Tarkastajat ovella
Tässä eräänä päivänä, kun palauduin töistä kotiin, sain kuulla tarkastajien käyneen ovella? Niin se minun nuorimmaiseni sanoi. Kertoi, kuinka ne olivat kysyneet: -Onko ketään vanhempia kotona?
Poikani oli sanonut, ettei ollut ja oli sitten jäänyt pähkäilemään, että tulikohan huijattua… Velipoika nimittäin oli kotona ja onhan hän 2v4kk vanhempi!
Tästä tuli mieleen, että silloin kun minä olin 10 ja veljeni 5, eivät alle 12v lapset saaneet yksinään käyttää hissiä. Niinpä me menimme yhdessä, sillä emmehän silloin olleet yksinään
Yritin kysellä, että mitähän tarkastajia lienee olleet… Ei osanut poika kovin enempiä selitellä, joten veikkaisin Jehovan todistajia?

Heinäkuu 12, 2008 klo 12.26
Aika hyvä tuo yhdessä hissiin meneminen,kyllä lapsetkin kaikenlaista oivaltaa.
Veikkaan kyllä Jehovan todistajia,luulisi muiden jo kääntyvän takaisin jos lapsi tulee avaamaan oven.