Päivien Kimallusta

Toukokuu 31st, 2008 by kimmeli

Kesä siis tuli. Oltiin kirkossa ja lauloin suvivirttä ihan kiitettävästi, kun samalla ajattelin muuta. Jos sen laulun laulaa keskittyneesti vaan siihen, niin panee niin herkistymään, silmät kostuu, pala nousee kurkkuun ja ääni värisee ja ei siitä sitten mitään tule.

Kirkosta koululle. Ensin kipaisin vanhemman pojan luokkaan ja kun näin hänen saavan todistuksen, kipaisin nuoremman pojan luokkaan. Tyttären luokkaan ei tarvinnut mennä, kun siellä olisi vaan itkettänyt. Se luokka jätti ala-asteen ja opettajan, joka opetti heitä KUUSI vuotta. Olin luvannut olla sinne menemättä ja olin jo aiemmin hoitanut kiitokset ja halit.

Sitten ne todistukset! Jee, olinpa taas onnellinen. Lapseni ovat niin paljon viisaampia kuin minä ikinä. Heidän todistuksensa ovat ihan keskivertoa, mutta minulle huippupapereita, sillä omat paperini aikoinaan olivat reippaasti alle keskiverron. Lapset olivat ansainneet jäätelöt. Menimme oikein baariin ja tilasin heille jäätelöannokset. Itse katselin vierestä, sillä ihan sellaista annosta(isoja) en olisi kyennyt syömään.

Kotona aloin ruuanlaiton! Kanankoipia, ranskalaisia ja keitettyä kukkakaalia…

- Minä en syö kanaa, enkä ranskalaisia pelkiltään, enkä kukkakaalia!

- Väärä mauste ranskalaisissa, en syö!

- Älä syö sormineen, nyt käsien pesulle!

- Isin luonakin saa…

- Minä en ota kuin yhden koiven…

- Minä syön vain paahtoleipää

- ja minä haluan mehua!

- Voi hemmetti, sen kerran kun minä laitan teille ruokaa, niin ainainen valitus… jos ette syö, ette mene tänään ulos ja en osta ikinä muroja, enkä mehuja , enkä paahtoleipää, en osta jäätelöä, enkä, enkä, hitto vieköön laita koskaan ruokaa, samperi!

Savu nousi korvista ja ajattelin muuttaa pois kotoa! Mutta kuinkas sitten kävikään. Lapset söivät kiltisti ja vahtivat vielä toisiaan, että kukin syö tasapuolisesti. Siis, että pitääkö sitä joka halvatun kerta saada kaamea koijjari, ennen kuin uskovat????

Nyt on rauha maassa ja lapset ulkona, äiti alkaa pikkuhiljaa jäähtyä…