Päivien Kimallusta

Huhtikuu 6th, 2008 by kimmeli

Olen saanut olla yksin kotona. Keväästäkö johtuvaa haikeutta on kuitenkin ollut aistittavissa. Minä olen rauhaton ja kaipaan jotain… eikä se ole hyvä olo. Minusta ei ole koskaan ollut nautinnollista ikävöidä, vaan se on lähes kiduttavaa.

Kuuntelin aamulla radiosta vanhoja iskelmiä ja ne toivat mieleen kaikkea, aikojen takaa. Ajoista, jolloin elämä oli vasta niin alussa ja jokseenkin turvallista. Aikuisten asiat olivat kaukana. Jos lapset olisivat olleet kotona, olisivat hyvin nopeasti palauttaneet minut kartalle, kuittaamaalla jotain hyvin nokkelaa “vanhoista iskelmistä”.

Kellon tikitys kyllä rauhoittaa minua ja sitä tarvitsen rytmittämään. Onneksi meillä on ihana käsinvedettävä seinäkello. Kun sen alla olevalle sohvalle asettuu ja painaa silmät kiinni, voi matkustaa lapsuuteen, maalle ja kuulee kärpästen surinan ja sen leppeän kesäisen olon.

Keväällä minua sitten ärsyttää lähes kaikki. Pahiten ärsyttää se, että ärsyttää, ärsytyskynnys on olematon. Viime yönä heräsin parveketupakointiin! Voi pentele, kun jengi kotiutuu aamuyöstä kuppilasta ja menee sitten kaikki yhtäaikaa parvekkeelle tupakalle ja tupakoi niin hirveällä metelillä, että kaikki kuulee! Siihen ku herää, tekisi mieli mennä partsille ja huutaa naama torvella, että tunkekaa ne saamarin kessut kurkkuunne! Vaan sellasen raivarin jälkeen ei ainakaan saisi nukuttua:)