Päivien Kimallusta

Maaliskuu 27th, 2008 by kimmeli

Matkakorvausjupakka tekee minusta pöhkön! Haluaisin asian jo olla, en halua siitä edes puhua. Olen sanonut sen aika painavasti, että pitäkää roposenne, mutta ei auta. Siitä on vielä jauhettava… Minulle kaikki konfliktitilanteet ovat liikaa enkä jaksa käsitellä niitä.

Olen ihan ok, kun pyöritän arkea lasten kanssa, käyn töissä ja yritän saada rahat riittämään. Ruuan hinta on noussu ihan sikana :(. Olen sanonut aina, että minulla on ihan riittävästi kuormaa, jonka kanssa kyllä selviän, mutta heti kun tulee lisää, kiesit kaatuu. Nyt ne on nurin.

Voi olla, että asia kuullostaa varsin yksinkertaiselta, mutta minulle se on periaatekysymys. Jos homma ei toimi ja sitä vaikeutetaan, niin minä nostan heti kädet pystyyn ja annan periksi. Se on parempi keino selvitä kuin se kamala konflikti! Minulla ei ole taitoa, ei kykyä riitelyyn. Nyt voin huonosti! Teen kaikkeni, että jaksaisin, mutta minua ahdistaa, siis sillai, että saa oikein vetää henkeä eli sillai syvään huokaista ja on huono olo. En saa nukuttua, kun asia pyörii mielessä…

Minulla oli etiäinen, että tästä tulee jupakka, ja olisi vaan pitänyt jättää se saamarin matkakorvausanomus anomatta, kun se meni niin vaikeaksi…Tolkku se on kerjätessäkin!

Tulee mieleen aika jolloin olin lasten kanssa kotona, kotihoidontuella. Eli rahaa oli todella hintsusti, vain lapslisät ja minimielatustuki ja sitten se hoitotuki. Joulu oli tulossa ja verottaja muisti minua mätkyillä!!! Maksoin mätkyjä siitä aneemisesta hoitorahasta!!! Oli pakko maksaa heti silloin joulukuussa. Menin toivorikkaana sossuun kysymään, voisivatko he jelpata sen verran, että saisin lapsille joulua. En saanut ropoakaan, mutta sen verran pahan mielen, että kun sen oven suljin, päätin, etten ikinä avaa. Minulle laskettiin Tuloksi sekin, kun veljeni laittoin rahaa isänpäivälahjaan! Kehotettiin hakemaan tammikuussa uudestaan, voi hemmetti.

Tammikuussa minulle tuli postissa paperit, että jos nyt hakisin tukea. Lähetin takas ja ilmoitin, että pitäkää paperinne, älkääkä enää ikinä lähettäkö minulle niitä. Olin lainannut sen verran rahaa, että sain lapsille joulun. Onneksi olivat niin pieniä, ettei kovin suuria tarvinnut järjestää.

Nyt on samanlaiset fiilarit, kun kyykytetään laskemaan aina se edullisin vaihtoehto. Ennen on riittänyt, kun olen vaan kilometrit, kohteen ja kyytimiehet ilmoittanut.

Taidan lähtee mittauttamaan verenpaineen…