Go to content Go to navigation Go to search

Ohjelmaa kerrakseen

Marraskuu 15th, 2008 by kimmeli

Jos olisin ollut yksin tämän viikonlopun, olisin ollut vain kotona, sillä muuta en tarvitse. Viihdyn niin hyvin yksin ja kotona on kiva puuhastella ja kun saa olla yksin, niin sitä jotenkin latautuu. Jospa ensi viikonloppuna, mutta tämä viikonloppu lasten kanssa.

Aamusta yhytin pojat siivoomaan huoneensa sillä, että jolleivat he siivoo, niin kun minä siivoan, tulee TOSI SIISTIÄ!

Päivällä alkoi sitten aikataulut. Otin Pelimiehen mukaan, haettiin Tytsä ja sitten minun ystäväni ja kohti naapurikaupunkia. Pelimies vietiin setänsä(isänsä veli) luokse, jonka olin värvännyt pojan kanssa kattomaan uutta Bondia, koska minä en nyt vaan kertakaikkiaan veny siihen. Sen jälkeen  me naisväki menimme teatteriin katsomaan Beatlesstorya! Oli sitten jo toinen versio, sillä Lahden esitys on myös nähty!

033.JPG Yleisö sai tulla lopussa mukaan tanssimaan :)

Napanterit jäivät nyt ottamatta, koska olen säälinyt maksaparkaani. Annan sen nyt näiden kaikkien myrkkyjen jälkeen palautua ennalleen, ennen kuin otan mitään. En ostanut edes saunajuomaa tänään?!

Teatterissa nolasin Tytsän lähes täydellisesti, kun menimme estraadille kaikki tanssimaan viimeistä biisiä. Nyt sitten soi Beatlesit päässä, niin että riittää loppuillaksi viihdettä.

Sitten kaupan kautta kotiin, jonka jälkeen taas menoksi. Vein Tytsän vanhemmilleni yökylään. Nyt vihdoinkin kotona, kynttilät palamaan ja sauna päälle. Poikain kanssa saunaan ja ihana koti-ilta. Jatkoille toki pyydettiin, mutta sen minkä olen päättänyt, se pitää :)

Saturdaymorningfever:)

Marraskuu 15th, 2008 by kimmeli

Aikainen lintu madon nappaa eli ajoissa ylös tänään, että kerkee kaikkea kivaa tehdä. Aloitin maksamalla laskuja… Joo, ei aina niin kivaa, mutta nyt oli, sillä sain maksettua kaiken tarpeellisen ja vielä jäi ruokarahaakin, jopa pikkaisen huvitteluun.

Eilen illalla kun olimme lasten kanssa käyneet syömässä, niin sitten meni koko ilta nopeasti. Tytsän ystävä oli meidän kanssa syömässä ja sitten vein tytöt kotiin tai Tytsä meni ystävänsä luokse yökylään. Sen jälkeen lähdimme Pelimiehen kykyharkkoihin ja haimme vielä yhen Pelimiehen kaverin kyytiin. (tuntui, kuin olisin ollut taksisuhari) Heitimme pojat hallille ja Pienen miehen kanssa kävimme sillä aikaa yhessä kaupassa ja sitten takaisin hallille. Voin vakuuttaa, että tiedän viehkompiakin paikkoja kuin hieltä haiseva halli…mutta tulipahan vaan sielläkin taas pitkästä aikaa istuttua.

Hallilta poikasten kanssa kauppaan ja miksi taas, niin siksi, että heiltä olivat sopivan kokoiset pitkät kalsarit loppu. Kasvavat mokomat ihan silmissä. Joulupaketista he eivät halua kalsareita. Niinpä ostimme kalsareita ja sukkia, ja muutamat bokseritkin. Tytsälle ylläriksi pyjaman housut, (tullut äitiinsä pyjamalookissa).

Loppujen lopuksi olin lopen uupunut. Tulimme kotiin ja mitä pikimmin olin peiton alla ja good night! Tänään taas uudet kujeet. Alkuperäiset suunnitelmat menivät uusiksi ja tein uudet ja nyt toteuttamaan niitä, lasten parhaaksi.

0548.jpg