Onnen pieniä pipanoita
Maaliskuu 3rd, 2008 by kimmeli
On se vaan aika mukavaa, kun on niin yksinkertainen, että sitä tulee onnelliseksi pikkuasioista. Ei tarvitse mitään ihmeitä, kun on jo ihan pakahtua. Olen saanut syntymälahjakseni positiivisen luonteen, jota elämä on sitten vaan hionut. Avioero sai minut kokemaan lisää onnea…
Siis se, että olin niin surun murtama ja ikävää kesti kauan. Vaan kun siitä selvisi, koin suurta tyydytystä ja onnea. …että silti, kaiken sen surun jälkeen voin hymyillä ja näen valoa ja olen elossa. Kuinka minulla on kaikki niin hyvin 
Tätä olen miettinyt usein, että olenko ansainnut tämän, olon olla onnellinen? Kun niin moni ihminen kärsii… Minä vaan olen tyytyväinen ja niin kiitollinen.
Minulla on ne kolme ihanaa ja välillä raivostuttavaa lasta, jotka ovat terveitä ja tuottavat minulle suurta iloa. Kuinka kaipaan heitä, aina kun ovat poissa.
Meillä on koti! Sekään ei ole kaikille itsestään selvyys, kun on ihmisiä, jotka nukkuvat roskalaatikoissa tms. Meillä on koti keskellä kaupunkia ja minulla on lyhyt matka töihin ja oikeastaan mihin tahansa.
Minulla on se työpaikka, jonne ei ole koskaan ollut vaikea mennä. Se oli jo lapsuuteni haavetyö ja siitä en varmaan koskaan osaa olla kyllin kiitollinen. Niin paljon on työttömiä ja minulla on unelmatyö:)
Meillä on aina ollut ruokaa. Ei ole tarvinut nälkää nähdä. Arvostan sitä, sillä se ei ole minulle ollut aina itsestään selvyys, eikä siksi ole edelleenkään. En siis kykene laittamaan ruokaa roskiin vaan kunnioitan jokapäiväistä leipää.
Minulla on se elämänilo, jota toivoisin voivani jakaa muillekkin, jos se jotenkin olisi jaettavissa ja jos joku olisi niin vastaanottavainen!
Nauttikaa ihmiset elämästä! Niin paljon on pahaa oloa ja se minua surettaa…
- Posted in Onni
