Go to content Go to navigation Go to search

Oops!

Lokakuu 26th, 2008 by kimmeli

15.000 paukahti rikki ja ihan huomaamatta. 0720.jpg

KIITOKSIA ja haleja teille kaikille, jotka kummasti vaan jaksatte täällä vuodatuksiani käydä lukemassa. Minusta vaan on niin mukava purkaa itseäni tänne :)

Myrsky ja mylväys!

Lokakuu 26th, 2008 by kimmeli

Mikä myrsky, kaiken yötä riehui ja koko kivan sunnuntain se vaan jatkui. Vaan, toisin ku luulis, niin eipä haitannut.

Aamupäivällä olimme koko konkkaronkka kylässä 80v ystävämme luona ja olipas siellä rattoisaa. Melkeinpä ainoa kyläpaikka, minne lapset aina lähtevät mielellään.

Seuraavana oli vuorossa taas teatteria. Kävin ystäväni kanssa taas teatterissa ja nyt oli vuorossa Myrskyluodon Maija. Näytelmä oli koskettava ja vesissä silmin sitä katsoi. Ei uskaltanut silmäänsä räpäyttää, ettei olisi norona kyyneleet juosseet.

Ei muuta kuin sen jälkeen vielä äänestämään. Vaan sitä ennen kamala tappelu poikain kanssa, kumpi pääsee mukaan, koska heille ei sopinut se, että molemmat olisivat tulleet. Sanoin, että koittakaa päättää tai menen yksin! Lähdin yksin ja sitten tuli puhelu - Pien mies soitti, että tuu hakee Pelimies. Oh, my God ja ei kun hakemaan. Äänestyspaikalla Pelimies sitten odotti kynnyksellä, mutta oli vaan päästävä mukaan. Oli mukana silloinkin, kun oli edelliset vaalit ja kovin valveutunut tuntuu olevan.

Nyt valvotaan tuloksia ja olen saanut vastata moneen kinkkiseen kysymykseen, mm. mitä on kunnallispolitiikka?, mitä tarkoittaa sitoutumattomat? jne. Huh, olenpa melkoisessa liemessä, kun en oo mikään paras keksimään selityksiä…

MIES soitti :) Tehtiinpä pikkasen suunnitelmia… Soitti se toisenkin kerran ;)