Päivien Kimallusta

Huhtikuu 24th, 2008 by kimmeli

Ystäväni täytti 80v. Olin lasten kanssa siellä juhlistamassa. Juhlia oli vietetty jo virallisesti ja epävirallisesti. Meidän kopla meni hänen luokseen niin, ettei ollut muita, sillä osaamme täyttää pienen asunnon ihan kiitettävästi.

S-Täti otti meidät vastaan todella kauniissa puvussa ja äidyin heti kehumaan sitä, niin kaunis väri ja miten tyylikäs. - Kirpparilta löysin joskus aikoja sitten, tuumasi S-täti. Hän oli keväällä sairaana, niin laihtui sen verran, että puku puki häntä todella hienosti. Hopeiset korut kruunasivat koko komeuden.

Kertoi sitten kahvin lomassa, kuinka oli mennyt jotain vierasta alaovelle vastaan, niin oli joku rouva samasta talosta ihastellut hänen tyyliä. Siihen naureskeli täti, että nykyään, kun ei jaksa enää mihinkään lähteä, niin sentään hississä ihmiset huomaavat:)

S-täti on omaa luokkaansa oleva ihminen, eikä niitä joka oksalla kasva! Huumoria piisaa ja hän tuntuu olevan iätön. Siksi lapsenikin tykkäävät hänestä. Hän ei ikinä puhu kenestäkään pahaa! On niin tavattoman ymmärtäväinen, iloinen ja sillä huumorilla on lapset valloittanut. Minunkin lapseni uskaltavat heittää hänelle “läppää”, kuten poikani. Olin juuri komentanut lapsia, että - kun ei teillä taas ole mitään tapoja… Siihen poikani tuumasi - S-täti, eikö ookkin meillä tapoja? Siihen S-täti heti nauraen nyökytteli, että tottakai! Äiti sai heti nokilleen:)

S-täti on meille “adoptoitu”, sillä hänellä ei ole omaisia. Kaikki ovat kuolleet, omaa poikaa myöten. Minulla taas ei ole koskaan ollut mummoa, joten olemme vain ottaneet hänet! Eikä hänellä ole sitä mitään vastaan. Vietämme joulutkin yhdessä. Minä käyn välillä hänen luonaan ilman lapsia, jolloin voidaan puhua “aikuisten asioita”.