Päivien Kimallusta

Kesäkuu 10th, 2008 by kimmeli

Kun poikani voitti sen matkalahjakortin, se on risteily neljälle hengelle. Voisi kuvitella, että no, siitähän me vain lähdemme, vaan toisin on. Meillä on ihan selvä kahtiajako, puolet haluaa kirkuen ja se toinen puoli ei sitten edes köysissä.

On melkein sanomattakin selvää, että minä en astu laivaan. Ajatuskin alkaa nostaa palaa kurkuun. Nuorempi poikani on samaa mieltä. Meillä on sen verran päässä vikaa, että kaikki vehkeet, mitkä keikkuvat ja heiluvat jollain lailla, sekoittavat pään ja sisuskalut, yäks!

Kaksi lasta nyt palaveeraavat, kenet saisivat mukaansa??? Minua harmittaa se, kuinka kovasti he haluavat ja en voi juuri asiaa auttaa. Kunnon reipas äiti uhmaisi kaikkea ja lähtisi, veisi vaan lapsensa laivaan. Vaan kun minä en ole sellainen marttyyriäiti. Olen pelkuri, enkä uskalla senkään takia, että jos minulla jo niitten hoitojen takia on paha olo, niin menisinkö sitten laivalle hakemaan lisää potkua?

Sekin on vielä, että en muutenkaan pidä laivoista. Minulle ei ole siellä mitään. En ryyppää, en shoppaile, en ole hyvän ruuan ystävä ja nyt vielä vähemmän, kun missään tapauksessa en voisi syödä seisovasta pöydästä. Siis, niin kuin seisovasta syödään, tyrät rytkyen. Sitten se, että minua ahdistaa paikka, mihin olen suljettu keskellä merta… voipi tuntua neuroottiselta, mutta en väitä vastaan.

Täytyy nyt katsella, saadaanko ketään lapsille kaveriksi…Jos ei, niin se on kyllä harmillista. Kaikki tyssää aina siihen, kun ei ole rahaa. Vaikka on ilmainen risteily, niin rahaa on silti oltava.