ensi viikolla taas, mutta ihan eri osastolla ja haen paperit silloin. Pyysin nimittäin pahoinvointipilsuja kans. Sen verran ahkerasti olen niitä napsinut….hyääääks ku millään en viittis oksua heittää.
Kauppaan olisi lähdettävä ja apteekkiin. Alan keräämään itteäni kasaan ja koitan mennä.
kimmeli 25. Syyskuu, 2008
Ihanasti nukuin koko yön. Pien mies heräsi aamulla keittämään minulle kahvia. Tein itselleni lohivoileivän ja aloin aamiaisen avulla lukemaan lehteä. Pelimies katsoi ja sanoi - Äiti, sinähän olet hyvässä kunnossa! Kysyin - Kuinka niin? -No, kun et oo niin huonossa kunnossa kuin viimeeksi…
Totta, mutta olen silti väsynyt ja menin aamiaisen jälkeen takaisin sänkyyn. Kun lapset lähtivät kouluun, nousin hetkeksi, näin tsekkaamaan posteja ja lukemaan lempiblogejani. En osaa, en löydä oikeita sanoja kaikkiin Kauhajokea koskeviin juttuihin, mutta ihmettelen sitä, miksi etsitään syyllisiä, paetaan ja siirrellään vastuuta. Media repii kaiken irti ja taas joku innostuu, niin kuin heti Joroisissa. Miten lohdutan lapsiani, ettei heille tapahtuisi mitään, ettei heidän tulisi kokea mitään niin kauheaa. Olen halannut heitä, pitänyt vieressä ja kertonut kuinka rakastan heitä, entistä suuremmalla lämmöllä. Olen aina pyrkinyt siihen, että joka päivä on kerrottava kuinka rakastaa, ja halittava, viimeistään kun luemme iltarukouksen. Siitä tulee hyvä olla, molemmille
kimmeli 24. Syyskuu, 2008
Hoidot hoidettu ja koko päivä vaan nukuttu. Ihanaa oli se, että leukkarit olivat ok, enkä tarvinut piikkiä. Verikin oli mustaherukkamehun ansiosta peräti 118, kun se viimeksi oli 107.
Enää kaksi kertaa ja sitten heitän kuperkeikkaa. Nyt menen takaisin nukkumaan. Oli pakko herätä syömään, vaikka ruokahalut on nollassa ja makuaisti täysin kateissa. Mutta, käy muuten kuin mustalaisen hevoselle; juur ku se oppi olemaan syömättä, se kuoli
