Päivien Kimallusta

Marraskuu 30th, 2008 by kimmeli

Heräsin tänä aamuna klo 9 ja paniikki paukahti päälle. Kirkkoon oli tarkoitus keretä klo 10, kahvi piti juoda, lehti oli luettava…tuli kiire, mutta kerettiin! Pien mies halusi lähteä mukaan, koska oli se aika, kun lauletaan Hoosiannaa! Kävelimme tosi kovaa, niin että Pien mies alkoi jo valittaa kylkipistosta.

Kirkossa oli niin kiitettävästi porukkaa, että jouduimme menemään melko eturiviin, mutta se oli ihan hyvä paikka. Näkyvyys erittäin hyvä. Kaikki virret olivat tuttuja ja se oli ihanaa, kun sai laulaa oikein sydämensä kyllyydestä. Kynttilät paloivat ja oli niin harras ja lämmin tunnelma, toisin kuin ulkona, missä oli niin kamalan märkä ja kostea sää.

Ehtoollinen jaettiin ja vein pojan mukaan. Pappina oli Pienen miehen koulukaverin isä, joka sitten siunasi pojan, joka niin nätisti oli polvillaan vierelläni.

Ensimmäinen adventti todella aloitti joulun odotuksen!

Marraskuu 29th, 2008 by kimmeli

…teatterissa, teatterissa…

Mitä siellä näytettiiin, näytettiin, näytettiin…daskeedaskedaa…

Tämä vanha leikki, kuka muistaa? Sitten siinä piti näyttää, mitä teatterissa näytettiin…jne.

No, kävinpä eilen naapurini kanssa teatterissa ja näin näytelmän LOKKI. Se oli hyvä, siis niin hyvä, että väliaika tuli aivan huomaamatta. Pidin siitä niin paljon, että koko näytelmä oli alusta loppuun minun maun mukaan. Kertaakaan en ajatellut, että milloin tämä loppuu, vaan hämmästelin ajan kulumista.

Tänäänkin kävin teatterissa. Tytsän kanssa nähtiin näytelmä OPAALI ON TIMANTTI. Otin tyttären mukaan, koska uskoin, että jaksaa tämän näytelmän paremmin kuin Lokin. Olin oikeassa, hän piti siitä.

Lokki on vakavampi ja raskaampi, mutta joskus on hyvä käydä katsomassa myös muutakin kuin vain kepeää ja hauskaa.

Opaali on timantti oli kevyempää sarjaa, mutta oli siinäkin ajatusta. Teatterin on oltava tosi huonoa, etten minä tykkäisi! Kyllä minä vaan elän kun pääsen teatteriin. Seuraava keikka onkin 13.12.

Marraskuu 29th, 2008 by kimmeli

Eilen oli se päivä, kun ei pitänyt ostaa mitään. Meni ohi, kun vasta tänään luin siitä. Olisi pitänyt markkinoida enemmän, sillä olisin ilman muuta osallistunut. Nyt tuli ostettua 50% alennuksella valmisruoka töihin. Teatterissa ostin sherryä ja kahvia ja hainpa vielä kengät suutarista. Muuta en ostanut, mut silti…

Minulla on tapana pitää perheen menoista päiväkirjaa tai sellaista inventaariota, mihin kirjaan kaikki menot ja tulot. Viivapäiviä kerään Ne on sellaisia päiviä, kun ei ole mennyt rahaa mihinkään! Joka kuukausi niitä tulee n.5-7 ja se on liian vähän.

En tykkää shoppailla enkä ostella mitään, jollen tarvitse. Inhoan sitä kulutushysteriaa, mikä tuntuu vallitsevan kaiken aikaa. Tavaraa nurkat turvoksissa ja lisää on saatava. Mistä ihmisillä on rahaa shoppailla??? No, onneksi minulla ei ole Olen hemmetin tyytyväinen, kun saan sen välttämättömimmänja muuta en tarvitse.

Silti, olen menossa tänään jouluostoksille. Nyt, ennen kuin on se kamala rysis. Käyn halvalla hankkimassa jotain kivaa ja se siitä.

Marraskuu 28th, 2008 by kimmeli

Tänään se selvis, Tytsä lähtee avustajaksi suosittuun TV-sarjaan. Viikon päästä olisi ekat kuvaukset. Jessus, kysyivät minuakin, mutta sanoin heti, jotta tää taitaa olla vaan tyttöjen juttu. Jos äiti olisi samoissa kuvauksissa, niin olishan se taas niin noloo… Niin, Tytsän kaverikin lähtee.

Nyt sitten tarttee hommata tytöille verokirjat ja eikun mukaan katsomaan, millai homma pelittää. Otetaan naapurin täti mukaan, että oppii reitin, kun minulla tuskin on mahdollisuutta olla joka kerta kuskaamassa. Tartteehan “tv-tähdillä” kuljettaja olla

Marraskuu 27th, 2008 by kimmeli

Tämän päivän lehdessä oli juttua entisajan naisista. Kuinka sitkeitä ja periksiantamattomia he olivat. Leipä ei tullut pöytään helpolla. Miehet olivat sodissa ja naiset hoitivat kaikki maatalon työt.

Olen usein tätä miettinyt, kun nykyajan naiset valittavat, kuinka raskasta on, vaikka on koneet, pelit ja pensselit. Leivän voi hakea kaupasta ja oikein voi valikoida millaista leipää haluaa.Sitä pidetään itsestään selvyytenä.

Kun minun eroni tapahtui, mikään ei ole sen jälkeen ollut itsestään selvää. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että olen jotenkin selvinnyt. Jos olisin elänyt 50v aiemmin, olisin ollut kusessa. Nyt olen vaan pärjännyt. Voin hakea leivän kaupasta, voin pestä pyykit koneessa, minulla on mahtava työ. Sen verran saan palkkaa, että voin sen leivän hakea kaupasta ja jotain leivän päällekin.

Kun kotityöt luonnistuvat helposti, verrattuna miten niitä tekisi, jos ei olisi mitään apuvälineitä, niin nyt jää vapaaikaakin. Voi lukea ja kirjoittaa, käydä teatterissa ja tavata ystäviä. Kotitöitä tekemällä pysyy kuosissa niin, ettei tartte tylsistyä tai mennä punttisalille.

Olen joskus jollekkin sanonut, miten hyvin meillä asiat ovat, niin olen saanut hyvin myrkyllisiä kommentteja. Turhaa verrata entisiin aikoihin, koska nyt on nyt. Niin on, mutta silti en voi olla ajattelematta, kuinka ennen oli todella rankkaa ja nyt vaan on monin verroin paljon helpompaa

Marraskuu 26th, 2008 by kimmeli

Haluaisin muutosta, ulkonäköön. Kivaa olisi vaihdella, mutta kun ei oo talvista eikä lumista teemaa:( No, koittakaa kestää, vaihtelen tätä asua aina välillä. Niin, siis blogini ulkonäköä.

Omaa ulkonäköä ei juuri pääse muuttelemaan! Eikä oo niin väliksikään, kyllä sitä jotenkin pärjää, sillä eihän itteään joudu sillai tuijottelemaan. Peiliin vilkaisee kun tsekkaa vaan, ettei oo ripsarit poskilla tai hiukset ihan sevossa. Aamulla on sen verran peilattava, että saa sen julkisivun saneerattua. On, on ihan välttämättöntä se saneeraus. Siksi, että se on kivaa ja olen niin turhamainen, että en ilman meikkiä viittis kuleksia.

Joten, nousenpa tästä ja menen ensin pukeutumaan, että tiedän sitten millaista luomiväriä levitän

Ihanaa talvipäivää kaikille! Menkää laskemaan mäkeä!

Marraskuu 25th, 2008 by kimmeli

Tänään minulla on ollut vapaapäivä. Minulla oli suunitelmissa hakea 80v ystäväni ja viedä hänet naapuripitäjään kylään ja samalla käydä itse ystäväni luona. Kuuntelin siinä sitten radiota, kuinka toimittaja jaksoi paahtaa, miten kamala keli, surkea ilma ja autot ovat jumissa jne. Ihan niin kuin minun olisi pitänyt jäädä kotiin selvitäkseni jostain ihan kauheasta. Vanhempi ystäväni jo soitti, että olenko varmasti tulossa, kun on niin kauhea ilma? Ilmoitin tulevani, koska minusta ei ollut kamala ilma.

Hain auton tallista ja pohja raapaisi lumikynnystä. Pääsin pihasta ihan ok ja tiekin oli ihan ajettavassa kunnossa. Sain jopa auton parkkiin, kun hain rahaa, vaikka radiossa kerrottiin kaikkien parkkien olevan lumen alla. Hain vanhemman ystäväni oven edestä ja vein kyläpaikkaan, minkä pihasta oli peruutettava. Muistin, että jos eteenpäin ei kulje, niin peruuttamalla liikkuu

Sitten hakemaan ystävääni. Pääsin pihaan, mutta sitten jouduin lumitöihin. Ystäväni on lyhytkasvuinen ja jos minulla oli pohkeisiin asti lunta, niin ystäväni olisi hukkunut lumeen. Ei sitten ollut kolaa, ei lapiota. Harjan kanssa sutaisin polkua portailta autolle, kuten prinsessalle konsanaan. Jälleen takaperin tielle ja menoksi. Menimme syömään kantapaikkaamme, missä istuimme lähes kolme tuntia.

Kun olin vienyt ystäväni koteihinsa, ajoin kotiin hakemaan Tytsää kaupoille, niin enpä päässyt pihaan. Huoltoliike ei ollut käynyt koko päivässä. Jätin auton hankeen kadun varteen ja kun olimme lähdössä, niin auto ei lähtenyt. Etupyörät olivat sellasessa kuopassa, että suti vaan ja pirusti. Hyppäsin autosta ja ajattelin hakea lumikolan ja hiekkaa… Sen verran kävin kierroksilla, että takas autoon ja otin autollakkin vähän kierroksia, että jo nyt on PRKL ja taas pakin kanssa ja huudatuksen jälkeen sain nitkutettua auton tukevammalle pinnalle ja jälleen menoksi. Muutamassa kaltevassa risteyksessä taas sudittiin, mutta tulihan käytyä kaupassa!

Nyt on auto tallissa, sillä pihaan sitä ei edelleenkään saanut. Harmittaa vaan, kun on pihassakin maksettu paikka, niin siihen ei vaan kykene ajamaan.

Silti, IHANAA, kun on talvi!!!

Marraskuu 24th, 2008 by kimmeli

Kuka blogissani käy?

Koska luet tätä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. (myös tuttujen!)

Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen.

Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat!

Marraskuu 24th, 2008 by kimmeli

Minä tykkään talvesta ja lumesta. On niin raikasta ja puhdasta ja muutenkin mukavaa. Vaan sitä marinaa en ymmärrä!!! Kun on niin kamala ilma ja mihkään ei mieli tee lähteä, kukaan ei tee lumitöitä ja teitä ei aurata, tuulee ja on kylmä jne. Yritä siinä sitten olla iloinen, kun on lunta! Olen silti. Joka vuosi se talvi vaan tulee eikä sen pitäisi mikään yllätys olla. Sitä voi pukeutua sään mukaisesti, niin on ihan mukavaa olla ulkona.

Pahimmat valittajat saavat minut nostamaan kytkintä. Sillä muutoin tekisi mieli sanoa tai kysyä, että onhan sitä asioita, joista voi olla kiitollinen. On ruokaa ja katto pään päällä, on töitä ja terveyttä ja vaikka mitä. Mikä ihme pistää ihmiset jatkuvasti marmattamaan? Niin, ja nyt minäkin marmatan

Alituinen valittaminen se vie energiaa ja saa minut epäilemään, onko valittajalla joku ongelma, jota purkaa valittamisella? Elämä on paljon helpompaa, kun ottaa iisisti, nauttii siitä mitä on eikä jurputa siitä mitä ei ole. Jokaisella on kuitenkin jotain, mistä olla kiitollinen! Olen siitä aivan varma.

Marraskuu 23rd, 2008 by kimmeli

Lapset oli haettava kotiin. Lunta tuli taivaan täydeltä, tuiskua ja pyryä. Mikäs siinä, minua on aina autoilu kiehtonut ja mitä huonompi ilma, sen haasteellisempaa. Lasten isä asuu 17km:n päässä ja viimeiset kilometrit metsätaivalta. Tytsä soitti ja kertoi, että ei sitten ole aurattu, joten koita olla jäämättä jumiin. Kiva. No, minäpä koitin.

Lähtiessäni, jo kaupungin pääkaduillakin oli nietoksia ja ajattelin, että kuinkahan minun käy. Joudunko soittamaan exälleni, että tuuppas apuun Vaan, autossa oli lämmintä ja popit paukkumaan ja menoksi. Ajelinkin melkosen matkan aura-auton perässä, vaan kun pääsin viimeiselle pikataipaleelle, niin eipä paljon auroja näkynyt. Kieli keskellä suuta ajelin ja tuntui kuin olisin pellolla kyntänyt. Aukealla kohdalla kiittelin aurauskeppejä, joiden välissä tien tiesin olevan, sillä muutenhan sitä ei näkynyt. Pimeää ja kaunista, suuria lumisia kuusia ja jos sinne olisi jäänyt, olisi voinut tulla äitiä ikävä, mutta en jäänyt. Pääsin perille ja mukulat kyytiin ja samaa taivalta takas. Omat jälkeni oli lumi jo peittänyt, mutta selvittiin silti.

Tuli sitten mieleen, että tottahan minä, kun isänikin. Hän se 60-70-luvulla ajoi sanomalehteä maaseudulle ja talvisin kelit oli mitä sattui, puhumattakaan autoista. Mikäs minulla oli, kun auto sentään pelitti.