Go to content Go to navigation Go to search

Äidin onnea

Syyskuu 17th, 2008 by kimmeli

Niin, kiva, kun tulin töistä kotiin, oli arki kuumillaan. Tytsä oli mennyt isovanhempien luokse, mutta ne pojat…

Pien mies selitti itku kurkussa, kuinka uimakassi oli hävinnyt! Oli ollut uintia tänään koulussa eikä sitten harmainta hajuakaan, mihin se uimavehekassi oli jäänyt? Minua jo harmitti se kaunis pyyhe, missä oli hirven kuva, mutta poikaa harmitti veikan uimalasit, jotka menivät myös ja Pelimies olisi niistä hyvin, hyvin vihainen.

Sitten huomattiin, että Pelimies oli lähtenyt pelaamaan, mutta, tietokone oli päällä ja pikkuherran puolella kaksi ohjelmaa käynnissä ja salasana mikä lie. Ennen sitä Pelimies oli aterioinut… Liekö tullut todella kiire, mutta kaikki antimet olivat pöydässä. Puhumattakaan vaatteista, repusta yms. jotka kaikki olivat siellä sun täällä.

Korjasin ruuat kaapppin ja roudasin kaiken Pelimiehen muun reksvisiitan hänen sänkyynsä. Sitten odotin. Kun hän saapui, ilmoitin lyhyesti, että TV pysyy tänään kiinni ja huomenna ei avata tietokonetta. Harmittavan ilkeä äiti, mutta joku roti on oltava, ei jaksa joka ikinen päivä samoista asioita juputtaa.

Vellokset keskustelivat sitten niistä uimalaseista, kun Pien mies tuumasi, että jos lähtisi pari hammasta…

- Et kyllä minulle millään hammasrahoilla uimalaseja hanki. Voisinhan minäkin repiä kaikki hampaat, niin tulis vähän enemmän rahaa.

- Sitten voisit niillä rahoilla hankkia tekohampaat ja laittaa ne tyynyn alle, paljonkohan niillä sais?

Ei, kaikkeen sitä on ryhtynytkin, kun maksanut lapsille… tai siis hammaskeiju on käynyt vaihtamassa hampaan rahaksi.

Palaveri

Syyskuu 17th, 2008 by kimmeli

Minua ei ole tarkoitettu palavereihin, joissa kaikki yhteen ääneen valittaa jostain. Yleensä minun mielestä aivan tyhjän päiväisistä asioista. Ollaan periaatteesta eri mieltä ja kaikki mitä esimies on ehdottanut, on ihan sukasta. Yhteisymmärrystä ei löydy. Aina on joku, joka on ehdottomasti ja hyvin vahvasti eri mieltä.

Karkasin kesken pois, kun en vaan jaksanut. Maailma on täynnä paljon vakavampia asioita ja meillä nipotetaan jonninjoutavista. Se ei minun pirtaan mahdu. Uusia asioita tulee, kun ei voida junnata paikallaankaan eikä se minusta ole paha asia ollenkaan. Ihminen on sopeutuvainen, kun vaan on halua. Jatkuva vastarannan kiiskinä olo luulis olevan rasittavaa tai mistä minä tiedän, millasia kiksejä siitä saa. Minä en kuitenkaan jaksa kuunnella, kuinka asioista väkisin tehdään vaikeita.

Onneksi kaikki palaverit eivät ole niin kamalia ruikutussessioita.

Huh, tulipas paasattua, mutta en ota tavaksi :)