Päivien Kimallusta

Heinäkuu 13th, 2008 by kimmeli

Eilen tuli peräti kaksi wanhaa mustavalkoista kotimaista elokuvaa telkkarista. Kolmastoista koputus ja Intohimon vallassa.

Kolmastoista koputus oli jokseenkin sekava, enkä millään meinannut pysyä kärryillä. Vauhtia tuntui piisaavaan. Tauno Palo ja Joel Rinne tähdittivät tätä elokuvaa.

Intohimon vallassa oli parempi tai enemmän minun makuun.

Tosin takerruin “virheisiin”. Elokuvan alussa kun nuori pari oli haudalla, niin välillä oli miehellä hattu päässä ja välillä ei. Sitten oli koskenlaskukohtaus, samaa kohta laskivat koko laulun verran? Heinäladossa toki rakasteltiin, mutta sitä ei huomannut, koska vaatteet ja hiukset olivat niin moitteettomassa kunnossa. Tämän elokuvan päätähdet ovat iki-ihana Regina Linnanheimo ja Kullervo Kalske. Nuorempana en ollenkaan tykännyt Kullervosta, mutta nyt, ah, kuinka komea!
Silti, vaikka olisi kuin virheitä, niin joku taika niissä vanhoissa leffoissa on. Katselin niitä jo lumoutuneena silloin pienenä. Keräsin tietoa elokuvista ja leikkelin kuvia lehdistä ja pidin omaa “arkistoani”. Harmi vain, että hävitin sen kaiken…sitä olen kyllä katunut.

Heinäkuu 12th, 2008 by kimmeli

Tässä eräänä päivänä, kun palauduin töistä kotiin, sain kuulla tarkastajien käyneen ovella? Niin se minun nuorimmaiseni sanoi. Kertoi, kuinka ne olivat kysyneet: -Onko ketään vanhempia kotona?

Poikani oli sanonut, ettei ollut ja oli sitten jäänyt pähkäilemään, että tulikohan huijattua… Velipoika nimittäin oli kotona ja onhan hän 2v4kk vanhempi!

Tästä tuli mieleen, että silloin kun minä olin 10 ja veljeni 5, eivät alle 12v lapset saaneet yksinään käyttää hissiä. Niinpä me menimme yhdessä, sillä emmehän silloin olleet yksinään

Yritin kysellä, että mitähän tarkastajia lienee olleet… Ei osanut poika kovin enempiä selitellä, joten veikkaisin Jehovan todistajia?

Heinäkuu 11th, 2008 by kimmeli

Niin se vaan vierähti, kokonainen viikko! Nyt olisi sitten viikonloppu edessä ja ihan vallan omassa ylhäisessä seurassani. En ole suunnitellut mitään ohjelmaa, joten voin ottaa rennosti.

Viikolla sen sijaan oli jo ohjelmaa. Käväisin keskiviikkona kesäteatterissa katsomassa Molieren Tartuffe. Vettä satoi, mutta ajattelimme, että jos esittävät, niin mehän katsomme. Kannatti mennä! Ensinnäkin näytelmä oli aivan hervottoman hyvä ja mahtavat roolisuoritukset. Toiseksi, se vesisade loppui kun näytelmää oli esitetty n. puoli tuntia. Uskomatonta on se Molieren teksti, kuinka se vaan sattuu niin tähänkin päivään!

Heti seuraavana päivänä menin omien poikieni kanssa katsomaan Kolme Iloista Rosvoa, Kasper, Jesper ja Joonatan. Sekin kannatti, sillä ei nimittäin satanut :). Väkeä oli koko metsän täydeltä. Näytelmä oli kovasti paljon musiikkipainotteinen ja tosin hyvin sovitettu. Mukana oli paljon lapsinäyttelijöitä ja kaikki koreografiat toimivat hienosti. Poikaseni pitivät myös, en siis kuullut kertaakaan mitään kuittailua. Matkalla sinne tuli nuoremmalla pojalla paha olo, kun äitee puotteli sorateiden virtuoosina. En kuitenkaan suostunut pysähtymään, koska halusin olla ajoissa paikalla, niin pyysin poikia vaihtamaan paikkoja vauhdissa takapenkiltä etupenkille ja toisin päin. Kun lähdimme kotio, niin heti pieni mies etupenkille!

Kun olimme sitä Molierea katsomassa, niin minun kädet eivät tykänneet. Siis, en ollenkaan tuntenut kylmää, siis sillai kun normaalisti tuntee, kun käsiä palelee. Alkoi vain se pistely ja puudutus, niin että sormetkin haroittivat kuin harakan varpaat! Siis vasta sitten kun ajoin jo autoa takaisin. Kun sitten laitoin käteni poskeani vasten, tajusin, että sehän on kylmä! Se on vaan mentävä kesäteatteriin lapaset kädessä

Heinäkuu 10th, 2008 by kimmeli

Hesarissa oli juttu krapulasta. Sitä kun ei kaikki pode juuri lainkaan? Voi hyvät hyytelöt! Olen usein ihmetellyt sitä, että miten se on mahdollista? Meikä kun kuuluu siihen ryhmään, jolle tulee kankkunen pelkästä ajatuksesta…ja sit huutaa norjaa pari vuorokautta! Ottaa vahän tai paljon, niin kuolema kolkuttaa.

Sellainen melko normi krapula on sellainen, että se alkaa heti nousuhumalan jälkeen, joka muuten ei kauaa kestä, semmosella pään jumputuksella, että just ja just ku kotio pääsee, niin alkaa laatoittaa:(

Sitten konttaa sänkyyn ja nukahtaa, ei suinkaan armeliaaseen uneen, vaan valmistautumaan mitä kamalimpaan herätykseen…Apua, tappakaa minut! Sellanen pajavasara hakkaa ohimossa ja jälleen on paha olo. Muutaman kerran jaksaa kontata vessaan, mutta sitten on otettava äyskäri viereen, kun ei jaksa muuta kun sen verran päätä nostaa, että ylettyy siihen kakomaan…

Kun tuntuu, että elämä saattaisi sittenkin voittaa, niin eikös migreeni tule ja tempase ottaan vielä oikein olan takaa. Jos siinä vaiheessa ei yökötä, voi selvitä täsmälääkkeellä. Jos niin onnellisesti käy, niin ei kannata vielä iloita, sillä sitten alkaa se psykedeelinen henkinen kankkusmorkkis, mikä riepoo mieltä päivätolkulla…

Siinä sitten on tullut joskus mietittyä niitä, jotka voivat hetimiten seuraavana päivänä TAAS lähteä baanalle! Ei hemmetti, ei ole oikein eikä tasapuolista. No, ei kyllä tule otettua, kun pelkää sitä känniäkin jo kuin suurta mörköä!

Onneksi on sen verta syntymähumalassa ja päihtynyt elämästä, ettei tarvitse humalahakuista juomista. Kyky tehdä mokia ja kaikkea sellaista, mitä ns.normaalit ihmiset tekevät vain päissään, on melko vahva..plaah!

Heinäkuu 9th, 2008 by kimmeli

Puhelin on sitten joskus melko viheliäinen…

Aikoinaan, silloin kun ne legendaariset lankapuhelimet olivat vielä ainoat puhelimet, minulla oli keinoni estää itseäni tekemästä mokia. Siis, ne mokat liittyivät aina miehiin ja siihen, että tuli otettua häppää. Eli sitten kun on tietyssä vaiheessa ihmeellistä olotilaa, niin eikö vain tullut soiteltua jollee älykääpiölle tai vielä pahempaa, sille unelmien rinssille?! Tai sitten oli sekin, että joku yli laidan heitetty sulhanen soitti ja halusi revanssia…ah, ja voi!

Niinpä, minä otin puhelimen irti seinästä, kieputin johdon puhelimen ympäri ja vein sen kellarikomeroon! Joo, niin minä tein. Kellarikomeron avaimen vein auton hanskalokeroon ja auton avaimet piilotin niin v****maiseen paikkaan, ettei niitä hevin viittinyt hakea. Kerran jopa kiikutin ne työpaikalleni! Siis samalla kun lähdin baanalle. Kun yöllä hiipi kotiin, ei mitään mahdollisuuksia soittaa mokapuheluita tai saada itkuvirsiä. Joopa, joo, useampi kuu on niistäkin ajoista jo kiertänyt….

Vaan, nyt on se vihoviimeinen kännykkä. Se tarttis laittaa johonkin kuiluun joskus… Olen tässä miettinyt, mikä määrä minulla on omassa kapulassani numeroita ja vaikka keiden, että jos olisi jurrissa, niin voisi vaikkapa ihan vahingossa soittaa jollee? Tai laittaa sen tekstarin! Se hyvä puoli on, että en enää ole jurrissa! Se huono puoli sen sijaan on, että kykenen vallan oivallisesti mokailemaan selvin päin, jopa paremmin…

Tässä jokin aika laitoin eräälle miehelle viestin…ei olisi pitänyt, sillä jälkeen päin minulle selvisi, että olin laittanut sen hänen pojalleen, oh, my God! En sitten tiedä, onko poika kertonut siitä isälleen…todennäköisesti, sillä isä ei ole ottanut niin minkäänlaista yhteyttä, glups! Onneksi ei kovin intiimi viesti…

Jos katsomme tiedustelusta jonkun henkilön numeroita, niin siellä on siis koko lailla rimpsu sen kyseisen henkilön nimissä olevia numeroita!? Valitisin väärin, vaikka minun olisi pitänyt tietää, että huonosti käy. Onhan minun nimissänikin NELJÄ numeroa, mutta kerran sattui vahinko, ja sen jälkeen lasten numeroita ei tiedustelussa ole enään näkynyt!

Vahinko oli sen laatuinen, että innokas sulhasmies oli SOITTANUT tyttärelleni, KESKELLÄ YÖTÄ ja KÄNNISSÄ!!!! Silloin jouduin pikkasen selittäjän paikalle:( Tyttäreni oli isänsä luona ja kotiin tultua, vaati suorastaan päätäni vadille!

Heinäkuu 8th, 2008 by kimmeli

Tänään oli sellainen päivä töissä, että jotenkin sitä ootti, että pääsee kotiin. Sitä käy niin kuin olisi joku konevika. Hidastettuna ja sillai hankalasti. Tuntui, että mitään ei saanut aikaseksi. Aamusta vielä oli paha olo ja oli käytävä ottaa pahoinvointilääke. Väsytti, mutta ei väsyttänyt, sellainen vähän kohmelon oloinen olo. Välillä jopa kävi mielessä, että lähtiskö kotiin, etenkin kun ajatteli sänkyä, pehmoisia tyynyjä, lämmintä peittoa…:)

Kestin kuitenkin! Olin tyytyväinen! Pien mies tuli minua vastaan eli meillä oli treffit kaupassa. Potkulaudalla kauppaan, mutta sillä oli vissi tarkoitus, sillä siinä sangoissa kulkee kauppakassi varsin kätevästi. Ei tarvitse äitin kantaa. On minulla aika prinssi pojaksi. Ostimme savulohen. Siis tässä minun “kohmelossa” on sellainen mieliteko, että tahtoo kalaa, joka päivä. Varmaan siksi, etten voi uida. Kaikki kylmä kun on pahasta, sillä yhtenä lääkityksen sivuvaikutusena on kylmäherkkyys.

Tänään saunotaan ja menen ajoissa nukkumaan….voi, miten jo odotan sitä, kun saan painaa pääni tyynylle.

Heinäkuu 7th, 2008 by kimmeli

Näin minä tuumasin eilen ruokapöydässä lapsilleni…ja mitä siitä seurasi? Arviolta tunnin mittainen keskustelu siitä, millainen? Se alkoi tyttäreni kommentilla - Hah, sinun miesvalinnat ovat olleet pohjanoteerauksia!

No, heidän isänsä on ollut ainoa varteenotettava ja sitä he ehdottivat edelleen:) Selitin kuitenkin tosiseikat sen suhteen ja sitten se alkoi. Lasten keskustelu, millainen mies meille voisi päästä… Olin ulkona kuin lintulauta. Laittelin pyykkejä kylppärissä ja naureskelin, kun niitä kriteerejä kuuntelin.

Mies ei saa olla juoppo, lihava, liian hiljainen, kiharahiuksinen, liian äänekäs, ruma, kovin köyhä, huumorintajuton, tyhmä…

Miehellä ei saa olla liian vanhoja lapsia, liian nuoria lapsia, rumaa autoa, kaljamahaa, toista naista, lemmikkieläimiä…

Mies ei saa juoda liikaa kaljaa, olla meillä yötä, mielistellä, kuvitella olevansa “isä”…

Listoja voisi jatkaa vaikka kuinka, mutta en enää muista kaikkia. Perustelutkin olivat kaikille. Esim. miksi mies ei saa olla ruma, niin sen takia, että kehtaa kavereille kertoa/myöntää sen olevan äidin ystävä.

Loppuilta meni, kun tytär etsi lehdistä kelvollisia miesehdokkaita. Kaikki olivat todella hyvännäköisiä, mutta olisin käynyt heille äidiksi. Oli pakko taas palata tosiasioihin ja muistuttaa lasta, että äiti on jo keski-ikäinen, eikä ole aikomustakaan sekaantua “lapsiin”. Siihen tyttö totesi, että kaikki äidin ikäiset ja vanhemmat ovat wanhoja ukkoja…

Että sillee…elä tässä nyt sitten!

Heinäkuu 6th, 2008 by kimmeli

Aamulla herättyäni venyttelin varomattomasti, sillä seurauksella, että niskat meni nakeliin. Sillä lailla. Ei mikään yllätys, kun koko ajan tuntuu turpaan tulevan. Olo on tosiaan ku kaikin puolin rajoitteisella, kykenemätön mihinkään. En anna periksi silti!

Pää ei juur käänny, mutt sain ujutettua geeliä niskaan ja otettua särkylääkkeen, niin eiköhän tämäkin päivä saada pulkkaan. Vasen käsi on edelleen outo. Sitä puuduttaa, välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta joka tapauksessa se on parempi kuin perjantaina.

Kun kattelee tätä kotia, tulee mieleen, että täällä asustaa tyhmä, laiska ja saamaton. En siis ole saanut mitään aikaiseksi. Odotan, että tokenen sen verran, että saisin edes päällisin puolin siivottua. Minusta on niin perin kurjaa, jos paikat on epäjärjestyksessä. Jos vaikka ens viikonloppuna…

Heinäkuu 5th, 2008 by kimmeli

Heräsin jo viiden jälkeen, joten väsymystä ei ainakaan ole:) Käsi vain neulottelee edelleen, jopa niin, että oikeassakin sitä tuntuu välillä. En siis ole ihan käyttökelpoisessa kunnossa. Puristusvoima puuttuu.

Kun ajoin eilen sairaalasta kotiin, aurinko paistoi sivulta niin, että oli ihan pakko kääntää aurinkolippa sivulle. Jotenkin siinä sitten koukkasin pientareen kautta. Suojelusenkeli matkassa, sillä sain äkkiä auton takaisin tielle. Mikä huvitti, niin apu olisi ollut lähellä sillä takana ajava auto oli ambulanssi!

Piipahdin torilla ja kirppiksellä aamupuuron jälkeen. Takastullessa kävin grillillä, mutta en ostanutkaan mitään ihania rasvaisia herkkuja vaan katkarapusalaatin. Se oli ihanan ruokaisa ja sillä pärjään nyt aika pitkälle.

Nyt olen nauttinut Esa-Pekka Salosesta! Teemalta on tullut jo jonkin aikaa hänestä kertovia ohjelmia. E-P on aina ollut minun suuri suosikkini, jopa niin, että 1980-luvun lopussa eräs poikakaverini oli E-P:stä mustasukkainen?! Voi herttinen, kuinka jaksoi haukkua minun suosikkiani ja mollasi, että kuinka voin pitää ihmisestä, jota en koskaan nähnyt ja joka on kuulemma täysin median luoma. Vastaukseni oli: - Helposti

Heinäkuu 4th, 2008 by kimmeli

Tänään olin siellä tiputuksessa. Menin suoraan polille, mutta minut ohjattiinkin osastolle, missä minulla oli vuodepaikka. En tarvinut vaihtaa vaatteita, koska enhän ollut jäämässä yöksi. Onneksi, sillä ne sairaalaan kulahtaneet vaatteet eivät kyllä innosta.

Kymmeneltä aloitettiin ja kolmelta pääsin kotiin. Olo on nyt outo ja etenkin kädet. Tiputuskäsi on niin puuduksissa, että ei toimi täydellä teholla. Oikea käsi vapisee… Siksi en jaksa nyt kamalasti kirjoittaa, mutta palailen huomenissa koneen ääreen, jos tilanne vaikka yön aikana korjaantuisi.

Nyt vaan makaan sohvalla ja luen. Lapset ovat viikonlopun poissa, joten saan olla yksin, hiljaa ja tekemättä mitään. Kirjoja piisaa