Huhtikuu 7th, 2008 by kimmeli
Niin paljon kuuluu rakkauteen (elokuvasta Päivien kimallus)
Oi, paljon kuuluu rakkauteen: ruusut HUHTIKUUN ja lehdet puun, jotka kellastuu. Minkä luonto meille antaa tai maa, mi päällään kantaa, on kaikki sen, ken rakkauden vain saa.
Kun mulle vuorten tuuli soi, lahjan kauneimman se silloin toi, minkä saada voi. Käsin hellin sai se sydämein näin hiljaa laulamaan. Niin, oi niin, se kuuluu rakkauteen.
Semmonen viisu, joka tuntuu minun elämässäni juuri nyt ihan vitsille, eikä edes naurata:) Mutta, päivien kimallusta minulla on, enkä luovu ainostakaan hetkestä, olivatpa ne kuinka himmeitä tahansa…
Huhtikuu 7th, 2008 by kimmeli
Valivali, mutta silti thanks my God, weekend is over! Olipa tavallista paskempi viikonloppu!!! MITÄÄN en saanut aikaiseksi, jos ei huomioida renkaiden vaihtoa…
Muuten istuin sohvalla ja mietin elämää ja siinä sitä onkin pohtimista kerrakseen. Keskittymiskyky oli tipotiessään. En osannut tehdä mitään, mistä olen aina niin nauttinut. Yritin lukea, vaan en ymmärtänyt lukemaani. Yöt pyörin sängyssäni ja jatkoin pohtimista. Typerää ja niin kuluttavaa. Siis, kun tälläisessä hyvinvointiyhteiskunnassa on aikaa pohtia, kun ei ole pakko painaa duunia. Jos asuis jossain maalla, missä voisi vaikka puita pilkkoa pahimpaan tuskaan 
Niin, syynä on eräs mies. Josta en kerro sen enempää, enkä kenellekkään. Mitään ei ollut eikä tule! Minä vaan kerään itteni kasaan ja lisään vauhtia, ettei kukaan enää pääse niin lähelle! On se vaan ihan helvetin kumma, että kuinka monta kertaa pitää hakata päätä petäjään, ennen kuin oppii? Minä en varmaan koskaan, varsinainen luupää.
Elämä ei olekkaan helppoa, etenkin jos aikoo elää. Olen aina elänyt pikkasen liiankin kanssa. Helpommalla pääsis, kun menisi virran mukana eikä hötkyilis tunteidensa kanssa. Nyt kuitenkin niputan kaikki tunteet ja tungen ne jonnekkin, mistä kukaan ei niitä löydä.
Olen onnellinen, että maanantai tuli! Pääsen töihin ja miettimään ihan muita asioita kun oma piskuinen maailmani.
