Päivien Kimallusta

Elokuu 7th, 2008 by kimmeli

Tämän päivän lehdessä oli arvostelu elokuvasta. En yleensä lue arvosteluja mistään etukäteen, kun en halua ennakkoasennetta. Tänään luin, kun arvostelijana oli sellainen tyyppi, joka ei katso kuin huonoja elokuvia, samoin lukee aivan paskoja kirjoja! Niinpä luin haukut Mamma Miasta ja jälleen ihmettelin, miksi on aina haukuttava? Maksetaanko sille siitä, kun antaa aina negatiivista palautetta vai onko se vaan sellainen omahyväinen nilkki, joka tekisi KAIKEN itse paremmin?

Onneksi tiesin meneväni katsomaan elokuvaa, joka ei voinut olla huono. Niin, ja minulla on niin yksinkertainen maku, että ilo irtoo pienestä. Niin nytkin. Olin revetä riemusta, sillä olisin halunut nousta tanssimaan ja muutaman kerran oli ihan hilkulla, etten taputtanut. Sitten itkin. Siis se kohtaus, missä tytär oli äitinsä kanssa ennen häitä. Voi kääk, jo sieluni silmin näin sen kohtauksen joskus tulevaisuudessa, kun minun ainoa prinsessani menee naimisiin…Miten sitä kykenee itsensä hillitsemään, ettei sitten paru kuin vesiputous.

Päähenkilön yksinhuoltajuus oli myös se mikä tuntui niin tutulle. Kuinka nainen pärjää ja oppii kaikkia asioita, kun ei ole sitä miestä. On vahva ja nauttii yksin olemisesta. Niinpä.

Joku sanoi, että pliisu juoni. So what, minusta musiikkielokuvassa ei tarvitse kummoista juonta ollakkaan. Homma toimi kuitenkin ja minuun se osui!

Jotenkin vain ABBAn musa on aina kolahtanut minuun ja niin moniin muihin. En siis tunne ketään, joka sanoisi, ettei pidä ABBAsta. Musa oli elokuvassakin pääosassa ja ah, niin mahtavaa. Luulenpa, että meille tuo elokuva joskus hankitaan.

Sitten se ilo ja riemu, se oli juuri niin tuttua, sillä itsekkin kokee sitä juuri nyt niin paljon. Tiedän, että nyt on elettävä, koska viikon päästä on huono olo. Kun sen tietää, sitä elää kuin viimeistä päivää ja kaikki vaan on niin ihanaa. Siis niin paljon minä arvostan sitä, että minulla on nyt hyvä olla, eikä koske mihinkään.

Tulin tyttäreni kanssa kotiin. Kaadoin itselleni lasillisen brandya ja olen vieläkin naama korvissa

Elokuu 7th, 2008 by kimmeli

Hyi hitto, millanen otus…

En koskenut, en edes kuvannut, sillä niin ällö limaglunssi se oli. Lapsista mukava…tottakai! Tytsä oli mokomiin klöntteihin tutustunut jo Ahvenanmaan reissulla vuosi sitten. Nyt sitten oli ilo tutustua jälleen. Ei itse koskenut, mutta yllytti veljensä ottamaan käteen, jotta sai kuvattua. Äipän huusivat katsomaan. No, meninhän minä ja muutaman metrin päästä katsoin mokomaa liukasta läjää ja se riitti.

Monet ovat kysyneet, eikö se kirvellyt? No, tämä meduusa ei poltellut, eli oli kai tavallista kiltimpi. Jokin aika sitten telsusta tuli oikein dokkari meduusoista, mutta vaikka oli tarkoitus katsoa, niin silti se unohtui. Olisi ollut ihan kiinnostavaa tietää limanuljaskoiden elämästä noin yleensä. Lasten käsittelemät meduusat olivat kai Korvameduusoja.