Päivien Kimallusta

Marraskuu 5th, 2008 by kimmeli

Rva Lypsy nakitti minut tähän, joten ihan pakko alkaa tekemään paljastuksia! Vapiskaa….

Tehtävänanto: “Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä.
Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä.
Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.” En haasta ketään, mutta yllytän kaikkia, ketä suinkin vain kiinnostaa ja toivottavasti mahdollisimman monia kiinnostaa

Muutama paljastus minusta.

1. Olen äärimmäisen turhamainen, meikkaan joka päivä ja pidän siitä. En ota korviksia ja sormuksia tai mitään koruja pois kuin pakon edessä.

2. Nautin tavattomasti yksinolosta, enkä ole koskaan kärsinyt yksinäisyydestä, pikemminkin siitä, että en ole saanut olla yksin.

3. Juon kahvin kerman kanssa ja sokeripalan läpi ryystämällä. Jos sokeria jää suuhun kahvin loppuessa, sylkäisen sen jämän kuppiin.

4. En vedä verhoja yöksi ikkunaan, paitsi omassa huoneessani ja sielläkin siksi, että olisi pimeää. Minua ei siis häiritse, jos naapurit näkevät meille. En usko olevani niin mielenkiintoinen ja ainutlaatuinen, että joku jaksaisi meille tiirailla.

5. Pidän silittämisestä ja tiskaamisesta, mutta pölyjen pyyhkiminen on ihan sukasta.

Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta nämä sieltä kesyimmästä päästä. Jos nyt joku mahdollisesti intoutuisi kertomaan omista omituisuuksistaa, niin voisi vaikka kommentilla nakata, että pääsis tsekkaamaan.

Marraskuu 5th, 2008 by kimmeli

Se lähestyy ja olen kusessa! Miksi? Siksi, että olen silloin niin huonossa kunnossa, etten kykene isääni huomioimaan. Lapset joutuvat hoitamaan papan ja minun olisi nyt keksittävä meriselitys, mikä minua vaivaa… Jos saisin migreenin, ettei tarttis valehdella

Vanhempani kun eivät tiedä sairaudestani yhtään mitään. En ole halunut kertoa säästääkseni heitä ja itseäni. Heitä siksi, ettei tarttis turhaa olla huolissaan. Itseäni siksi, etten jaksaisi heitä tsempata kestämään minun sairauttani. Sitä paitsi kun tuli ilmi, että olin keväällä sairaalassa, sain äidiltäni kuulla kunniani niin perusteellisesti, etten ole siitä vieläkään oikein toipunut. Isäni tuntui olevan samaa mieltä, koska ei millään lailla kommentoinut…

Niin, olen aina ollut todellakin se kiittämätön kakara ja sen myötä oppinut vaan pärjäämään omillani. Minulla on lahja isälleni, veljeni kanssa yhteinen ja kortti olisi vielä rustattava. Tytsä on luvannut hakea kukat ja hoitaa luovutuksen. Vaan se selitys, miksi en pääse. Kaikkea sitä pitääkin keksiä, mutta jospa jotain kehittäisin.