Taas paistaa
Huhtikuu 2nd, 2008 by kimmeli
Apua, minua ihan hirvittää ulos meno! Kaikkien normaalien ihmisten ihanainen kevätpäivä ihanan auringon kera on tehdä minut ihan pöhköksi. Siis ainahan minä olen ollut pöhkö, mutta nyt on veto veks niin että olo tuntuu entistä pöhkömmälle. Siis niin sairaasti häikäsee, että sellasia aurinkolaseja ei ole keksittykään, mitkä auttaisivat. Tarttis olla sellainen maanalainen tunneli, jota pitkin pääsisin töihin.
Niin, ihan kun ei olisi tarpeeksi tossa paistamisessa, niin joudun viel kuuntelemaan sitä, kuinka on niin ihanaa. Siis kaikki muut jaksavat hehkuttaa… Puhumattakaan sitten työpaikalla, kun asiakkaat vielä säälivät minua ressukkaa kun joudun näin kauniina päivänä olemaan sisällä. Parempi niellä vaan kaikki, sillä jos sanoo siihen oman mielipiteensä, niin sitten kärsii vielä enemmän
On minulla kuitenkin kaikki ihan hyvin. Hain eilen “perhepakkauksen” allergialääkkeitä, sillä sellainen pärskimiskohtaus pani päälle, että olin jo piirua vaille luulemassa, että nyt se peijakkaan flunssa selätti minut. Se olikin leppä! Niistin ja aivastelin yhden sellaisen vauvaharson litimäräksi. Onneksi olin vapaapäivällä. Sellainen tuhannen pärskiminen panee muuten janottamaan! Join vettä tavallista enemmän ja illan suussa upposi vielä pari kylmää oluttakin.
- No Comments »
- Posted in Pohdintoja
