Päivien Kimallusta

Huhtikuu 10th, 2008 by kimmeli

Nyt olen taas kuullut juttua todella monelta taholta IKÄVISTÄ IHMISISTÄ!

Siis, ihan oikeesti, mikä panee ihmisen vittuilemaan, olemaan ilkeä toiselle , aiheuttamaan pahaa mieltä ja kaikkea harmia??? Eikö sellaisella ihmisellä ole omaa elämää? Onko sellainen niin samperin katkera, että on pakko saada jonkun elämä pilattua??? Onko se nautinto? Saako tyydytystä siitä, että saa olla ilkeä?

Jokainen meistä on omanlaisensa, omaa tunteet ja ajatukset. Kenellä on oikeus olla tuomitsemassa ja osoittamassa ylemmyyden tunnetta? Onko meistä joku todella niin hyvä ja mallikelpoinen, että voi polkea toista, lähimmäistään? Ihan oikeesti!

Minun on pakko tunnustaa, etten ole mallikelpoinen. Oliko yllätys:) Alennun joskus tuomitsemaan ja antamaan väärää todistusta lähimmäisestäni, mutta, en ilman syyllisyyttä! Aina olen pahoillani, jos olen loukannut, sillä se sattuu minuun itseeni enemmän…

Ihmettelenkin niitä, jotka ovat niin itsensä paaduttaneet, etteivät edes huomaa, kuinka toista loukkaavat tai huomaavat, mutta nauttivat siitä. Huonosti ovat silloin asiat. Sellaisia ihmisiä minä säälin. Missä on heidän omatuntonsa?

Niille, jotka joutuvat näiden ikävien ihmisten kohteeksi, haluan lohduttaa, antakaa anteeksi! Heillä on huono olla. Eivät ne äkseerää siksi, että sinä olisit huono ja kamala, vaan siksi, että he ovat sitä itse!

Minä olen itse ollut niin monta kertaa kaiken paskan kohteena, että alan olla sen yli. Silti, kun se paska lentää ja osuu, se sattuu, mutta siitä toipuminen alkaa olla rutiinia.

Tästä aiheesta voisin saarnata loputtomiin…mutta en nyt tee sitä, vaan lähden nukkumaan:)

Hyvää yötä!

Huhtikuu 10th, 2008 by kimmeli

Miten ihanasti aamun voikaan alkaa. Heräsin kun mahaa koski ja kello tikitti 5.45. Olin ihan mutkilla kun niin koski ja sit harmitti, että miksi näin aikasin? Oli pakko nousta ja mennä vessaan, (vanhat mahavaivani ovat tämään kevään myötä palanneet).

Kun pääsin takaisin sänkyyn, yritin etsiä hyvää asentoa houkutellakseni unen takaisin. Ensin kaikki ajatukset melskasivat päässäni sellaista rataa, kuin olisi ollut tivolissa. Yritin keskittyä ja tolkuttaa itseni vaan siihen, että “nyt nukutaan”, kuin pikku lasta!

Juuri kun olin nukahtamaisillani, se alkoi! Tuomion pasuuna meidän pihalla! Ovat aloittaneet kevätsiivouksen niillä lehtipuhaltimilla kello 6! Sitä meteliä yritin karkoittaa tunkemalla päätäni tyynyjen alle ja hautumalla peittojen sisään. Siellä sitten tukahtuneena mietin, että jos talon järjestyssäännöissä lukee, että hiljaisuus on 22-07, niin eikö se koske piha-aluetta?

Epämääräistä torkkuilua sitten ja kun olin taas vaipunut uneen, oli herätys! Sitten pienempi poikani nousi, heitti unilelunsa matkalla vessaan minun sänkyyn ja tuli kohta itse perässä, kömpi peittoni alle. Pikkusen vielä torkuttiin ja sitten pikku-prinssini keitti minulle kahvit ja vasta sitten nousin ylös.

Pikku-prinssini ja valmis kahvi teki tästä aamusta sittenkin ihan kelvollisen.