Lokakuu 7th, 2008 by kimmeli
Olen mukana Salainen kirjaystävä-jutussa. Se on varsin hauskaa ja mielenkiintoista. Minulla on salainen kirjaystävä, jolle laitan postia, mieluummin kirjoja
Sitten, minulla on salainen kirjaystävä, joka laittaa minulle postia. Tänään sain häneltä kauniin kortin! Sitä ennen olin jo saanut sähköisen postikortin.
Kortissa hän kysyy vähän apuja
mm.lempikirjailijoita. Se on vaikeata, koska minulla on niitä aika paljon, mutta pääasiassa pidän suomalaisista, ranskalaisista ja italialaisista kirjailijoista.
Lokakuu 7th, 2008 by kimmeli
Nukuttuani viisi tuntia, koitin herätä. Halusin elokuviin, koska olin sen jo ystäväni kanssa sopinut. Nousin ajoissa tarkastelemaan oloani, ja ajattelin, että menen, vaikka ihan täysissä voimissani en ollut.
Leffa oli Päätalo. Olin odottanut sitä, koska kirjailijatarinat kiinnostavat aina ja pääosassa oli suuri suosikkini Kai Lehtinen. Elokuva oli kertakaikkisen hyvä! Lehtinen oli niin mahtava Päätalo ja se miehinen herkkyys nosti minullakin silmät kellumaan…
Päätalon ensimmäinen vaimo oli oikea kärttyliisa. Kun sitten natsasi toisen vaimon kanssa paremmin, niin kyllä helpotti. Siis kun jos on taiteilijaluonne, tarttee puolison olla se, joka tukee ja on mukana, eikä “pilluile”.
Lokakuu 7th, 2008 by kimmeli
Tänään ei oo minun päivä. Menin töihin vain huomatakseni, etten käynnisty millään. Väsytti ja oli huono olo, niin että sen jopa huomasi. Kun aluksihan kuvittelin, että minusta vaan tuntuu huonolle, mutta ei oikeesti…kamalaa.
No, niinhän siinä sitten kävi, että parin tunnin kärvistelyn ja turhan käynnistämisen jälkeen annoin periksi ja lähdin kotiin. Suoraan sänkyyn latautumaan. Lähes viisi tuntia otti näin vanha kone, että pääs takas pystyasentoon.
Saas nähä millai tää kone loppupäivän käy. Mies olisi aikamoinen virtalähde, vaan kun ei oo se Mies paikalla….yhyy 