Toipilasaikaa
Toukokuu 25th, 2008 by kimmeli
Nyt ihan sillai pikkuhiljaa alan ymmärtää, miten sen toipilaan tulee käyttäytyä. Ei siis haikailuja töihin eikä mitään muutakaan, vaan on opeteltava ottamaan iisisti. Vaikeaa, mutta alan oppia.
Itse asiassa alan tykätä tästä. Makailen sohvilla, vaihdan välillä paikkaa etten kyllästy tai ihan puudu. Luen kirjoja ja lehtiä. Syön vähän väliä jotain pientä ja sen seurauksena juoksen vessassa, alituiseen…
Ulkona käyn ainakin kerran päivässä, hoitamassa jonkun asian, sillä muutenhan en osaa ulos mennä, jollei siis ole jotain toimitettavaa. Torpan siivous on retuperällä. Ikkunat ovat niin kauhean näköiset, että on mentävä parvekkeelle, jos haluaa ulos nähdä. Pölyä on nurkat turvoksissa ja sitä tuntuu leijuvankin joka paikassa niin, että on välillä syrjään siirrettävä. Vaan ei auta, kyllä minä vielä jossain vaiheessa jaksan siivotakkin. Nyt en ja se minun on vaan ymmärrettävä.
Oikeesti siis, nautin olostani ihan täysin siemauksin. Välillä tulee ihan sellaista elämisen riemua niin täyteen, että oikein tanssittais. Siis kun ajattelee, kuinka minun olisi voinut käydä, jos ei lääkärini olisi ollut päättäväinen ja laittanut minua tutkimuksiin…
Toukokuu 26th, 2008 at 0.05
Olinkin jo vähän huolissani, että muistatko ‘lorvia’! Hyvä, että vastaat jo pelkkiin ajatuksiin ennen kysymyksiä.
Tärkeintä on omenapuun istutus eikä sekään ole niin tärkeää vai kui se ajatus meni. Omenapuun tilalle vois laittaa vaikka kirjan lukemisen. Ei, se menee pieleen, kun itteeni aattelen.
Toukokuu 26th, 2008 at 20.47
enpä oikeastaan epäillyt hetkeäkään ettetkö osaisi nauttia tästä ylimääräisestä lomasta. Sinä jos kuka, osaat ottaa ilon just elämän pienistäkin iloista. Niin ja rakastat kirjoja ja kortteja ja kirjeitä…