Go to content Go to navigation Go to search

Voi jysäys!

Marraskuu 11th, 2008 by kimmeli

Eilen sitten makasinkin koko loppupäivän punkan pohjalla ja iltaa kohden olo sen kuin paheni. Alkoi särkeä päätä ja luulin, että en taas millään jaksa. Aivan kamalan paha olo ja sain napsia pahoinvointilääkkeitä, ettei olisi tarvinut oksua heittää. Mieletön myrsky riehui ulkona ja minun oli vaan saatava ikkuna pidettyä auki, sillä luulin, että muutoin tukehdun.

Heräsin kaiken yötä ja aamulla ei olo ollut kummoisempi. Kun lapset lähtivät kouluun, sanoivat, että olen kamalan näköinen…kääk, siltä tuntuikin. Otin vielä pienet tirsat ennen kuin kykenin suihkuun. Nyt sillä “voimalla” muutama sananen tänne, ennen kuin menen taas lepäämään.

On se vaan Luojan kiitos, ettei oo enää niitä hoitoja, sillä ei näitä kukaan jaksaisi. Kuulinkin, kuinka eräs täti ei kuollut syöpään, vaan näihin hoitoihin. Enkä ihmettele yhtään. Jos on huonompi kunto, niin ei jaksaisi.

Jopas ruikutin, mutta kun niin harmittaa, eikä meinaa pinna piisata.