Päivien Kimallusta

Maaliskuu 12th, 2008 by kimmeli

Minulla on kaiken ikäisiä ystäviä. Se vaan on niin, että vähemmän on niitä oman ikäisiä. On nuoria ja vanhoja.

Tänään kävin tapaamassa ystävääni, joka täyttää ensi kuussa 80v. Hän soitti minulle jo viikonloppuna kertoakseen, että on ollut sairaana. Siis hän soitti minulle, kun on jo toipumassa ettei huolestuttaisi minua. Olin jo aivan paniikissa ja en voinut edes lapsille kertoa, että ystävämme on ollut huonossa kunnossa. Olin jo menossa sinne viemään ruokaa ja vitamiineja, kun hän soitti uudestaan, että ei tarvitse apua. Talon väki oli huolehtinut hänestä ruokapuolen.

Tänään hän kuitenkin soitti ja pyysi kuitenkin, että jos suinkin jaksaisin ja viittisin, niin voisinko käydä hänelle kaupassa. Olin niin iloinen, että sittenkin sain olla avuksi ja riensin hänen luokseen suoraan töistä, kun olin hakenut nuoremman poikani mukaan. Toimitimme kauppa-asiat ja sen päätteeksi söimme jäätelöt. Hän sanoi, että kunhan vielä enemmän tokenee, korvaa jotenkin…ja huihai, sanoin minä, kun en halua korvauksia. Minulle on suurta iloa auttaa häntä ja sanoin, että kun ihminen saavuttaa kunnioitettavan iän, on oikeus vaatia ja saada apua! Ilman mitään korvauksia. Minä ainakaan en suostu ottamaan vastaan mitään. Oikeasti saan “korvauksen” sillä kun saan nauttia hänen seurastaan, ystävyydestään.

Juttelimme hänen lähestyvistä syntymäpäivistään ja sanoin hänelle, että 20 vuoden kuluttua meillä onkin sitten isot juhlat, kun napsahtaa 100v täyteen. En halua kuvitellakaan, etteikö hän eläisi niin pitkään, sillä tottakai hän elää! Vaikka, heti jos hänestä ei kuulu pitkään aikaan tai hän on sairas, niin olen huolesta soikea ja heti ajattelen, ettei kai vaan…

Sitä vaan ei suostuisi luopumaan.