Lorvintaa
Toukokuu 15th, 2008 by kimmeli
Tänään olen oikein yrittänyt lorvia. Ainoa homma oli se, kun piti käydä pankkiautomaatilla. Odotin lapsia koulusta ja sitten poikain kanssa yhdessä menoksi. Pien mies talutti minua ja heitti läppää kuin hitaasti me kuljetaan, niin että on pakko odottaa kaikki autot
Automaatilta nostin pätäkkää, niin että tuli heti paljon ryhdikkäämpi olo. Annoin vanhemmalle pojalle kenkärahaa, sillä hänellä oli jo kaupassa kengät varattuna. Pienen miehen kanssa piipahdimme sen verran kans kaupassa, että hänkin sai uudet kengät. Minä istuin ku allakan tekijä ja myyjä etsi pojalle kengät. Silti olin aika väsynyt.
Kermaa oli vielä saatava ja senkin aikaa vaan istuskelin kaupan aulassa, kun poika haki kermat. Sitten minun pieni prinssini kantoi kassin ja talutti äipän kotiin.
Kivat oli muuten asusteet, kun ei oikein vois housuja pitää. Minulla oli tyttäreni collarit, joissa olin vierittänyt vyötärönauhan niin alas, että nippanappa pysyi byxat jalassa. Paita ja pitkä takki päälle, eikä kukaan voinut aavistaa, kuinka siellä alla ollaan melkein housut kintuissa, hih.
Onneksi kotona voi pitää sitten virttyneitä yökkärin housuja, sellasia extra-anti-sexyjä. Luojan kiitos, kukaan ei piittaa, mitä minulla on päällä. Vaikka, eilen aamulla kun meikkasin ja laitoin itteni nätiksi, heti aamusta, että pääsin hammaspolille, niin kun pääsin takas kotia, taas ihana pyjamalook päälle. Kun pien mies tuli koulusta, niin sanoi: -Äiti, aamulla niin cool ja nyt ku just herännyt
Niin, äippä onkin todella muuntautumiskykyinen!
- Posted in Minä itte

Toukokuu 16th, 2008 at 18.25
Sähän oot ihan viimeisen muodin mukainen pöksyt puolikintussa - sit ei muuta kuin lippis päähän ja hip hop jou! Näinhän ne muksut nykyään pukeutuu