Aihepiirin 'Keräily' arkisto

Käkikello

Maanantai, Toukokuu 26, 2008

Meillä on käkikello, joka on vanhemman poikani omaisuutta. Sai sen aikoinaan 4v-synttärilahjaksi! Siis sai, kun ei muuta halunut. Vain “kukku-klong-klong” oli saatava. Metsästin sitä vaikka mistä, eikä se ollut helppoa, sillä en kai nyt uutta kelloa halunut hankkia. Jos poika olisi täyttänyt 50 niin asia olisi ollut ihan toinen. Saimme kellon, kun olin laittanut lapun […]

Museopäivä

Sunnuntai, Toukokuu 18, 2008

Tämän pyhän ratoksi kävin museokierroksella. Pienempi poikani uhrautui mukaan, pitää äippää vähän silmällä:) Yritin pukeutua väljästi ja tyylikkäästi, mutta tuskin onnistuin, no ainakin koitin olla edes jotakuinkin siistin näköinen.
Kävelimme yhteensä n. 5km, mutta sekään ei saanut vatsaani toimimaan. Minun tapauksessa se nyt olisi oleellisen tärkeää, joten jollei aamuun mennessä ole tapahtunut mitään, niin sit olisi […]

Porvoon mitalla

Maanantai, Huhtikuu 21, 2008

Vietin päivän Porvoossa. Olin siellä jo klo 10. Ensin Antiikkimarkkinoilla, mitkä oli vajaassa tunnissa nähty. En ostanu mitään kun ei ollut varaa:)
Sitten sinne ihanaan Wanhaan kaupunkiin. Miten oli ihanaa käppäillä siellä katua ylös ja toista alas ja välillä viistoon ja ihan miten vaan. Kaverini kanssa olin ja se ei jurputtanut - en jaksa kävellä, - […]

Maalaus!

Perjantai, Huhtikuu 11, 2008

Sain tänään taulun. Kopion Rembrandtin taulusta Tuhlaajapojan paluu. Niin, siis vain kopion, koska alkuperäiseen ei ole mahdollisuutta:). Se sijaitsee Eremitaasissa ja sitä tuskin kukaan minulle koskaan lahjoittaa.

Taulusta on kirja. Henri J.M.Nouwen: Kotiinpaluu. Kirja kertoo hyvin seikkaperäisesti tästä taulusta ja siitä, millaisia tunteita se oli herättänyt.
Olen aina ollut hyvin kiinnostunut taiteesta, etenkin maalauksista, joista on saatavilla […]

Kirje ystävältä

Tiistai, Tammikuu 29, 2008

Postia tulee ja menee. Onhan minulla varsin vilkas liikenne postiluukun tietämillä. Joka päivä lähtee ja tulee ja se on niin kovin ihanaa.
Eilen sain postia vanhalta rouva-ystävältäni. Emme ole koskaan tavanneet, mutta olemme kirjoitelleet ja vaihdelleet kortteja jo pitkään. On kerrottu iloista ja suruista. Niinpä eilisessä kirjeessä hän kertoi ikäviä uutisia. Oli käynyt sairaalassa ja hänestä […]

Postia SKY:ltä

Tiistai, Tammikuu 15, 2008

Minä olen ujuttautunut Salaiseen Kirjakahvilaan ja saanut sieltä Salaisen Kirjaystävän. Tänään sain Salaisen Kirjapaketin:)
Nam! Olin iloinen. Sain paljon postia, sillä tiistai on yleensä sellainen paras postipäivä. Huomasin paksun kirjeen, jossa ei ollut lähettäjää, jee, jätin sen vimpaksi. Mitä sieltä sitten löytyikään, kirja, kortteja ja namia!

Postista ruusuja ja risuja

Maanantai, Tammikuu 14, 2008

Posti tuo iloa ja murhetta. Jotenkin tuntuu, että viime vuosina on postin jakelu ihan pepusta. Minulle on aina tullut paljon postia ja ovat löytäneet perille ja vieläpä hyväkuntoisina. Nyt posti hukkaa lähetyksiä tai saan niitä huonokuntoisina.
Olen laittanut postille palautetta, että onko ihan pakko taittaa kuoria ja kortteja. Sain kerran Ranskasta kuorellisen kortteja, mutta se oli […]

Kortit vie…

Lauantai, Joulukuu 29, 2007

Tänään heti aamusta aloin lajitella minun korttejani…se muuten vie aikaa!!! Poika piti heittää välillä harkkoihin, mutta meinasin unohtaa hakea…huh, kurvasin pihaan ja hän juoksi autoon. Oli jo tovin odottanut Puhelinta ei ollut kummallakkaan mukana. Siinä sitten mietiskeltiin, mitä olisi tehty, jos olisin unohtanut vielä pahemmin. Hän olisi mennyt lainaamaan puhelinta ja soittanut minulle! Hän […]