Labrakeikka
Elokuu 8th, 2008 by kimmeli
Heräsin sateiseen aamuun ja olin kahden vaiheilla, lähteäkkö labraan autolla vai kävellen. Päädyin kävelemään, sillä kun välillä kastuu, pysyy tuoreena 
Otin kirjan mukaan, Teppo M: Sata naista. Vaan, taas kävi niin, etten kerennyt paria sivua enempää, kun pääsin sisään. Menin sen jälkeen kahvioon, otin kupin kahvia ja jatkoin lukemista, sillä olin jäänyt melko hyvään kohtaan…vaikka koko kirja on sellainen aika lailla koukuttuva.
Siinä lukiessani, tuli kahvioon mies…apua, liian lyhkäset lahkeet, paksu lompakko takataskussa. Lompakon paksuus ei kielinyt äveriäisyydestä, vaan tomppeliudesta. Kuka käskee säilyttämään kaiken lompakossa ja koko komeuden perstaskussa? Mies otti kupin kahvia ja pullan, asettui viereiseen pöytään ja ah, mitkä pöytätavat 
Kahvi juotiin ryystämällä, pulla syötiin maiskuttamalla koko kropan maatessa puolittain pöydällä. Yritin paneutua kirjaan ja kiitin onneani, että minulla oli se kirja. Silti jäin miettimään, miten sitäkin miestä oli kasvatettu, ei kai ollenkaan. Kaiken kruunauksena sitten röyhtäisi. Se ei enää ihmetyttänyt.
Kyllä minusta edes sellaiset alkeellisimmat käytötavat olisivat suotavat. Tiedän, että pöytätapojen kouliminen pojille on välillä yhtä tuskaa, mutta parhaani olen meillä yrittänyt ja uskoisin, että poikani selviytyvät, jos ei ihan kiitettävästi, niin ainakin hyvin. Meillä pelaa ryhmäkurikin…
- Posted in Pohdintoja
Elokuu 8th, 2008 at 11.07
Tuollaisia meitsi näkee duunin puolesta aika usein ja useimmilla on vähän niinkuin mielenterveysongelmia. Onhan niitä tosin “metsäläisiäkin”. Mutta eikö olekkin mielenkiintoista seurata kanssaihmisiä. Meitä on joka lähtöön:)
Elokuu 8th, 2008 at 11.21
Tämä tyyppi vaikutti kyllä suht “normaalille”. Niin, todellakin, on mielenkiintoista seurata kanssaihmisiä, se on halpaa viihdettä. Aikoinaan sitä tehtiin Helsingin rautatieasemallakin. Odotettiin jotain ja samalla seurattiin värikästä kansaa.