Go to content Go to navigation Go to search

Mikä sopii kullekkin

Elokuu 22nd, 2008 by kimmeli

Viestittelin eilen lasteni isän kanssa. Sovimme, että jos lapset eivät menisikään heille tänä viikonloppuna. Minullehan se sopii, sillä minusta on ihan mukavaa, jos lapset ovat kotona. Minulle lapset eivät ole rasite, este oikeastaan mihinkään.

Kun ilmoitin sitten lapsille, että saavat viettää viikonloppunsa ihanan äitsykän kanssa, niin VASTALAUSE! Ei käy, ei kertakaikkiaan käy! Isin luo on päästävä ja siltä istumalta tytsä naputtamaan kiivasta tekstaria isille…

Minä sitten perään, että -sorry ihan kamalasti, kun en taas älynnyt, että asiahan koskee myös lapsia. Niinpä lapset menevät isänsä luo la-su.

Minua se ei juurikaan hetkeuta, sillä minulla on lauantaipeesi töissä, joten illan sitten hohhailen soffalla, ihan itekseni. Eihän sitä tiedä, vaikka inostuisi rästiin jääneistä kotihommista :)

Sunnuntaina haen joka tapauksessa tytsän, kun otan hänet mukaan hautajaisiin. Sen opettajani viimeisiin juhliin. Tuekseni haluan lapseni, joka on ollut ennenkin mukana samassa hommassa. Se oli vuonna 2000, kun olin juuri synnyttänyt(Pienen miehen) ja varaisäni kuoli. Silloin hän oli pieni, 4v ja piti äitiä kädestä kiinni, kun äiti itki…

One Response to “Mikä sopii kullekkin”

  1. dolce Says:

    Hyvää soffahohhailua!

    Pentujen suhteen, mä oon kans huomannu sen ett paras kysyy suoraan niiltä ett onks ne milloin tulossa. Kyl ne sit kertoo mutsilleki ajallaan..

Leave a Reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image