Pelit jatkuu…
Elokuu 9th, 2008 by kimmeli
Ihan sellainen juttu, etten edelleenkään ole mikään urheiluihminen. Meinaan vaan, että jos intoudun Pelimiehen peleistä, niin se on vain sitä, miten äitinä suhtaudun oman lapseni touhuihin 
Siis, kun kaikki minut tuntevat tietävät, etten ole ikinä viehättynyt peleissä käymisistä tai yleensä urheilusta, niin etteivät nyt pääse sanomaan, että niin se ihmisen mieli kääntyy, heheheh:) Minä lähden edelleen mieluummin teatteriin! Seuraan peliä, kun siellä on joku erityinen pelaaja ja se on tietysti poikani! Olenpa pannut merkille, että siellä on muitakin äitejä, jotka eivät välillä tiedä edes pelin tilannetta, mutta seuraavat sitä omaa poikaa tai ovat paikalla, koska siitä pelimiehestä se vaan on niin hienoa.
Tänään oli jo yksi peli ja sain Pelimiehen kummitkin paikalle. Kannatti heidänkin tulla, sillä pojat päihittivät Helsinkiläispojat 9-3. Pian menemme iltapeliin jännäämään kuinka siinä mahtaa käydä. Toinen kummeista lupasi myös tulla paikalle!
Elokuu 9th, 2008 at 18.07
Pidetään peukkuaja illan peliin!
Itsekin olen huomannut, että kun oma muksu pelaa, niin seuraan vain sitä. Jotain pelistä ymmärränkin, mutta ei paljon lohduta jos joukkueella menee peli hyvin, mutta oma muksu pettyy siihen, kun hänen pelinsä ei suju.
Tämä ei tarkoita, että minä painostaisin pentua. Pidän vaan hiljaa mielessäni peukkuja pystyssä, että lapsukaiselle jäisi pelistä hyvät fiilikset!