Päivien Kimallusta

Lokakuu 10th, 2008 by kimmeli

Minulla oli tänään uuden esimieheni kanssa keskustelu, joka kesti… Olenhan melkoinen suupaltti, eikä yhtään huonommaksi jäänyt toinenkaan osapuoli. Käsittelimme toki työasioita, mutta paljon muutakin.

Ajattelin, että hänen on oikeus tietää, miksi olen poissa välillä. Kun kerroin, että minulla on menossa sytostaattihoidot, hän tuli ja halasi minua! Olin hämmentynyt, mutta otettu moisesta huomion osoituksesta.

Lopuksi kerroin, että en sure, elän päivä kerrallaan ja nautin elämisestä. Olen iloinen, kun saan käydä töissä, eikä minulla ole valituksen aihetta. En halua, että minusta ollaan huolissaan, koska minusta tuntuu silloin, että olen jotenkin epäonnistunut. Pärjään kuitenkin, aina jollain tavalla.

Hänelle tuli kyyneleet silmiin. Luulen, että me tulemme toimeen loistavasti.

Lapsi, tytsä lähti tänään. Saatoin hänet junaan ja saan hänet vasta sunnuntaina takaisin. Ikävä pukkasi heti kun vilkutin sille, loittonevalle junalle. Pakko vaan päästää lapsi välillä pois kotoa. Isänsä kanssa viestiteltiin, kun tuntui olevan huolissaan. Minä sitten lohdutin häntä, kuinka meidän tyttö pärjää, kun on se vaan niin järkevä, kehen lie tullut - Isäänsä tietysti! - Tottahan se on!