Go to content Go to navigation Go to search

Tummia perhosia

Tammikuu 29th, 2008 by kimmeli

Kävin sitten elokuvissa. Vuorossa oli Tummien perhosten koti. Ei jättänyt kylmäksi, ei vaan olihan elokuva. Vakava ja paikoin surullinen ja että toivoi, kun ei olisi totta mikään kohta.

Elokuva kertoo saaressa sijaitsevasta poikakodista, jonne on joutunut monia poikia. Elämän kaltoin kohtelemia,niin että elokuvan alussa ajattelee, onko se oikein, joutua sinne…kunnes.. Pojat oikeastaan haluavat olla siellä ja heidän ohjaajansa osoittauttuu kaikessa ankaruudessaan hyväksi tyypiksi.

Kaikkea tapahtuu, surullista ja kamalaa, mutta elokuva vie ja olen jälleen ylpeä kotimaisesta elokuvasta! Tommi Korpela oli hyvänä miehen kuvana pojille, joita olivat mm. ihan uusi kasvo Niilo Syväoja ja Eero Milonoff.

Elokuvassa oli niin paljon ajatusta herättäviä juttuja, että kyllä mietin ja pohdin. Etenkin sitä, että “on päästettävä menneisyydestä irti tai muuten se ei päästä irti sinusta”.

Leave a Reply

*
Todistaaksesi olevasi ihminen, etkä roska-automaatti, kirjoita kuvassa näkyvä sana.
Anti-Spam Image