Päivien Kimallusta

Toukokuu 23rd, 2008 by kimmeli

Lääkärin luona oli erittäin kiva käydä, siis ihan oikeasti! Hän on niin taitava ja tutki minut huolellisesti ja kuunteli suulasta vuodatustani myhäillen. Siis, ei ole kysymys siitä, että sairaalassa saamistani piikeistä olisi vaikkapa neulan palanen jäänyt minuun…hhm. Oikeasti minulla on joku limapussin tulehdus, siis sellasen möntin, joka sijaitsee siinä jossain lonkkaluun seutuvilla. Hän selitti, mistä se voi johtua tai sit ei mistään, tulee vain! Hoitovaihtoehdot olivat seuraavat: a.ei tehdä mitään, b.syödään tulehduskipulääkekuuri ja c. tuikataan kortisonia. Minä valitsin tietysti vaihtoehdon a. ja hän taisi sen arvatakin. Eli vanha juttu, jos tauti ei tapa, niin kestän kyllä. Mieluummin olisin syömättä kaikkia myrkkyjä. Nyt jo äklöttää se, kuinka paljon minuun meinataan upottaa myrkkyjä.

Kävimme myös läpi koko minun tähänastisen hoidon, oikein kuvien kanssa eli hän siis suorastaan rautalangasta väänsi kuinka kaikki tapahtui ja mitä minulle oli tehty. Luki kaikki minun tiedot sairaalan tiedostoista ja käänsi ne minulle selkokielelle. Nyt tiedän, että imusolmukkeita on joka paikassa ja ne on kropan suodattimia! Voi vitsi, minä melkein tanssin ja rallattelin, kun sieltä lähdin.

Illemmalla menin Olutseuran iltaan…join yhden oluen ja poistuin. Toki herätin ihmetystä niin aikaisella poistumisella, mutta sanoin, että joskus näinkin, että minun on mentävä. Siellä oli vain yksi ihminen, joka tiesi, miksi en jaksanut olla kauempaa.

Tänään olen ollut pikkasen liikaa menossa ja tunnen olevani väsynyt. En meinaa millään muistaa, etten ole vielä entisessä iskussa. Minulla on päivän mittaan ollut uupumuksen hetkiä, mutta olen sitten vain istahtanut kotvaseksi. Minulla tarttis olla kuumetta, että pysyisin aloillani:)

Toukokuu 23rd, 2008 by kimmeli

Tänään on ohjelmassa reiden vilautus! Taas tohtorin pakeille, sillä ei kai sitä nyt ihan kelle tahansa viitti reittään paljastaa.

Sairaalassa olon jälkeen reiteni on niin kipeytynyt, että on suorastaan kosketusarka. Otatin kaikki mahdolliset piikit samaan kankkuun ja liekö siitä suivaantunut silosääreni, kun nyt äkseeraa. Yhtenä päivänä siihen nousi “nokkosrokko” ja otin antihistamiinia. Asettui, mutta se kipu jäi. Kamalaa se ei ole, mutta omituista, kun ei edes hiplata kärsi. Ei tässä nyt kukaan oo hiplaamassakaan, mutta jotenkin siihen aina vaan joku osuu.

Laitoin lääkärilleni sähköpostia ja niin sain kehoituksen mennä vilauttamaan. Minähän menen, kun ei oo nyt sitten niin muutakaan tekemistä ja tuleepahan taas joku syy lähteä kävelylle.