Bingo!
Toukokuu 22nd, 2008 by kimmeli
Sain tänään soiton tohtorisetältä, siltä ihanaääniseltä, jota sitten tenttasin oikein urakalla, ihan vaan nauttiakseni siitä miehisen matalasta äänestä, ai-jai!
Tulokset olivat tulleet ja jos on 11 imusolmuketta, niin kolmessa olisi jotain pientä… Niin, että saan sitten pienet jatkohoidot. Mielenkiintoista! Tilanne on kuulemma hallinnassa ja oikeasti olen terve ja ne jatkohoidot vain varmistavat, että palataan siihen lähtöruutuun, kun ei vielä ollut mitään missään. Hän vielä varmisti, että minun kannattaa niissä hoidoissa käydä. Siihen tuumasin, että tottahan toki, minähän en leikkiä kesken jätä. Tämä sota taistellaan peitset tanassa ja liput liehuen!
Nyt olen jo värvännyt naapurin kuskiksi. Joten hommat hoituu. Ainoo, mikä minua nyt hieman jurppii, jos jurppii, ne se, jos se hoito vie minun hiukset:( Aion ottaa siitä sen verran selvää, että jos niin tulee käymään, leikkautan pitkät hiukseni, ennen kuin ne ovat pitkin ja poikin siel sun tääl. Kasvaahan ne sit toki takaisin, mutta ei ihan hetkessä näihin mittoihin…
Nyt en sitten oikein viittis taas kellee kertoa mitään, kun en haluu kuulla, kui kauheeta tää on! Kun ei meinaan oo, ei sitten niin millään. Minä pidän haasteista ja tätähän se taas on. Pysyy niin vireessä, kun saa olla koko ajan taisteluvalmiudessa, ei pääse pitkästymään. Miten onkin elämä sitten niin rikasta! Kuka tässä enää rahaa tarttee, kun elämyksiä on yllin kyllin!
- Posted in Minä itte
Toukokuu 22nd, 2008 at 17.26
Moi!
Minäkin vihdoin kampesin itseni näille sivuille ja sain heti lukea hyvät uutiset:) hieno juttu, sulla on oikea asenne, ei suremalla parane. Mulla on muuten samanlainen peruukki kun sun hiukset saat lainata jos on tarvis, vaikka en kyllä usko, et sulta hiukset lähtee. Vaan aikahan sen näyttää. Ja jos oot sukuun tullu, niin mikään ei ole niin varmaa kun tuhoton hiusten kasvu:)
Toukokuu 22nd, 2008 at 21.00
Siinäpä yksi kivi taas potkaistu polulta pois, kerrassaan hyvä asia. Leikkasin itse pitkänhuiskeat hiukseni ihan ihan lyhyeksi muutama kuukausi sitten - 15 vuoden kasvattamisen jälkeen. Tosin tietenkin ihan omasta tahdostani. Hiukset merkitsevät niin paljon, ovat iso osa identiteettiä varsinkin meille naisille - mutta kun ne ovat poissa huomaa että löytää itsestään uusia vahvuuksia ja uutta säkenöintiä. Ja säkenöintiä sinussa on jakaa vaikka muillekin!
Toukokuu 23rd, 2008 at 8.24
Niinpä, en sure hiuksiani, sillä kaikkeen tottuu, vaikka hirressä roikkumiseen
Katsotaan kuinka käy, kun ei kaikilta ne hiukset kuitenkaan lähde!? Jänskää!
Toukokuu 23rd, 2008 at 16.19
Joo. Silloin kun minä makasin pari kuukautta sairaalassa laaja-alaisen imusolmukesyövän nimikkellä, suoneen taisi mennä useampaa antibioottia yhtä aikaa, kun kuume ei hellittänyt. Kuh kampasin hiuksiani aamuisin, niin taisihan noita lähteä, mutta takaisin ovat tulleet. Tosin myöhemmin leikkasin ne itse omin päin, ihan vaan vaihtelun vuoksi. Ihan vaan jo siksikin, että ihmisen pitää muistaa aina muuttua välillä, ettei jämähdä pitämään kiinni jostakin liikaa. Ja raikkaalta on tuntunut lyhyet hiukset välillä: se vaikuttaa heti elämänasenteeseen virkistävästi.
Tänä kesänä siis vähän blondattuna ja lyhyin hiuksin mennään, vaikka muut kuorossa jäivätkin hiukka itkemään, mitä olin “taas oikein mennyt tekemään”….:-D
Täältä tulee siis hiustukea, lähtivätkö ne sitten tai olivat lähtemättä, hoidon vuoksi tai omasta tahdosta!
Toukokuu 23rd, 2008 at 22.20
Kiitti! Ihan kaikesta tuesta! Olen jotenkin jo sopeutunut vaikka mihin. Melkein olen testamentin laatinut:)