Päivien Kimallusta

Kesäkuu 29th, 2008 by kimmeli

Aamutuimaan laitoin Pelimiehen taas matkaan. Nukkui uuden uutukaisen pallon kanssa yön! Huomasin kyllä, että se tekniikkapallo oli aivan ältsyn mieluinen, mutta että viereenkin? Kauppareissullahan se oli kyllä jo mukana. Pelimies on pallomies.

Kun jäin yksin, olisin voinut ottaa lokoisasti, mutta lähdin ulos, pyhäpäivän kävelylle. Kävelin kaupunginosaan, missä on paljon omakotitaloja ja taas kattelin taloja. Kiva, ei kiva, haluaisin, en haluaisi, ihana, rempan tarpeessa, mahtava piha…jne.

Kävelin myös talon, ohi, missä takavuosina kotvasen aikaa asui tätini. Hän oli vuokralla huoneessa, missä tuli joskus käytyä. Olin silloin nuoruuteni kynnyksellä ja jotenkin oli vain niin hienoa, kun jollain oli oma huone Mieleen jäi radiomankka, mistä tuli iskelmiä, huone oli siisti ja aurinko paistoi. Tädilläni oli leveälahkeiset gabardiinihousut, ylhäältä tiukat.

Sitten kävelin kerrostalon ohi, missä asuin ollessani 4v. Joka kerran muistan erään tapauksen, kun katson sinne pihalle. Siellä on sellainen betonikoroke, n. 1,5m korkea. Laitoin siihen lankun nojalleen ja kävelin aina sitä lankkua pitkin sinne korokkeelle. Kerran tein taas sitä samaa ja aloin notkuttaa sitä lankkua, niin juuri kun olisin päässyt korokkeelle, se perhanan lankku lipsahti siitä korokkeen päältä, WHAM! Meikäläisen leuka naksahti suoraan siihen betonin reunaan Vieläkin on arpi muistona…

Jatkoin kävelyä ja poikkesin välillä metsäpolulle. Sitten näin miehen, jolla oli pieni koira hihnassa, vai oliko se kissa, ei muuten ollut, sillä kun pääsin lähemmäksi, niin huomasin sen olevan PUPU. Aivan mielettömän söpö. Oli sitten ihan pakko jäädä haastelemaan pupumiehen kanssa.Kerroin, kuinka meilläkin tai vanhemmillani on ollut parikin pupua ja eivät sitten tottuneet valjaisiin. Eka pupu palasteli ne valjaat siihen kuntoon, että tuli sanomattakin selväksi, että hän niitä aio koskaan pitää.

Niin, tulipahan taas sen verran liikuttua, että voi loppupäivän ihana kaikessa rauhassa vetää lonkkaa.