Go to content Go to navigation Go to search

Ohi on!

Marraskuu 6th, 2008 by kimmeli

Sairaalareissu on ohi! 0007.gif

Lääkäri oli ihana, ihan jo senkin takia, että kertoi minun olevan ok. Kaikki kokeet ja arvot ovat kiitettäviä. Teki vielä tutkimuksen ja totesi samaa. Kiitin liikuttuneena hyvästä hoidosta. Siihen hän totesi, että yhteistyö on ollut niin hyvää minun kanssani ja suurin syy toipumiseeni on ollut asenteeni, voi jehna!

Hoidossa pantiin tippa menemään ja reilun kahden tunnin päästä selvisin pois. Nyt olen uupunut, mutta vielä tolkuissani, toisin kun huomenna. Menen silti lepäämään…

Sairaalapäivä

Marraskuu 6th, 2008 by kimmeli

Hyvää huomenta!

Lähden kohta sairaalaan. Minulla on ensin lääkärin pakeilla käynti ja sen jälkeen menen tiputushuoneeseen. Toivon todella, että sinne ei enää tarttisi mennä, että olisi se viimeinen kerta.

Naapurini lähtee jälleen ystävällisesti mukaan, sillä hän ajaa auton takaisin kotiin, kun minä olen jo silloin ihan sipissä. Niin, ja seuraavat päivät menee pyjama päällä sängyn pohjalla. Kestän kyllä, kun tiedän, että olen tähänkin asti selvinnyt! Kaikkeen tottuu, vaikka hirressä roikkumiseen :D