Periksi ei anneta!
Heinäkuu 25th, 2008 by kimmeli
Joka päivä on pakko keksiä joku meno, ettei jää sängyn pohjalle, mikä muuten olisi äärimmäisen helppoa. Tänään oli se, että oli haettava liput musikaaliin. Treffit ystäväni kanssa oli 11.30 ja meinasin myöhästyä, kun en saanut edes itte sukkia jalkaan. Samperin avutonta.
Vaan nyt on liput MammaMia-musikaaliin, jonne mennään syyskuussa kolmen sukupolven voimin. Sen kunniaksi kävimme vielä kahvilla ja söinpä mansikkaleivoksen. Lohduttelin sillä itseäni, että jostain se on energiaa revittävä, ettei ihan housut pyöri jalassa.
Lasten kanssa oli sen jälkeen treffit kaupassa. Se kyllä venyi niin, että kävimme useammassa kaupassa, kun tytsä sai repun. Pakko oli ostaa uusi reppu, kun koulukin vaihtuu. Eihän yläasteelle voi mennä ala-asteen repussa… Kirjakaupassa kävimme ostamassa vauvakirjan ristiäisiin, mitkä ovat 3.8 Turussa. Sitten ruokakauppaan ja lapset hoitivat kaiken, minä vain sen finanssipuolen. Lounas hankittiin snagarilla.
Loppupäivän meinaan ottaa lunkisti, kun ei vaan paljoo jaksa nyt muuta. Kone onneksi virkosi aamulla, niin on helpompi kirjoittaa, vaikka kädet ovatkin puoltehoset, eikä päässäkään kaikki täysillä kulje…
- Posted in Minä itte

Heinäkuu 25th, 2008 at 21.50
No otahan sitten ihan lunkisti vaan siellä kotisohvalla..