Kirkossa kuultua
kimmeli 30. Maaliskuu, 2008
Kävin jälleen kirkossa. Tällä kertaa en mennyt pääkirkkoon, jossa olin viime kerralla, vaan menin toiseen, sillä matka molempiin on yhtä pitkä meiltä. Melkein vedin pitkää tikkua :).
Kirkko on kirkon näköinen ja rakennettu muistaakseni 50-luvulla. Kaunis ja pieni kirkko. Kun menin sisään, siellä oli niin paljon rippikoululaisia, että joku istui “minunkin paikalla” ja jouduin etsimään uuden paikan :).
Kirkossa käyn, koska rauhoitun siellä ja saan ladattuja akkuja, uutta virtaa koneeseen. Tällä kerralla minua ärsytti. Ei saarna eikä mikään kirkollinen toiminta, vaan kun rippikoululaisissa oli muutama poika, jotka koko ajan juttelivat. En ollut ainoa, ketä se kiusasi. Minun edessä oleva nuori nainen kävi kerran niitä ojentamassa, mutta kun se ei auttanut, meni istumaan poikain viereen..hih, se muuten auttoi.
Toinen asia, mikä ärsytti, takanani istui joku “pavarotti”. Herra lauloi heti niiiin kovaa, että olin pudota penkiltä ja tuli ikävä kuulosuojaimia. Yritin olla ärsyyntymättä, ajattelemalla että jos hän ei kykene laulamaan sillai ku kaikki muut. Vaan, kun pari virttä hän lauloi ihan tavallisesti, ilmeisesti ne, joita ei kunnolla hallinnut, niin ymmärsin, että voi-voi. Kun Jumalanpalveluksen loputtua karjaisi vielä “Amen”, niin minulle tuli silloin mieleen Raamatussa kerrottavat fariseukset.
Koskaan en ole tuntenut oloani hyväksi ihmisten seurassa, jotka antavat muiden ymmärtää olevansa parempia. Tästä miehestä tuli mieleen, että mahtaako hän olla ekana jonossa taivaaseen…
Muuten oli kyllä hyvä kirkko. Kävin jopa ehtoollisella, vaikka se on minulle aina niin herkkä paikka, että saan kerätä itteni kasaan kyetäkseni ottamaan sen vastaan.
Kun olin poistumassa kirkosta, eräs tuttu kysyi minulta, että olenko menettänyt jonkun läheiseni? Kysyin kummissani, että kui? Onko se niin outoa, että sitä käy kirkossa… Minua ei moni uskoisi varmaan näkevän kirkossa, mutta onneksi voin silti mennä, minun Jumalani ei kysele miksi ?
