Aamulla Pelimies, ennen kouluun lähtöä meni vessaan ja sen jälkeen imoitti minulle kusseen housuunsa! - Että sillä lailla, kuinka se nyt niin kävi… - No, kun SE vaan jotenkin kääntyi ja sit osui housuihin…
No, sattuuhan sitä. Siistinä miehenä vaihtoi sitten housunsa, joihin ei todellakaan ollut osunut kuin teelusikallinen. - Laitanko housut pyykkikoriin? - Laita….
Pelimies lähti [...]
Aihearkisto ‘Hups!’
Uskomaton suoritus
Hautakivi valittu
Eilen olin Pienen miehen kanssa lenkillä ja kun kävelimme hautaustoimiston ohi, niin jäimme sittenkin katsomaan ikkunaa. Hautakiviä piisasi. Olen aina ajatellut, että minulle sitten se kivenmurikka metsästä suoraan, mutta jos se ei käy, niin joku tälläinen olisi aika kiva:
No heh, ainahan meidän perheessä on hautajaisia suunniteltu ja perintöä jaettu. Niinpä kerrottiin sitten hautakiven valinta myös [...]
Soitanko pahaan aikaan…
Näinhän sitä yleensä aloitetaan puhelu
Eilen illalla katsoin Kahden keikkaa. Minun on pakko katsoa saksalainen dekkari aina “livenä”. Ei se taltioituna tunnu miltään esim. su-päivällä katottuna. Se on katottava saunan jälkeen ja mieluummin saunaoluen kera. Näin on ollut jo iät ja ajat ja kaikki ystäväni tietävät sen tai lähes…
Eilen illalla olin katsonut ohjelmaa 20min, [...]
Kohtaus
Kun tänään asetuimme syömään, oli tv tosi kovalla äänellä. Menin laittamaan hiljemmaksi ja sanoin:
- Onpas se kovalla. Niin, ettei kuule edes omia ajatuksiaan.
- Ajatteletko sinä?? kysyi Pien mies.
Silloin se tuli. Ihan hysteerinen naurukohtaus. Naurattaa niin, ettei kerkeä välillä henkeä vetämään ja vesi lentää silmistä. Se ei paljoo naurata, kun melkein itkettää. Välillä vaan käy niin, [...]
Kun äiti lampun osti
Meillä tässä jokin aika sammui minun yöpöydän lamppu. Katastrofi! Kaikki muut lamput voivat sammua, mutta ei se. Siihen on tultava aina valoa, muuten kuolen! Varalamppuja ei tietenkään ollut No, otin tuvan nurkasta, toisesta lampusta lampun. Näppärää.
Uusia lamppuja oli siis ostettava. Onnistuin melkoisen monta kertaa käymään kaupassa ja aina ne lamput jäivät sinne kauppaan. Niin [...]
Tomppeli torstai
Stadin keikka tuli tehtyä. Meillä oli siis kohteena Eira. Tulostin kartan mukaan, mutta musteet olivat niin vähissä, että se kartta oli todella tulkitsemisen työvoitto. Onneksi Tytsä lukee karttaa ku karttaa ja opasti sillä perille. Jätin tytöt sinne ja lähdin viemään autoa parkkiin. Sain se sinne rantaan, mistä lähdin kävelemään. Voi jessus, kuinka kävelin…
Sitten, juuri kun [...]
Yöhäröilyä
Pien mies on tämän viikkoa käynyt toista koulua. Omasta koulusta homeen takia evakossa. Eilen illalla hän sitten kertoi unohtaneensa reissarin kouluun ja ei muistettu, moneltako tänä aamuna piti mennä kouluun. Illalla kello oli jo niin paljon, ettei soitettu opelle, vaan ajattelin herätä aamulla ajoissa ja laittaa opelle viestin.
Heräsin yöllä. Mihin? Näin unta, että kello herätti! [...]
Äiren kaatumisesta vielä…
Sitä kun toissailtana tuli saunan lauteilta persiilleen, niin eilen poikain kanssa siitä vähän haasteltiin. Pani meinaan niin naurattamaan Olin siitä jo veljelleni puhelimessa kertonut ja häntäkin nauratti. Siis kuinka saunan jälkeen on yleensä niin hyvä fiilis, niin minä ja Pien mies puhaltelimme vammojamme. Koko yön jalassa oli kamala kipu, sillä jos on tuntohermot palasina, [...]
Ai pertsakka, ku vanhaa viskoo
Olinpas saunassa poikain kanssa. Kun olin poistumassa saunan puolelta pesulle, liukastuin! Ai perhana, ku sattu, jalkaan! Eikä siinä kaikki, sillä samalla kun kaaduin, käteni osui oveen ja se ovi osui Pienen miehen päähän!
Aijai ja kun saunan jälkeen pitäs aina olla sellainen relaksantti olo. Minua pakottaa jalkaa ja pojalla päätä. Nyt ei kyllä huvita enää mikään, [...]
Oops!
15.000 paukahti rikki ja ihan huomaamatta.
KIITOKSIA ja haleja teille kaikille, jotka kummasti vaan jaksatte täällä vuodatuksiani käydä lukemassa. Minusta vaan on niin mukava purkaa itseäni tänne
