Go to content Go to navigation Go to search

Voi pojat

Helmikuu 16th, 2008 by kimmeli

Viime yönä heräsin ennen neljää, kun vanhempi poikani oli sänkyni vieressä. Selitti kuinka naapuritalon poika oli juuri soittanut hänelle ja kertonut olevansa päissään. Olin hetkessä hereillä, sillä se poika ei ole mikään iso poika, täyttää 13. Kerkesin jo miettiä vaikka mitä, että missä se poika on, ulkonako? Nousin ylös ja ikkunasta näin, että sen pojan huoneessa paloi valot. Samassa huoneen ikkuna aukesi ja poika oksensi siitä ulos…

Olin kuitenkin tyytyväinen, että poika oli kotonaan eikä esim. jossain ulkona kun oli niin kylmä. Niin hereillä kuitenkin olin, etten kyennyt nukkumaan vaan aloin lukea. Luin ensin Outi Pakkasen uusimman dekkarin loppuun ja aloitin saman tien Anja Snellmanin Harry H. Viiden jälkeen oli pakko käydä nukkumaan, sillä minä olin menossa aamulla töihin.

Aamulla minulla oli kamala olo ja huoli naapurin pojasta. Mietin mitä tehdä ja niin sitten laadin tekstiviestin pojan äidille. Pelkäsin, että mitä jos äiti suuttuu, kun puutun toisten asioihin, mutta en voinut muuta. Pojan äiti, jonka hyvin tunnen, vastasi minulle heti ja soitti päivän mittaan vielä pariin otteeseen. Juttu oli aivan uskomaton, sillä pojalla oli ollut kaveri ja olivat sen jälkeen, kun vanhemmat olivat käyneet nukkumaan, ottaneet viiniä! Hiljaa ja niin salaa, mutta siitä olikin tullut paha olo….(hihhihihi…) Narahtivat sitten ja saivat aamulla kunnon ripityksen ja olivat itkuissaan pyydelleet anteeksi.

Minulla tietysti paha olo siksi, että milloinkahan minun tyttö tai pojat??? Vanhempi poikani sanoi, minulle heti, että hän on jalkapalloilija ja ei aio ottaa mitään, kun haluaa “sixbackin”. Nuorempi poikani oli samaa mieltä jo sen takia, että SE on pahaa!!! Ei muuten laita suuhunsa mitään, jos on pienikin aavistus, että voisi maistua pahalta. Silti - en voi tuudittautua siihen, ettei minun kullanmuruni koskaan :( Toivon kuitenkin, että he olisivat järkeviä oman tien kulkijoita, sillä olen yrittänyt opettaa heitä siihen, että oppisivat erottamaan oikean väärästä.