Go to content Go to navigation Go to search

Museopäivä

Toukokuu 18th, 2008 by kimmeli

Tämän pyhän ratoksi kävin museokierroksella. Pienempi poikani uhrautui mukaan, pitää äippää vähän silmällä:) Yritin pukeutua väljästi ja tyylikkäästi, mutta tuskin onnistuin, no ainakin koitin olla edes jotakuinkin siistin näköinen.

Kävelimme yhteensä n. 5km, mutta sekään ei saanut vatsaani toimimaan. Minun tapauksessa se nyt olisi oleellisen tärkeää, joten jollei aamuun mennessä ole tapahtunut mitään, niin sit olisi soitettava sairaalaan…kaikesta sitä tartteekin soitella:)

Museoissa kiersimme ja oli oikein mukavaa. Olen kiertänyt ne kaikki moneen kertaan, mutta silti siellä on aina yhtä mukavaa. Wanhojen tavaroiden katseleminen on aina niin relaksanttia. Mukana ollut poikani vielä sietää sen kaikista parhaiten, jos tarttee lapsistani joku valita. Istui aina siivosti syrjemmällä, kun minä juutuin jonkun kanssa suustani kiinni.

Arpajaisista voitimme kummatkin. Poika voitti kesäkassin ja minä pienen Mariskoolin. Liekö aito? Kuka tietää? Mutta, nätti :)

korttikansio-037.jpg Kahvit joimme myös ja ne sai maksaa oman tunnon mukaan! Upeeta, kannatimme käsitöitä.

Olisin viihtynyt siellä kauemminkin, jos olisin jaksanut ja jos poikaa ei olisi jo kutsuttu muihin menoihin. Silti, pari tuntia vierähti ja nyt voi taas loppupäivän hissukseen hissutella.

2 Responses to “Museopäivä”

  1. m Says:

    Voi, vitsi. Sulla on kyllä hyviä sanontoja. Esimerkiksi tällä kertaa tämä “wanhojen tavaroiden katseleminen on aina niin relaksanttia.” :-D

  2. kimmeli Says:

    Kiitti:)

Leave a Reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image