Työniloa
Lokakuu 2nd, 2008 by kimmeli
Oli ihanaa olla duunissa, nam. Iltavuoro meni hujauksessa ja nautin joka hetkestä. Siis se fiilis olla duunissa ja ihan kuin olla terve. Yhden työkaverin kanssa kävimme keskustelun:
- Moi, sinuakin näkee.
- Niin, aina välillä. Olen oppinut lintsaamisen jalon taidon.
- Kerrotko minullekin, niin voisin koklata?
- En usko, että haluaisit. Tai jos, niin haluatko sairauden, tuskin.
- Ai jaa….
- Ole huoleti, kerron sitten kaiken, kun se on ohi. Marraskuussa lopetan lintsaamisen.
Näin se menee. Marraskuussa, vimpan saikun jälkeen tarjoan kakkukahvit koko porukalle ja kerron taistelustani ja sen päätökseen saattamisesta.
- Posted in Minä itte
Lokakuu 2nd, 2008 at 22.00
Siis siellä työpaikalla ei oikeastaan tiedetä tosta jutustasi, tai ei ainakaan läheskään kaikki?
Lokakuu 3rd, 2008 at 8.58
Uppouduin niin lukemaan tekstejäsi, että unohdin jo mistä kautta tänne tulin.
Syksyisen aurinkoista viikonloppua.
Lokakuu 3rd, 2008 at 10.11
Paula: Juu, en ole läheskään puolelle kertonut, kun haluan olla “terve ja normaali”. Tosin pikku hiljaa yks sun toinen alkaa jo jotain aavistella…
Jantta: Tervetuloa! Kiitos samoin sinulle, värikästä syksyn hyssyä
Lokakuu 3rd, 2008 at 14.35
Loppusuora häämöttää, hienoa!
Varmaan itse tiedät parhaiten, mitä ja milloin kannattaa kertoa ja kenelle. Mulla oli vähän eri linja kun olin pahemmin kipeänä ja pitkäksi venyneellä saikulla jokunen vuosi sitten, niin lähetin himasta koko pienelle konttorille mailin varmaan kerran viikossa, jotta ei tarvinnut huhujen kiertää. Mut siinä välissä kun en pääsyt näyttäytymään ollenkaan, niin olihan se vähän eri juttu.
Lokakuu 3rd, 2008 at 18.47
Jos olisinkin sellaisella pitkällä saikulla, olisin kertonut kaikille. Vaan kun käyn aina välillä töissä, on parempi kun mahdollisimman harva tietää.
Lokakuu 3rd, 2008 at 19.11
Pokka pitää! Kiva kun pääset pian kertomaan (lue: hyvä kun kaikki on ohi).