Mä tulin stadista
Syyskuu 20th, 2008 by kimmeli
Jälleen kotona, väsyneenä, mutta niin onnellisena. Nyt elää taas pari viikkoa näillä fiiliksillä
Keräsin naiset autoon, nuoret taakse ja vanhat eteen. Sitten menoksi, kohti pääkaupunkia ja siellä Kisahallin parkkiin, missä meillä oli parit tärskyt.
Ensinnäkin rakas serkkuni, joka toi minulle Milla Paloniemen albumin En vaan osaa Millan omistuskirjoituksella. Mahtavaa, ja eläköön sukulaiset, joita voi käyttää, kun ei ite kerkee aina joka paikkaan.
Toiseksi, Mies tuli sinne myös. Olin värvännyt hänet hankkimaan Pelimiehelle synttärilahjat. Sitten suutelupalkalla kuskaamaan meitä Hartwall-areenalle, missä pääsimme nauttimaan Mamma Mia!-musikaalista. Mikä meno, mikä meininki. Siis, jos oli jo kaksi kertaa nähnyt leffan, niin olihan se pakko nähdä ihan live-esityskin. Kädet oli ihan kuumana kun niin tuli taputettua. Olisi mieli tehnyt tanssia ja onneksi loppuvaiheessa sai nousta seisomaan
Suomalainen yleisö on aina niin pidättyväistä ja minun tekisi mieli aina laulaa mukana, tanssia ja hillua muutenkin… Noh, onneksi sentään edes vähän ja rempasin varaäitinikin ylös. Ihme, ettei tytöt sanoneet mitään, kuten että -tosi noloo…
Mies tuli meidät hakemaankin ja vei taas autolle. Taisin jäädä vähän velkaa kuljetuksesta, mutta maksan korkojen kanssa parin viikon päästä ![]()

Syyskuu 21st, 2008 at 0.23
Kuulostaa kivalta. Hienoa, että osaat ottaa asioista ilon irti!