Ah, arki!
Heinäkuu 14th, 2008 by kimmeli
Viikonloppu lusittu! En saanut mitään aikaiseksi. Siis kertakaikkiaan meni niin lorvimiseksi, ettei koskaan. Olin yksin kotona, en puhunut kenenkään kanssa, puin sentään päälle! Hienosti se aika vaan vierähti, vaikka siirteli itseään sohvalta sohvalle.
Lapset hain kotiin su-iltapäivällä, niin jopas tuli eloa. Olisivat haluneet isänsä luota mikroaaltouunin ja saatiin muhkea riita, kun en myöntynyt heidän huikealle idealle. Äiti oli ilkeä ja koko matkan tulimme kotiin syvän hiljaisuuden vallitessa. Kotona selitin jälleen, miksi meille ei sitä kapinetta tule. Olen opettanut lapsia laittamaan ruokaa ilman mikroa ja minulla on sellainen periaate, ettei kaikkea tarvitse tehdä tai saada helpolla.
Sitten se, että minä inhoan kaikkia teknisiä vimpaimia, millä tämä maailma täyttyy ja ihmisistä tehdään riippuvaisia jos vaikka mistä hilavitkuttimista. Kohta kukaan ei osaa tehdä mitään arjen askareita ilman apuvälineitä. Miten kummassa ihmiset ennen pärjäsivät? Kaiketi vielä sekin ärsyttävä piirre, että ne kaikki vehkeet kuluttavat sähköä ja ei aikaakaan, kun tulee jokin vika
Nyt meillä ei toimi dvd-laite! Tekisi mieli heittää se vaikkapa parvekkeelta, mutta yritän nyt miettiä,mitä tehdä sen kanssa. Viedä korjattavaksi? Maksaa itsensä kipeäksi? Hankkia uusi? Maksaa itsensä vieläkin kipeämmäksi? Just se, että aina olisi oltava rahaa ja kun sitä ei ole, niin se kyllä rajoittaa, niin hankintoja kuin korjauksiakin.
Mitä tulee mikroon, niin en halua lasten syövän eineksiä! Siihen se menisi, jos meillä sellainen olisi. Lämmittelisivät mikrossa hampurilaisia ja pizzoja… Nyt joutuvat lämmittämään oikeata kotiruokaa hellan ääressä. Ovat oppineet sen taidon ja uskallan väittää, että se on vielä hyödyksi ![]()
- Posted in Pohdintoja, Lapset

Heinäkuu 14th, 2008 at 10.35
Oikeassa olet tuon ruuan laitto jutun suhteen. Ja noiden koneiden ym. suhteen, aina joku hajoaa tai muuten vaan renklaa.