Päivien Kimallusta

Heinäkuu 21st, 2008 by kimmeli

Lämmin kiitos halin kera sinulle PILLI! Tunnustus on kaunis ele.

Here the rules:
Säännöt:
1. The winner can put the logo on his/her blog./ Voittaja voi laittaa logon blogiinsa.
2. Link the person you received your award from./ Linkitä siihen blogiin, josta palkinnon sait.
3. Nominate at least 5 other blogs./ Nimeä vähintään 5 muuta blogia palkinnon saajiksi.
4. Put links of those blogs on yours./ Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Leave a message on the blogs of the boys/girls you’ve nominated./ Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

Minä tämän samaisen tunnustuksen annan kaikille ihanille bloggaajille, mutta jos nyt yritän summamutikassa viisi valita, niin he ovat:

1. Kispe 

2. Dolce 

3. Mesikko 

4. Koivunlehti 

5. Oben 

Heinäkuu 21st, 2008 by kimmeli

Eilen oli taas teatteria, sateessa. Siis jos Helsinki näytti niin hyvälle lauantaina, niin pyhä taisi olla sitten koko maassa niin hemmetin vetinen. Siitä huolimatta, oli pakko päästä kesäteatteriin!

Kesällä se vaan on niin ja nyt oli vuorossa maalaispitäjän viimeinen esitys Maitolaiturin prinssit ja prinsessat. Vettä tuli, oli tullut jo aamusta asti ja näytti, ettei herkee ollenkaan. Pakattiin kaikki mahdolliset sadetamineet mukaan ja reipasta mieltä päälle ja niin mentiin. Se kannatti, sillä niin paljon oli muita aivan yhtä reippaita. Koko katsomo oli täynnä sadetakkeja ja onneksi ei satanut kaatamalla, vaan sillai hissukseen, niin ei näyttelijätkään niin kamalasti kärsineet/kostuneet!

Näytelmä oli kokonaan tehty paikkakuntalaisten voimin ja se oli erittäin hyvä. Teksti oli hauskaa, mutta ajatusta oli mukana. Elettiin vuodesta 1952 nykypäivään asti. Lapsinäyttelijät olivat liikuttavan ihania. Ylitse muiden oli nuori poika, joka on kykyjänsä jo muulloinkin näyttänyt. Osaa tanssia, laulaa ja se näytteleminen on niin luontevaa, että olen todella ihmeissäni , jollei hän jää alalle!

Lasten lisäksi oli aikuisia ja siis kaiken ikäisiä ja loppulaulun aikaan ihan nousi pala kurkkuun. Siis yleensäkin aina, kun näytelmä loppuu, niin se vaan herkistää, mutta nyt se kuinka se mahtava yhteys heidän välillään näkyi, oli aivan uskomatonta!

Nyt alkaa olla jo melkoinen määrä kesäteatteriesityksiä nähty, mutta pari olisi vielä. Sitten voikin alkaa odottaa kaikkia talven esityksiä.

Heinäkuu 20th, 2008 by kimmeli

Eilen olin siis Helsingissä, tarkalleen ottaen Suomenlinnassa ja siellä kesätetterissa. TUNTEMATON SOTILAS oli se, mihin olimme liput tilanneet jo alkuvuodesta, sillä se vaan oli ihan pakko nähdä. Olin kyllä niin intoa täys ja odotukseni palkittiin, sillä esitys oli niin hyvä, että rahalle todella sai vastinetta.

Olin saanut vinkkejä Karpalolta! Otimme vinkeistä vaarin ja viltti oli mukana ja menimme eturiviin Yleensä haluan muutenkin aina eturiviin, kun siinä on sellainen tunne, ettei olisi ollenkaan muuta yleisöä, ei tarvitse katso kenekään niskaa ja on melkein kuin mukana näytelmässä.

Nyt mietimme, mikä oli se jippo, se kiva yllätys, miksi eturivin paikka oli niin hyvä… Oliko se, että näimme lähempää sen Määtän pesemisen, vai oliko se sitä, kun vettä roiskui…vai sitä, että ne komeat nuoret miehet juoksivat siinä eturivin edessä olevassa juoksuhaudassa? Hiekkaa oli laukussakin Hiekka muuten oli lavastuksen vallitsevin materiaali. Ehei, ylläri paljastui vasta väliajan jälkeen ja oli erittäin lämmittävä! En voi kertoa sitä, koska se ei olisi oikein niitä kohtaan, jotka mahdollisesti ovat vielä menossa sitä niin mahtavaa esitystä katsomaan.

Olin erittäin yllättynyt näytelmän toteutuksesta, sillä kaikki näyttelijäsuoritukset olivat niin hyviä. Nuoret teatterikoululaiset olivat uskomattomia. Pojat hoitivat homman ihan kybällä. Heillä riitti voimia, kykyjä ja miten hyvännäköisiä!!! Minun suuri suosikkini oli kuitenkin ylitse kaikkien muiden, Turkka Mastomäki!

En ala nyt hehkuttamaan, sillä siitä ei tulisi loppua, mutta…ah!

Nyt minulla on sitten aukko sivistyksessä korjattu, sillä en ole aiemmin nähnyt minkäänlaista versiota Tuntemattomasta Sotilaasta. En siis edes kirjaa lukenut. Ehkä minä vain odotinkin vain tätä versiota, sillä niin minä siitä pidin! Minun on siis ihan pakko suositella, että menkää hyvät ihmiset katsomaan se!

Heinäkuu 19th, 2008 by kimmeli

Minä en ole niitä ihmisiä, jotka vaatteilla koreilee….heh, ja sen kyllä huomaa. Kuljen yleensä toisilta saaduissa vaatteissa tai sitten erittäin halvalla ostetuissa vetimissä. Inhoan vaatekaupoissa kiertelyä ja sovituskopit ovat kauhistus.

Kävi kuitenkin niin, että kun kävin Cittarissa, niin lasten puolen alennusrekissä oli jälleen farkut, 170cm ja nappasin ne, sovitin ja mukaan ne lähtivät. Syynä oli se, että lahkeissa riitti pituus ja hinta oli kohtuullinen, 12€. Merkki oli Luhta ja senkin huomasin vasta kotona, kun leikkasin sitä lappua irti. Olin aika iloinen ja niin ajattelin heti laittaa uudet farkut töihin. Vyötärö oli aika matala, mikä sinänsä on hyvä, kun minulla on niin lyhyt selkä, mutta kun kroppa on muuten niin tasainen, niin housut eivät meinanneet pysyä jalassa. Laitoin vyön ja kirrasin sillä housut pysymään paikoillaan. Vyö meni kuitenkin juuri lantioluiden kohdalla ja aijai, kun se ei ollenkaan ollut hyvä juttu. Koko ajan töissä ollessani ajattelin, että kunhan pääsen kotiin…

…niin otin farkut pois jalasta ja kun tyttäreni saapui kotiin, niin ihan muina naisina näytin niitä hänelle ja pyysin sovittamaan. Sopivat! Totta kai, olihan ne lasten osastolta Lahkeissa oli hivenen liikaa pituutta, mutta lantio on tytöllä oikeassa paikassa! Tytsä halusi housut, mutta vei samalla minun vyönkin!

Kengät oli tytsä käynyt ostamassa. Siis kun kävi hakemassa minulta ensin töistä rahaa. En ollenkaan tykkää, että minulta haetaan töistä rahaa, mutta nyt sai anteeksi, kun soitti ensin… Annoin 20€ ja miten kävi??? Tytsä oli ostanut todella nätit kengät 8€:lla !!! Kun hän niitä esitteli, olin mykistynyt. Ehkä se hinta teki niistä niin nätit. Sanoin heti, että - Onpa hienot! Siihen tytsä tuumasi: - Äiti, et sinä saa niistä tykätä! Siinä sitten änkytin, kuinka siis tarkoitin, että ne ovat hienot juuri sinulle, ei minulle ja minähän en niitä jalkaani laittais, jne.

Juttuhan menee niin, että jos äiti jostain tykkää, niin sen tarttee olla tytsän mielestä ihan pepusta. Kerran mietin, että jos alkaisin fanittaa samaa bändiä kuin hän, niin mahtaisko vaihtaa No, ei oo pelkoa!

Heinäkuu 18th, 2008 by kimmeli

Taas olisi jännää tiedossa! Huomenna starttaan klo 13 kohti suuria seikkailuja! Upeeta, mahtavaa, mitenköhän saan nukuttua

Aamulla pakkailen ja valmistaudun. Sitten haen ystäväni kyytiin ja ei kun menoksi. Yöllä palaillaan sitten takaisin kotiin. Sunnuntaina olisi vielä yksi meno ja sitten voinkin jo rauhoittua.

Ensi torstaina saan erän sytostaatteja ja sitten voi rauhassa pari päivää huilailla. Vaikka vähän useammankin, koska loma puskee päälle.

Heinäkuu 18th, 2008 by kimmeli

Eilen hain tyttäreni kotiin. Oli ollut ystävänsä luona yökylässä. Ei voinut kävellä, koska ei viitsinyt meikata ja ilman meikkiä ei voi kävellä, ymmärrän. Lupasin hakea, kun ensin olin käynyt pienen miehen kanssa kaupassa.

Kaarsin pihaan ja siellä se tyttäreni odotti valmiina. Pieni mies istui etupenkillä ja puolet takapenkistä oli ruokaostoksia. Vaan, takapenkin puolikas ei kelvannutkaan? Tyttö oli kuin myrskyn merkki, että haluaa etupenkille. Sanoin, ettei se nyt käy, kun se on jo varattu. HÄN HALUAA ETUPENKILLE!

Kävele sitten ja käänsin auton ympäri. Siis, neiti on niin iso, että meikata tarvii, mutta sitten alkaa kinata etupenkistä… Kun olin poistumassa pihassa, kysäisin vielä, josko se kyyti kuitenkin kelpaisi Kelpas.

Joka kerran sama juttu! Aina kun ollaan yökylässä, niin sitten kun sen jälkeen eka kerran äidin tapaa, niin kamala motkotus ja kiukuttelu. Niin, sitä on joutunut kylässä niin tsemppaamaan ja niin ollen tulee vähän patoutumia. Kelles niitä siitä purkaa jollei äidille… Millään ei aina jaksais ottaa vastaan.

Heinäkuu 17th, 2008 by kimmeli

Illan suussa kiersin poimimassa auton täyteen ja sitten menoksi. Tunnelma oli korkealla ja ei ihme, kun koko porukka oli niin samasta asiasta innostunut. Menimme Tommolansalmelle! Vaikka kaiken päivää oli paiskonut vettä, niin kyllä se vaan illalla oli niin aurinkoista, jotta!

Tommolan suurlava on niin kauniilla paikalla, ettei paremmasta väliä. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja kerkesimme nauttia virvokkeita, minä join vain kahvia Jos jotain toivomisen varaa olisi ollut, niin ilma olisi voinut olla hivenen lämpöisempi, sillä terassilla tuli vilu. Sen juuri ja juuri kesti kun katseli kaunista kesämaisemaa.

Puolelta öin saapui YÖ! Olimme melko lavan edessä ja tietysti vasemmalla puolella, missä saa ihailla Jukia, lurps. Ollihan hyppii pitkin lavaa, niin että varmasti tulee nähdyksi. Me keski-ikäiset naiset olimme niin innoissamme, että voi jehna. Sitä koki sellaista onnea, että sillä elää pitkään, ei meinaan tullut sytostaattihoidot mieleen

Faniutta on kuitenkin montaa laatua. Me käymme YÖn keikalla, jos sattuu sopivalle hollille, mutta ihan sellaiselle teinityttöfanitukselle ei oikein lämpene. Melkeinpä hävettää ne oman ikäiset, jotka käyttäytyvät kuin…no, en sano mitään, paitsi, että ovatkohan ihan tolkuissaan… Omalla kohdallani se fanitus on sitä, että YÖn musa vaan on niin ihanaa ja Olli ja Juki söpöjä, keikoilla on kiva käydä fiilistelemässä ja paitoja on hauska ostaa ja pitää, mutta that´s it. Niitä naisia, joita on kuulemma Jari Sillanpäänkin keikoilla, en ymmärrä, siis jos elämä pyörii vain sen fanituksen ympärillä ja sydän sykkii vain sille artistille? Itse asiassa, en ole koskaan fanittanut sillai ketään ja mitään. Eli ei minun ole pakko päästä koskettamaan

Paras biisi oli Jukin esittämä Deadline. Se vaan on niin hyvä! Vähän reilu tunnin me saimme vaan hillua siellä, kun se oli ohi Olisihan sitä vielä jaksanut veivata, mutta ei auttanut, kaikki loppuu aikanaan ja kotimatkalla oli vääntäydyttävä.

Kun tiputtelin kaikki kyytiläiset pitkin kaupunkia kotiporteilleen, olin omassa kotona vähän jälkeen kaksi. Nukkumaan piti käydä, mutta kun niin kävi vielä kierroksilla… Kun joskus kolmen jälkeen nukahdin, heräsin tunnin välein ja seitsemän jälkeen ei vaan enää nukuttanut! No, jos sitten ensi yönä olisi vähän tasaisempaa…

Heinäkuu 16th, 2008 by kimmeli

Kun vaan malttaisi, vaikka eihän sitä ole vaihtoehtoja. Odotettu on meinaan jo pitkään ja tänään on SE päivä tai oikeastaan se ilta. Jotain niin kivaa ja ihanaa, että ei meinaa housuissaan pysyä.

Onneksi meni auto katsastuksesta läpi, sillä se tulee täyteen, kun lähdemme klo 20 kohti suurta ja elämyksellistä. YÖllä sitten vielä takaisin. Aion laittaa vaaleanpunaisen T-paidan päälle niin kuin illan henkeen kuuluu ja ottaa ilon irti!

Kerron illan tunnelmista huomenissa…ja etenkin sen, missä ja minkä takia olin… Ken arvaa jo nyt, pienistä vihjeistä, niin sopii arvata

Heinäkuu 15th, 2008 by kimmeli

Aamu alkoi sateella…ja 2/3 osaa lapsista oli lähdössä huvipuistoon. Tytsä sitten varmaan puoli tuntia surffaili netissä kaikki keli- ja säätietosivut ja alkoihan selkiimään! Hain lapsille rahaa ja evästä ja passitin maailmalle huvittelemaan.

Minä sen sijaan pienen miehen kanssa lähdin katsastuttamaan autoa. Se on olevinaan aina niin jännittävää, sillä ainahan on mahdollisuus, että joku kamala vika löytyy. Katsastuskonttorilla heti alkuun alkoi kirvellä se, kun maksoi sen laskun, 67€! Juuri kun oli kuvetta kaivanut niille huvipuistoon menijöille…

Kahvia olisi saanut odottaessa, mutta en saattanut, kun niin jännitti. Ikkunan takaa katselin, kun katsastusmies rääkkäsi minun autoa. Olisi tehnyt mieli mennä huutamaan, että pikkasen hellemmin. Minun ihanaa autoa ei saa kiusata. Olin satavarma, että siinä rynkytyksessä joku hirveä vika löytyy ja mietin jo, mihin vien korjattavaksi ja mistä rahat ja onko koko auto edes ajokelvollinen…

Sitten katsastusmies tuli suoraan minun luokse, mistä se tiesikin, että se on juuri minun auto? Ei ollut valokuvaa rekisteriotteessa! No mutta, mitä hän sanoi.. - Hyväksytty! Ei löytänyt mitään vikaa! Ihanaa! Taidan mennä pussaamaan minun autoa!

Heinäkuu 14th, 2008 by kimmeli

Viikonloppu lusittu! En saanut mitään aikaiseksi. Siis kertakaikkiaan meni niin lorvimiseksi, ettei koskaan. Olin yksin kotona, en puhunut kenenkään kanssa, puin sentään päälle! Hienosti se aika vaan vierähti, vaikka siirteli itseään sohvalta sohvalle.

Lapset hain kotiin su-iltapäivällä, niin jopas tuli eloa. Olisivat haluneet isänsä luota mikroaaltouunin ja saatiin muhkea riita, kun en myöntynyt heidän huikealle idealle. Äiti oli ilkeä ja koko matkan tulimme kotiin syvän hiljaisuuden vallitessa. Kotona selitin jälleen, miksi meille ei sitä kapinetta tule. Olen opettanut lapsia laittamaan ruokaa ilman mikroa ja minulla on sellainen periaate, ettei kaikkea tarvitse tehdä tai saada helpolla.

Sitten se, että minä inhoan kaikkia teknisiä vimpaimia, millä tämä maailma täyttyy ja ihmisistä tehdään riippuvaisia jos vaikka mistä hilavitkuttimista. Kohta kukaan ei osaa tehdä mitään arjen askareita ilman apuvälineitä. Miten kummassa ihmiset ennen pärjäsivät? Kaiketi vielä sekin ärsyttävä piirre, että ne kaikki vehkeet kuluttavat sähköä ja ei aikaakaan, kun tulee jokin vika

Nyt meillä ei toimi dvd-laite! Tekisi mieli heittää se vaikkapa parvekkeelta, mutta yritän nyt miettiä,mitä tehdä sen kanssa. Viedä korjattavaksi? Maksaa itsensä kipeäksi? Hankkia uusi? Maksaa itsensä vieläkin kipeämmäksi? Just se, että aina olisi oltava rahaa ja kun sitä ei ole, niin se kyllä rajoittaa, niin hankintoja kuin korjauksiakin.

Mitä tulee mikroon, niin en halua lasten syövän eineksiä! Siihen se menisi, jos meillä sellainen olisi. Lämmittelisivät mikrossa hampurilaisia ja pizzoja… Nyt joutuvat lämmittämään oikeata kotiruokaa hellan ääressä. Ovat oppineet sen taidon ja uskallan väittää, että se on vielä hyödyksi