Päivien Kimallusta

Elokuu 24th, 2008 by kimmeli

Koko päivä meni hautajaisten merkeissä. Heti aamusta selasin opettajani kirjeitä, joita eilen pengoin kellarista. Sitten ikuinen ongelma se mitä panisi päällensä, siis niin ku vaatteita. Päädyin laittamaan mekon! Se tiesi myös sukkahousuja, sillä ei kai kukaan menisi haudalle ilman sukkia? Mekkoon nappasin vyön tytsän kaapista. Musta, lyhyt samettijakku oli hivenen liian rock, mutta ajattelin ettei se haittaa, sillä olenhan minäkin hivenen rock

Hain tytsän isänsä luota ja sitten menoksi. Ajoimme suoraa päätä paikalle, ei siis eksytty, kun minulla oli kartanlukija paikalla. Siunaustilaisuus oli kaunis ja minua itketti. Taas yritin laskea sataan, että en olisi niin kyynelehtinyt. Pala kurkussa painoi niin, että oikein sattui. Katselin valkoista arkkua, kuuntelin papin puhetta ja sitten ymmärsin, ettei ope ole siellä, hän on jossain meidän yläpuolella…

Haudalla laskimme kukkavihkon ja minulla oli lyhyt teksti, jonka ihana työkaverini eilen laati:

Sinä näit ja kuulit. Opetit näkemään ja kuulemaan.

Hyvää opettajaa ja ystävää muistaen…

Näin pieni ja lyhyt värssy, enkä saanut luetuksi! No, ainakin yritin.

Muistotilaisuus oli sitten jo ihan toista. Siellä oli niin kivaa ja hauskaa, että sain vedettyä oman osanikin itkemättä. Tilaisuuden välittömyys oli sitä, että kaikilla oli niin hyvä mieli ja että ope oli jotenkin läsnä ja juhlatuulella. Saimme alussa kuulla, ettei lippukaan suostunut puolitankoon, vaan jumittui sinne ylös

Kaiken kaikkiaan nämä hautajaiset kestivät VIISI tuntia ja aika kului siivillä ja kaikilla oli mukavaa. Kun minä luin otteita open minulle kirjoittamista kirjeistä, kaikki nauroivat. Siinä nähtiin, miten hauska ope minulla oli…siitä asti kun alkoi tankata minulle aakkosia aina näihin päiviin asti eli 40v. Joskus vaan opettajasta voi tulla elinikäinen ystävä.