Päivien Kimallusta

Helmikuu 28th, 2008 by kimmeli

Tyttäreni on edelleen isällään. Kävi eilen kotona ja oli niin töykeä kuin olla saattaa. Nuorempi veljensä kysyi, koska tulet kotiin, niin ei vastannut. Sitten kun minä kysyin, sanoi, ettei vaan jaksa meitä! Kun sitten oli taas menossa, luisti minun halauksestakin… Yritin vaan nauraa, mutta oikeasti kyllä tuntui tosi pahalta.

Illalla viestittelimme hyvätyöt ja sitten kysyin, miksi ei jaksa meitä? Niin ei vaan jaksa, ja kun on täällä, ei isikään kysele silloin mitään niin typerää. Huomasin, ettei nyt edes kannata yrittää keskustella…

Yöllä heräsin, tottakai, vaikka kuin yritin itselleni selvittää, että ei mitään hätää, niin aina yöllä joku asia sitte herättää. Mietin ja pyöriskelin sängyssä ja koitin vaan ajatella, että ihan on normaalia :).

Tänä aamuna kuin yhdestä lehdestä, kuinka varhaisnuoret elävät hetkessä ja ovat äärimmäisen itsekkäitä. On huomattu ja olenkin usein miettiny, onko kasvatus mennyt mettään…

Kotvasen kuluttua tyttäreni laittoi minulle viestin. On menossa elokuviin, johon ikäraja oli yllättäen noussut! K15 ja ei nyt pääse. Ehdotin, että pyytää mukaan isiä tai T:n. Ei onnistunut. Seuraavaksi ehdotin, että mitä jos äippä tulisi:). Se kävi, vaikka sanoikin, ettei seole mikään kotimainen leffa. No, senhän minä tiesin, kun olin sen lipunkin jo hankkinut…Eli, illaksi elokuviin.