Päivien Kimallusta

Toukokuu 14th, 2008 by kimmeli

Mistä alkaisin, kun en nyt koko epistolaa aio kertoa, mutta jos yritän vaikkapa sillai pääpiirteittäin.

Kaikki alkoi minun mahakivuista, joista en kyllä isommin huolestunut. Kelläpä ei olisi välillä mahanpuruja. Työpaikkalääkärini kuitenkin kaikessa viisaudessaan laittoi minut kokeisiin. Kokeet olivat hyvät, jollei sitten hempan laskua…johon sanoin, että minulla on aina ollut huono veri. Siitäkin huolimatta, lääkärini laittoi lähetteen sairaalaan ja tähystykseen.

Kävin tähystyksessä sillä seurauksella, että melkein heti lääkäri löysi sieltä jotain tyyliin: “Kas vain, sillähän on kasvain! No, ei kyl ihan tollai sanonut… Sitten tuli kiirus ja sen diagnoosin jälkeen viikon päästä olin telillä. Vaan, kaikki kävi loppujen lopuksi niin nopeasti, etten ole kerennyt juuri edes miettimään ja miksi se miettimisellä tulisi?

Yhden kerran olen itkenyt. Kun tulin sieltä tutkimuksista, seisoin siinä pihalla, missä männyt huojuivat ja soitin exälleni. Se huoli lapsista oli päällimmäisenä, mutta sekin meni ohi, kun exäni rauhoittava ääni lupasi hoitaa.

Sairaalassa aika meni erittäin hienosti. Palvelu oli loistavaa ja suorastaan viihdyin siellä:) Leikkaus oli aamusta, joten se päivä ja seuraavakin meni kyllä ihan kanveesiin. Tilannetta pahensi se, että aloin voimaan pahoin kipulääkkeestä. Oli aika ikävää yökätä, kun oli vattanahka kurottu hakasilla ja sitten sekin, ettei kyl ollu yökättäväkään, mutta silti, huh! -hammaslääkärini sanoi minulle tänään, että sinulle ei sitten morfiini sovi, mutta sinulla on sitä kyllä omastakin takaa:)))

Heti kun pääsin pystyasentoon, lähdin tepastelemaan. Kun vihdoinkin pääsin tipasta, niin kävelin sen jälkeen kuullokkeet korvilla(musaa) portaita ylös ja alas. Aina kun tuli hiki, pidin paussin eli aina kun pääsin takaisin ylös.

Joka aamu minulla oli aina vaan parempi olo ja olisin päässyt kotiin jo maanantaina, mutta en lähtenyt. Sanoin, että just ku alkaa pidot paranemaan, niin saanko vielä löijjätä yhden päivän. Ihania lääkäreitä ja mahtavia hoitajia!

Nyt sitten saan lorvia kotona muutaman viikon. Tikkejä menen poistattamaan ensi viikolla ja senkin tiedon olen vielä saamassa, joudunko jatkohoitoihin. Tällä erää olen kuitenkin hyvällä mielellä ja yhtä kokemusta rikkaampi. Nautin jokaisesta päivästä!