Huhtikuu 29th, 2008 by kimmeli
Hei! Ikinä en uskonut, että jotain saattais kiinnostaa tämän blogin lukeminen, mutta ilokseni näin on käynyt! 5000 etappi lähestyy ja niin kuten moni muukin, olen päättänyt palkita sen, joka sen ekana bonggaa.
Sinä, joka olet 5000.laita kommentti. Minulla on luvassa kirjapalkinto! Kirja siksi, että rakastan itse kirjoja ja haluan levittää sitä ilosanomaa kaikelle kansalle:)
Huhtikuu 29th, 2008 by kimmeli
Kävin tutkimuksissa ja nyt saa syödä! Vetäsin heti alkuun pari tomaattivoikkaria, vaikka ihan pakko tunnustaa, ettei ole nyt juuri ruokahaluja. Olen tutkimuksen jäljiltä vielä pikkasen kippee ja se mitä sain tietää, ei juuri ollut Päivien Kimallusta.
No, käyttäydyin mallikkaasti. Lääkäri ja hoitaja olivat erittäin mukavia ja heitimme kevyttä läppää. Siitäkin huolimatta, että joudun uuteen käsittelyyn ensi viikolla. Saan viihtyä siellä sitten ainakin viikon.
Nyt sitten yritän järjestellä, että arki pyörisi siitäkin huolimatta, että minä en ole paikalla. Onnea - sitä tämä elämä on!
Huhtikuu 29th, 2008 by kimmeli
Lukaisin Katja Kallion kirjan Tyypit. Nyt olen lukenut kaikki hänen kirjansa, paitsi Kuutamolla, sen esikoisen. Se jäi vaan jotenkin lukematta, mutta elokuvan olen nähnyt pariinkiin otteeseen. Pidän hänen kirjoistaan erittäin paljon, sillä siellä pulppuaa juuri sellainen huumori ja vakavuus, joka koskettaa minua.
Tyypit oli kirja erilaisista tyypeistä. Tuli sitä lukiessa heti mieleen kaikenlaisia omia kuvia kaikista erilaisista tyypeistä. Jos osaisi kunnolla kirjoittaa, voisi värkätä omanlaisensa Tyypit-teoksen, vaikkapa omaksi ilokseen:)
Synnytyssairaalaystävä: Ystävä, johon tutustuu sairaalassa, mutta jonka kanssa harvoin pidetään enää yhteyttä. Niin se vaan on. Kolme kertaa synnyttäneenä, muistan vieläkin näitä ystäviä! Ekalla pusaamisella kun olin niin vihreä kaikesta, niin oli helpottavaa, kun vieruskaverina oli äiti, joka oli siellä jo yhdeksättä kertaa! Kaiken lisäksi hän oli ammatiltaan kätilö. Kun minä heikossa hapessa suunnistin vessaan, jättäen jälkeeni verisen vanan ja pyörryin sinne, niin hän se tuli apuun. Hän se minua neuvoi ja opasti. Ilahduttavaa oli sekin, että hän oli kova lukemaan ja sain antaa hänelle lukuvinkkejä. Juttelimme todella paljon ja hän antoi minulle ohjeita, kuten sen, että imetyksen aikana kannattaa lukea, kun muulloin ei ehdi:). Hänen lapsensa kävivät vuorotellen katsomassa äitiä ja vauvaa, kun ei ollut kaikkien mahdollisuutta tulla yhtäaikaa.
Elimme monta päivää samassa huoneessa ja opimme toisistamme paljon. Juuri synnyttäneenä ne intiimit asiatkin ovat siinä vahvasti kuvioissa. Koskaan emme ole sen jälkeen tavanneet, mutta edelleen muistan häntä suurellä lämmöllä.
Kahdesta muusta synnytyssairaalaystävästä ei ole ihan niin mairittelevia muistoja. Toisella kerralla olin niin hyväkuntoinen, etten edes muista oliko minulla huonetoveria, jos oli, niin kuka?
Viimeisellä kerralla olin taas huonommassa kunnossa ja minulle siunaantui sellainen vieruskaveri, joka oli sanalla sanoen RASITTAVA! Olin todella kipeä ja väsynyt, mutta en saanut hetken rauhaa. Tällä “ystävällä” oli TV ja radio ja molemmat auki yhtä aikaa. Kaiken nupiksi hän pälpätti herkeemättä, puhumattakaan vieraista, joita ramppasi oven täydeltä. Minä en saanut edes housuja jalkaan ilman apua…että vieläkin nousee verenpaine, kun muistelee sitä. Jos olisin jaksanut, olisin varmaan kuristanut sen ämmän. Välillä kun piti oikein tarkistaa, että olihan hän synnyttänyt, kun se vauva oli ihan toissijainen? Tätä ystävää en ole todellakaan nähnyt enää, onnekseen!
Sitten on vielä ne synnäriystävät, jotka tulevat kadulla vastaan ja vain ulkonäöstä muistaa, että tuo se oli silloin samaan aikaan synnyttämässä…
